love hurts

Yksi särkynyt sydän täälläkin vaikeroi. Pitkän ensirakkauden päätyttyä pyörin monienkin miesten kanssa, kukaan ei kolahtanut. Sitten, yksi renttu sai mun sydämen. Kaikki oli ihanaa, liian ihanaa. Hän oli vanhemmillenikin kuin oma poika. Sanoi, että pitää musta, oon kaunis ja kiltti yms. Kerroin pettymyksistäni, ja hän sanoi, että ehkä tällä kertaa mun ei tarvitse pettyä... Seksi oli mahtavinta, mitä ikinä kenenkään kanssa (jumalauta mä kaipaan sitä). Oltiin kaikinpuolin sopusuhtainen pari. Sitten yhtenä päivänä kuulin vaan, heippa. Sattuu, vieläkin, vaikka aikaa on kulunut jo yli 5 kuukautta. Enää en uskalla ruveta mihinkään. Kun on niin ihanaa, että miettii, miten näin ihanaa voi ollakaan, pudotus on raju. En uskalla enää mitään.
21316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän se jossain vaiheessa aurinko paista risukasaankin ja aika parantaa haavat. En osaa muuta sanoa.

Se on kamalaa, kun jätetään. Mutta ehkä silläkin on jokin tarkoitus. Mulle kävi nuorempana niin, että kesäromanssista oli kehkeytymässä vakavampi suhde, mutta suhde sitten laantui. En oikein ymmärtänyt, että miksi hän ei halunnut tavata minua. Puolen vuoden päästä kaveri kuoli kertausharjoituksissa. Surullinen tarina. Oli lööpeissäkin. Ajattele, jos olisin hänen kanssaan mennyt kihloihin kuten hän suunnitteli. Enkä mä ymmärtänyt sitä, että miksi sanoi haluavansa kihloihin vaikka jätti.

Jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä kun hän jätti. En olisi kestänyt leskenä.

Äänestä

Mies jätti.... kaikki oli niin ihanaa ja asuttiin yhdessäkin. Sitten yhtäkkiä mies sanoo ettei tästä tuu mitään. Mä luulin että me oltiin rakastuneita ja että me oltais loppuelämä yhdessä. No toisin kävi. Täällä oon yksin ja yritän jatkaa.... kovin kovin vaikeaa tää vaan on..... Kysyn itseltäni yhä uudelleen ja uudelleen; MIKSI!?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolmekymppinen tyttö kirjoitti:

Yksi särkynyt sydän täälläkin vaikeroi. Pitkän ensirakkauden päätyttyä pyörin monienkin miesten kanssa, kukaan ei kolahtanut. Sitten, yksi renttu sai mun sydämen. Kaikki oli ihanaa, liian ihanaa. Hän oli vanhemmillenikin kuin oma poika. Sanoi, että pitää musta, oon kaunis ja kiltti yms. Kerroin pettymyksistäni, ja hän sanoi, että ehkä tällä kertaa mun ei tarvitse pettyä... Seksi oli mahtavinta, mitä ikinä kenenkään kanssa (jumalauta mä kaipaan sitä). Oltiin kaikinpuolin sopusuhtainen pari. Sitten yhtenä päivänä kuulin vaan, heippa. Sattuu, vieläkin, vaikka aikaa on kulunut jo yli 5 kuukautta. Enää en uskalla ruveta mihinkään. Kun on niin ihanaa, että miettii, miten näin ihanaa voi ollakaan, pudotus on raju. En uskalla enää mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu