Minulla on kaksi hyvää ystävää. Tiedän, että he ovat hyviä ystäviä. Minä sen sijaan en ole.
Itsetuntoni romahti puoli vuotta sitten. Ennen sitä olin hauska, kekseliäs ja puhelias vaikka minussa silloinkin asui pieni hiljainen tyttö. Nyt se pieni hiljainen tyttö on tyystin ottanut vallan. En osaa olla ystävieni kanssa enää kahden. Ne ovat pelottavia tilanteita. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. En keksi mitään, enkä suurin surminkaan mitään hauskaa. En osaa vastata vitseihin tai keksiä hauskoja sutjauksia, joita ystäväni suosivat. Jos olemme kolmestaan koolla, se ei juuri haittaa. Saan jättäytyä kuulijan rooliin, nauraa heidän jutuilleen ja olla armottomasti ulkopuolinen.
Olen lupautunut lähtemään toisen näistä ystävistä kanssa viihteelle. En vain tiedä, mitä siitä tulee, jos en kykene keskustelemaan ja vitsailemaan hänen kanssaa.
Tämä on raivostuttavaa. Pidän molemmista ystävistäni, mutta pelkään menettäväni heidät oman heikkouteni takia. Haluaisin taas oppia puhumaan ja viihdyttämään, mutta minua pelottaa. Pahus. Heillä on kahdestaan hauskempaa, tiedän ja näen sen kyllä. He ovat vain liian ystävällisiä pudottaakseen minua kelkasta.
Itsetuntoni romahti puoli vuotta sitten. Ennen sitä olin hauska, kekseliäs ja puhelias vaikka minussa silloinkin asui pieni hiljainen tyttö. Nyt se pieni hiljainen tyttö on tyystin ottanut vallan. En osaa olla ystävieni kanssa enää kahden. Ne ovat pelottavia tilanteita. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. En keksi mitään, enkä suurin surminkaan mitään hauskaa. En osaa vastata vitseihin tai keksiä hauskoja sutjauksia, joita ystäväni suosivat. Jos olemme kolmestaan koolla, se ei juuri haittaa. Saan jättäytyä kuulijan rooliin, nauraa heidän jutuilleen ja olla armottomasti ulkopuolinen.
Olen lupautunut lähtemään toisen näistä ystävistä kanssa viihteelle. En vain tiedä, mitä siitä tulee, jos en kykene keskustelemaan ja vitsailemaan hänen kanssaa.
Tämä on raivostuttavaa. Pidän molemmista ystävistäni, mutta pelkään menettäväni heidät oman heikkouteni takia. Haluaisin taas oppia puhumaan ja viihdyttämään, mutta minua pelottaa. Pahus. Heillä on kahdestaan hauskempaa, tiedän ja näen sen kyllä. He ovat vain liian ystävällisiä pudottaakseen minua kelkasta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keskustele ystäviesi kanssa tilanteestasi. Kysy, mitä mieltä he ovat sinusta. Kerro, miltä sinusta tuntuu ja miettikää, mitä voisitte tehdä tilanteen parantamiseksi. Hyvät ystävät tukevat toisiaan ja heidän kanssaan voi keskustella myös ystävyyssuhteesta. Tietenkin kannattaa myös itse miettiä, mikä on saanut sinut muuttumaan.
Eikä aina tarvitse olla hauska - ei kukaan ole.
Sinun ongelmasi kuulostaa aika erikoiselta. Anteeksi rehellisyyteni, mutta minua itseäni on aina ärsyttänyt ihmiset, jotka eivät osaa olla omia itsejään muiden seurassa. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän persoonansa vaihtuu sitä mukaa mitä seurakin. Ja sellaisiin ihmisiin itseni on ainakin vaikea luottaa.
Kuulostaa vain kovin keskenkasvuiselta, että ihmisen täytyisi olla koko ajan jotain mitä ei ole.
Oletko kenties tottunut esittämään jatkuvasti jotain mitä et ole ja mielistellyt muita? Tule nyt ulos sieltä itsesäälin kolostasi ja ole oma itsesi. Jos et kelpaa sellaisenaan ystävillesi niin se on voi voi. Sitten olet väärässä seurassa.
Aika tavallistahan se on, ettei kaikkien kanssa synkkaa niin hyvin, et olis aina aivan luontevasti. Minä taas en ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät oikeutenaan odottaa muilta sitä, mitä he nimenomaan toisilta haluavat ja millaisia pitäisi heidän mielestään toisten olla. Sehän se nimenomaan on sitä mielistelyä. Jotkut ei voi sietää mielistelyä, mut jos heitä itseään ei joku miellytä, niin heti vedetään luukut kiinni ja se on tosi ristiriitaista. Ei kaikkien kanssa tarvi tulla aina toimeen ja ei tarvi sunkaan vuoksi kenenkään olla mikään sosiaaliautomaatti, vaikka se sua sattuis haittaankin. Se on sun ongelma silloin.
Ei ihmisen persoona siinä muutu, jos ei kaikkia puolia halua kaikille näyttää. Persoona voi olla piilossa tai kaikki asiat ei tule välttämättä kaikkien kans esille, mut ei se muutu. Sit kun tajuaa, et toista ärsyttää se, niin menee vielä enemmän vaikeeks. Sen jälkeen se vasta vaikeeta onkin, kun tajuaa, et toista ärsyttää jo valmiiks ja yritä siinä sitten väkisin vääntää mitään, mahdotonta se on.
Nimenomaanhan se ei ole rehellistä, jos kokee, et ei tunnu luontevalta olla jonkun kanssa, et väkisin yrittäis, sehän menis ainakin teeskentelyks ja sillon vois jo kysyä, voiko luottaa.
Helppo on aina sanoa, et ole oma itsesi, oma itsensäkin voi olla, mut se taas riippuu siitä kenen kans se on luontevaa. Se on kahdesta ihmisestä kiinni. Toisten seurassa on aivan oma itsensä ja joidenkin kanssa ei ole koskaan luontevaa, eikä edes tule. Jos ihmisestä vaistoaa, et jonkun kanssa ei synkkaa, ja et pitäis esittää sit jotakin, niin olis aika outoa.
Helpommin sanottu kuin tehty. Hyppäsin ihan ulkopuolisena tähän ketjuun, mutta voin sanoa että itselläni ainakin on kokoajan niin kova kuori päällä, etten ihan helposti halua sinne sen sisälle päästää ketään. Ainoastaan niiden ihmisten kanssa voin olla oma itseni, joihin luotan tai jotka olen tuntenut jo niin kauan etten koe heitä uhkana. Muuten ole tosi kyyninen vieraisiin ihmisiin ja automaattisesti tulee sellainen neutraali linja päälle. Ja se voi vaihdella seuran ja ihmisten mukaan, jonkinverran. Perusolemus on kuitenkin vetää hiljaista linjaa. Se toimii lähes aina paremmin kuin se että olisi suuna päänä joka paikassa.
Vaikka kuinka yritän aina relata ja olla oma itseni, mussa on ikäänkuin joku kytkin, joka säätää seuran mukaan omaa käyttäytymistä; suurimmalle osalle oon kuitenkin sama, kylmän tai kyllästyneen oloinen nuori nainen, jolla ei ole tapoja (näin muiden silmissä). Omasta mielestäni yritän liikaakin olla aina mieliksi, koska en sanoin osaa tavoitella suosiota ihmisten silmissä... Mua kuitenkin ihan totta todella, sairauden tavoin, vaivaa toi vuorovaikutustaitojen puute. En siis käytännössä osaa puhua, eli keskustelu asiasta kuin asiasta on vaikeaa! Lue WIKIPEDIASTA taudinkuva ASPERGERIN SYNDROOMA, niin tajuat, mistä on kyse, jollet muuten ymmärrä sitä, miten joku muutn täysin normaali, verbaalisesti (kirjoittaen) lahjakas (ei mykkä tai kehitysvammainen) ei tosiaan vaan osaa puhua... Kauheaahan se on, mutta mua ainaki autto ton jutun omakohtanen tulkinta. Haukkuminen itsetunto-ongelmista loppuu, kun myönnät itsellesi, että et todella voi itsellesi mitään ja kerro ongelmasta tutuillesi myös! Itse havahduin ylipäänsä "tajuamaan" puhumattomuuteni, kun sairastuin psykoosiin; kolmesti (yleistä aspergerissa). Laita meiliä jos haluat kysyä jotain tai mitä tahansa! :)
Niinhän sitä on helppo sanoa kun itselläsi ei ole mitään ongelmia.pientä sarkasmia jos et huomaa Twat
"Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. En keksi mitään, enkä suurin surminkaan mitään hauskaa. En osaa vastata vitseihin tai keksiä hauskoja sutjauksia, joita ystäväni suosivat."
Tämä on suora lainaus omasta elämästäni, vaikka olen jo yli 30. Olen elänyt "sovussa" tämän ominaispiirteeni kanssa tähän asti (vaikkakin hiljaa sisimmässäni kärsinyt ulkopuolinen -tunteesta ja usein esittänyt hiljaisen toiveen oppia puhumaan ja edes joskus osata hauskuuttaa (vitsein, vastaavin) seuruetta), kukaan ystäväni ei ole nähnyt tilanteessa mitään ongelmallista, mutta... ;O(
Nyt minun pitäisi löytää tähän ratkaisu, kun esimieheni asetti tavoitteekseni tälle vuodelle, että minun tulisi rohkaista itseäni avautumaan - esiintuomaan ajatukseni ja haluni - työpaikan sosiaalisissa tilanteissa...
Tästä on nyt muodostunut itselleni melkoisen korkeat paineet, miten... Löytäisimmekö yhteistuumin keinoja ???
on ihan sama ongelma. Joskus tunnen itseni varmemmmaksi ja uskallan jopa vähän avautua, mutta suurimman osan ajasta tuntuu etten osaa sanoa oikein mitään. Oletko ehkä masentunut? Itselläni on todella huono huonoitsetunto ja se on johtanut masennukseen ja ystävättömyyteen ja muihin ongelmiin. Se on yksi suuri noidankehä.
Paljon tsemppiä sulle!! En ole kovinkaan hyvä antamaan neuvoja. Nyt ainakin tiedät ettet ole ainut, joka kamppailee asian kanssa..jos se yhtään piristää. :)
mä olen myös hiljainen, mutta sosiaalinen oikeassa seurassa. mielestäni jokainen on erilainen eri ihmisten kanssa, koska kaikki ovat eri persoonia ja sen mukaan ainakin itse heittäydyn. ei se ole mitään epäaitoa olemista vaan sitä miten kenen kanssa mitenkin synkkaa. tsemppiä kaveruussuhteisiin! oikea ystävä ymmärtää vaikka hiljainen hetki tulisikin joskus. :)
Minulla on aika paha puhumisvaikeus kun sanon jtn luulen itse etta sanoin selvästi mutta joskus kummiskin änkytän ja sana on todella vaikea sanoa. Sitten joskus on semmosia hyviä päiviä että että puhuminen sujuu todella hyvin ja pääsee mielestä painavia ajatuksia purkamaan. minulla on kavereita aika paljon ja yritän aina olla puhelias mutta ois se mukava kun osais puhua todella selvää suomenkieltä niin elämä ois monta kertaa helpompaa... huhuh. Se todella ahistaa kun kysyy toiselta jtn niin se vaan hymähtää, jtn se ei saanut selvää vaan haluaa kohteliaisuuttaan "vaan" hymähtää. Mutta tuommosen kanssa täytyy vaan elää ja ottaa rennosti, "ihmisiähän tässä vaan ollaan". =D
vituuuuuuuuuuu mua panetaaaa
vastaus löytyy täältä www.sosiaalinenkanssakäynti/ongelmat/kun_juttu_ei_vain_luista/debate_2/complexZ6=3p52:2003560/SuRg.AbAt.HomO.com