Pitkä tarina lyhyesti.
Olin pari vuotta suhteessa, jossa oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Suhteessa oli paljon ongelmia, mm. jonkin verran huumeita oli mukana ja jatkuva salailu. Olin 15-17-vuotias tuolloin.
Perheessäni on narsisti isä, joka alkoi kopeloida minua teini-iässä. Pelkäsin häntä myös koko lapsuuteni ajan.
Olen sopinut asian entisen poikaystäväni kanssa ja käynyt terapiassa. Elämäni on kutakuinkin raiteillaan, mutta syyllisyys kalvaa mieltä koko ajan. Purinhan pahan oloni poikaystävääni.
Onko minulla oikeutta jatkaa eteenpäin ja olla onnellinen elämässäni? Vai kuuluuku minun vihata itseäni koko loppu elämäni? Olen ollut erittäin masentunut näistä teinivuosistani ja kadun käytöstäni syvästi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulle on tehty myös pahoja asioita, kuten seksuaalinen lähentely. Älä tuomitse itseäsi!!
Miettiä mielipidettäni. Minusta olit vasta "lapsi" tuolloin ja olet hakenut apua. En usko että on syytä noin vahvaa syyllisyyttä tuntea.
Mitä mieltä te muut palstanlukijat olette?.