Näin

Piti olla se yksi yö. Ennusmerkit anvoivat odottaa jotain mahtavaa. Ja sitähän se todellakin oli. Aivan mieletön rakastelija tämä nuorimies, jäin koukkuun. Tuli toinenkin yö ja nyt haluan vain lisää. Epätoivoista vain on se että olen syvästi häneen ihastunut muutenkin. Olemmapa vain molemmat varattuja.
62104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

naimisella, ei tajua muita asioita ympärillänsä.
Kannattas pitää pientä taukoa, vaikka se naiminen mukavaa onkin. Kun ootte varattujakin kerran.

Äänestä
  • Kirjoituksessa ei kyllä mainittu, että onko miehellä edes haluja
    mihinkään suhteeseen.

    Ei se naiminen tulevaa suhdetta minusta vie turmioon, mutta se
    kyllä epäilyttää, jos suhde alkaa jo muiden ihmisten pettämisestä.

    Jos sekä nainen että mies pettävät senhetkisiä puolisoitaan,
    mitä syytä heillä olisi luottaa toisiinsa suhteessakaan?
    Jos kumpikin oli valmis pettämään edellisessä suhteessa, miksi
    ei olisi jatkossakin?

    Noh, aikuinen ihminen tekee omat valintansa ja kantaa itse
    vastuunsa. Sääli että ihastuminen (tai kiima) vie järjen,
    jolloin asioiden järkevyyttä ei tule mietittyä. Itse en
    veikkaisi mahdolliselle suhteelle onnellista tulevaisuutta.

    Äänestä

Minäkin nautin siitä, ei ollut liian hapokasta.

Äänestä

No eroo hyvä ihminen jos toisesta noin haaveilet...sairas oot kyllä mun mielestä. yök.

Äänestä

Vähän vastaavanlainen tarina löytyy. Tunsimme kyllä jo aiemmin ja asia oli sovittu. Koukkuun jäin minäkin. Seksi on upea juttu.

Äänestä

Tuttu tunne myös omalla kohdalla sillä erotuksella etten ole varattu... Itse tein pelisäännöt selviksi, mutta kuinka ollakkaan menin niissä sekoamaan... Neuvo sinulle kannattaa katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Jos olet varattu ja olet "sortunut" yhden illan suhteeseen ei oma suhteesi ole vakaalla pohjalla tiedän kokemuksesta... Mutta kaikkea hyvää sinulle ratkaisussasi päädyt sitten mihin tahansa... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kävi kirjoitti:

Piti olla se yksi yö. Ennusmerkit anvoivat odottaa jotain mahtavaa. Ja sitähän se todellakin oli. Aivan mieletön rakastelija tämä nuorimies, jäin koukkuun. Tuli toinenkin yö ja nyt haluan vain lisää. Epätoivoista vain on se että olen syvästi häneen ihastunut muutenkin. Olemmapa vain molemmat varattuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu