Luottamuspula

Elämme kaukosuhteessa.Minulla tuntuu olevan vaikeuksia luottaa kultaani.. varsinkin kun hän on siihen antanut aihetta. Vaistokin näyttäisi sanovan että hän salaa jotain. Yhtäkkinen kylmentyminen, viesteilyn vähentyminen, kiukkuilu., tapaamisten peruuttaminen.. ja valehtelu, siitä että,olisi ollu kipeänä. Tuntuu vaan niin palottavalta.. kun on antanut itsensä toiselle ja sitten jos paljastuukin että toinen on petturi. What happens then...Olisiko siis aihetta todelliseen epäilyyn..mitä sanotte?
51395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

työntää piiloon.. se on alkukantainen vietti..

Äänestä

No sitä tapahtuu, että sä otat eron siitä ennen kuin se ehtii tekemään sen ensin. Sitten se voi juosta sen toisen naisensa luokse onnessansa. Sillä on selkeesti jotain vispilänlkauppaa jonkun kanssa siellä omassa päässä ja on kai muutenkin kyllästynyt kaukosuhteseen sun kanssa. Päästä se vapaaksi ja anna mennä sen haninsa luokse siellä omalla paikkakunnalla.

Äänestä
  • En kyllä ihan uskois tuota...asioista pitäis pystyä puhumaaan. Raukkamaista on olla kertomatta, jos tunteet toista kohtaan ovat muuttuneet. Mutta itseään tässä pitäis syyttää, kun uskon kaiken. Ja olen hankala.
    Mutta mä haluan uskoa tähän ihmiseen. En vaan haluis että joku päivä kaikki tulee silmille, vaan sen vuoksi että mä oon sokea asioille.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    En kyllä ihan uskois tuota...asioista pitäis pystyä puhumaaan. Raukkamaista on olla kertomatta, jos tunteet toista kohtaan ovat muuttuneet. Mutta itseään tässä pitäis syyttää, kun uskon kaiken. Ja olen hankala.
    Mutta mä haluan uskoa tähän ihmiseen. En vaan haluis että joku päivä kaikki tulee silmille, vaan sen vuoksi että mä oon sokea asioille.

    Rakkaus on yleensä sokea. Vaikka kaikki mahdolliset vihjeet ja johtolangat olisi nenän edessä, niin ei sitä siltikään oikein osaa tai tajua yhdistellä.

    Ihmiset osaa olla raukkamaisia toisilleen. Muista että joskus se sanaton käyttäytyminen voi kertoa paljon enemmän kuin ne kaikki sanat.

    Äänestä

mulla on vähän luottamuspulaa kanssa. meillä välimatkaa on 200km ja poikaystävän "vika" tämä miksi en oikein luota. tai se luottamuksen syntyminen on vähän kestänyt. tosin hän ei ole koskaan käyttäytynyt niinkuin sinä kuvailit. minusta on törkeää mieheltä, jos asutte jo muutenkin kaukana toisistanne, sulkea puhelin ja valehdella. minusta kannattaa harkita mitä tehdä sillä muuten joudut koko ajan miettimään ja pelkäämään. se ei ole reilua :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marie** kirjoitti:

Elämme kaukosuhteessa.Minulla tuntuu olevan vaikeuksia luottaa kultaani.. varsinkin kun hän on siihen antanut aihetta. Vaistokin näyttäisi sanovan että hän salaa jotain. Yhtäkkinen kylmentyminen, viesteilyn vähentyminen, kiukkuilu., tapaamisten peruuttaminen.. ja valehtelu, siitä että,olisi ollu kipeänä. Tuntuu vaan niin palottavalta.. kun on antanut itsensä toiselle ja sitten jos paljastuukin että toinen on petturi. What happens then...Olisiko siis aihetta todelliseen epäilyyn..mitä sanotte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu