Hei vaan!
Ajattelin kertoa oman tarinani tänne, että näinkin voi käydä...
Tutustuin miesystävääni reilu 1½-vuotta sitten chatissa. Viime vuonna hän kävi luonamme ( = minun ja lasteni luona ) kolme kertaa, ja nyt neljännellä kerralla hän tulee jäädäkseen.
Päivittäin pidämme yhteyttä, joko sähköpostitse, chatissa, tai puhelimitse/tekstareilla.
Joo, tähän asti tämä kai kuulostaa ihan "tavalliselta"... chattipaikka jossa tutustuimme, oli ns. "aikuisten osasto", eli suhteemme sai alkunsa niin ettemme aluksi edes toisiamme kasvotusten nähneet.
Mies oli aluksi hieman hämillään kun tunteet rupesivat syttymään molemminpuolin,ja kävi ilmi että ikäeroa meillä on reilu 14 vuotta, minä siis se nuorempi osapuoli. Muutamat yhteiset tuttavamme ( siellä chatissa siis ) ihmettelivät ja "tuomitsivat" suhteemme heti alkuun, ja sanoivat että meidän suhteemme ei tule kestämään. Olihan joukossa myös niitä jotka olivat aidosti iloisia puolestamme, että löysimme toisemme.
Minä saatan vaikuttaa monen silmissä hyväksikäyttäjältä, hän kun on myymässä omaisuutensa ( mm. talonsa ) kotimaassaan ja muuttamassa tänne. Hänellä ei ole minun tunteistani pienintäkään epäilystä, kuten ei minulla hänen. Luotamme toisiimme sataprosenttisesti ja asioista keskustelemme niiden oikeilla nimillä ja ennenkuin ongelmat ehtivät suuremmiksi kasvaa.
Halusin tällä kirjoituksella sanoa, että asiat välillä tuppaavat tapahtumaan hyvin silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Sekä: keskustelkaa kumppaninne kanssa asiat selviksi kun ne vielä ovat "pieniä", jos ette uskalla mieltänne painavia asioita ottaa puheeksi kun olette kaukana toisistanne, niin mitenhän on sitten kun olette saman katon alla?
Ajattelin kertoa oman tarinani tänne, että näinkin voi käydä...
Tutustuin miesystävääni reilu 1½-vuotta sitten chatissa. Viime vuonna hän kävi luonamme ( = minun ja lasteni luona ) kolme kertaa, ja nyt neljännellä kerralla hän tulee jäädäkseen.
Päivittäin pidämme yhteyttä, joko sähköpostitse, chatissa, tai puhelimitse/tekstareilla.
Joo, tähän asti tämä kai kuulostaa ihan "tavalliselta"... chattipaikka jossa tutustuimme, oli ns. "aikuisten osasto", eli suhteemme sai alkunsa niin ettemme aluksi edes toisiamme kasvotusten nähneet.
Mies oli aluksi hieman hämillään kun tunteet rupesivat syttymään molemminpuolin,ja kävi ilmi että ikäeroa meillä on reilu 14 vuotta, minä siis se nuorempi osapuoli. Muutamat yhteiset tuttavamme ( siellä chatissa siis ) ihmettelivät ja "tuomitsivat" suhteemme heti alkuun, ja sanoivat että meidän suhteemme ei tule kestämään. Olihan joukossa myös niitä jotka olivat aidosti iloisia puolestamme, että löysimme toisemme.
Minä saatan vaikuttaa monen silmissä hyväksikäyttäjältä, hän kun on myymässä omaisuutensa ( mm. talonsa ) kotimaassaan ja muuttamassa tänne. Hänellä ei ole minun tunteistani pienintäkään epäilystä, kuten ei minulla hänen. Luotamme toisiimme sataprosenttisesti ja asioista keskustelemme niiden oikeilla nimillä ja ennenkuin ongelmat ehtivät suuremmiksi kasvaa.
Halusin tällä kirjoituksella sanoa, että asiat välillä tuppaavat tapahtumaan hyvin silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Sekä: keskustelkaa kumppaninne kanssa asiat selviksi kun ne vielä ovat "pieniä", jos ette uskalla mieltänne painavia asioita ottaa puheeksi kun olette kaukana toisistanne, niin mitenhän on sitten kun olette saman katon alla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiinnostaisi tietää miten piditte suhteen yllä kun olitte erossa? Itse olen samassa tilanteessa, tavattiin internetissä, asumme eri maissa, ja tavattu kerran, mutta tapaamisen jälkeen tuntuu kauhean vaikealta olla erossa, ja seuraavaan tapaamiseen vielä 22kk onko mitään vinkkejä? Onnea teille uuteen elämään! Miten monta kertaa päivässä te muuten pidätte yhteyttä?
Mies on vielä siellä kotimaassaan järjestelemässä käytännön asiat kuntoon ja muuttaa sitten tänne.
Päivittäin pidämme yhteyttä, vaihtelevasti jotenkin tekstiviestin ja tuntien mesekeskustelujen väliltä.
Luottamus on luja molempiin suuntiin, ja se on se voima joka meidät pitää niin läheisinä toisillemme vaikka vielä ei kädet yllä toista halaamaan.
Vinkkejä mulla ei ole oikein muuta kuin se että luottakaa toisiinne ja puhukaa kaikki pieniltä ja vähäpätöiseltäkin tuntuvat asiat heti kun niitä ilmaantuu, kaukosuhteessa riittää kärsimykseksi tarpeeksi se että ei voi olla fyysisesti toisen kanssa.
Toivottavasti tuo 22kk oli kirjoitusvirhe ja tarkoitit kahta kuukautta, tuntuisi hurjan raskaalle ajatella että pitäisi odottaa lähes kaksi vuotta ennenkuin voi pitää toista taas lähellä.
Joo siis 2kk... :)
Tuntuu vaan niin raskaalta, aikaisemmin mekin mesettelimme tuntikausia (miehen ollessa työpaikallaan), mutta nyt kun hänen työkiireensä ovat lisääntyneet, ei ole enää aikaa niihin pitkiin keskusteluihin ja muutenkin viime viikolla kommunikaatio vähentynyt. Aikaeron takia ei oikein voida hänen "ei työaikanaan" puhua, ja hänellä ei olekaan edes internetyhteyttä kotona.
No hyvä että se oli "vain" sen 2kk, vaikka siinäkin on reilu 8 viikkoa liikaa odotettavana.
Toi aikaero on ikävä homma myös, meillä sitä tosin ei ole kuin pari tuntia, mutta kun meillä tuppaa menemään yhteinen aika melko myöhäselle ja minulla aina aikainen aamu lähteä ja kotitöitäkin pitäisi ehtiä tekemään ja konevuoroja jakaa, kun on vaan tää yksi nettikone ja kolme innokasta käyttäjää.
Kuulostaa hankalalle, ettei hänellä ole kotona nettiyhteyttä, teidänkin yhteydenpitonne helpottaisi huomattavasti. Onko hänellä mahdollisuutta nettiä hommata kotiinsa? Hyvä että teillä on kuitenkin jonkun verran aikaa viettää toistenne kanssa keskustellen. Sähköpostia me laitellaan mun miehen kanssa aika ajoin kun tuntuu ettei löydy yhteistä aikaa tarpeeksi jutella asioista, niin sen voi toinen lukea sitten kun on kunnolla aikaa.
Niin sähköpostia mekin lähetellään, ja nyt on se Skype, jolla voi ilmaiseksi puhua, mutta niin kuin sanoin, vaikea silläkään on puhua kun ihmisiä tulee ja menee ulos toimistosta, ja eihän työaikana saisi semmoisia hommailla muutenkaan... Tuntuu että kun kommunikaatio vähenee niin koko suhde on kuolemassa.. :( ehkä hätäilen liikaa, päivittäin me on kuitenkin yhteudessä oltu... Ja sitten mies varmaan ajattelee että minä häntä syytän siitä, että se on hänen vikansa, (niinkuin se tietysti onkin)... heh... mutta pitää yrittää vaan olla kärsivällinen kai...?
Ei se nettiyhteys kotona oikein mitään auttaisi, kun mies pääsee töistä kotiin, on kello Suomessa jo 02.00 ja yleensä olen jo nukkumassa.
Joo, toisaalta tosi harmillinen tilanne teillä, mutta täytyy kyllä todeta että teillä tuntuu olevan vahva side kuitenkin vaikka välimatkaa ja aikaeroa on noinkin paljon. Ei tuollaista ihmissuhdetta kannata päästää menemään kun sellaisen on onnistunut luomaan. Jaksamista teille !
Välillä meillä on pitkiäkin aikoja ollut että olemme vain tekstareilla yhteyttä pitäneet, ja sekin vain välillä vain yksi molemminpuolin per päivä, ja täytyy myöntää että se oli tosi rankkaa aikaa henkisesti.
No jos 1 per päivä tekstari ja tekin olette siitä selvinneet... niin ehkä murehdin vähän liikaa... :) Hyvää jatkoa teillekin!