Permanentti

Eli permanentista pari kysymystä. Kuinka kallista laittaa? Mitä tulee ottaa erityisesti huomioon tai muita erikoistoimenpiteitä ennen/jälkee permiksen oton? Kuinka kauan kestää tehdä, kuinka kauan pysyy hiuksissa? Olen aikeissa ottaa ihan tavallisen permiksen, omistan n. puoleen selkään asti ulottuvat hiukset.
35538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Permanentin tekeminen taitaa kestää n. 1-2h en sen tarkempaa muista. Itselläni permanentti kesti niin kauan, kun se "leikattiin pois". Eli permanentti on hyvin pitkäkestoinen, mutta sen kestäyys riippuu hiuslaadusta, jos on todella liukkaat hiukset, permanentti ei todennäköisesti kestä kauhean kauaa.

P.S. Permanenttiaine haisee pahalle ;)

Äänestä

nyt on kyllä ihan pakko sanoa sen verran,että
jos sulla tosiaankin on puoleen selkään asti tukka,niin permiksen tekoon menee aika reilusti enemmän aikaa kuin 1-2tuntia!muutenkin jos sulla on noin pitkät hiukset niin tosissaan keskustelisin ihan kasvotusten kampaajan kanssa että kannattaako vai ei.

Äänestä

Minulla on paksut lapaluiden alle ulottuvat ja permistä laitettiin yhteensä n. 3 tuntia. Se onnistui tosi hyvin, näyttää ihan luonnoliselta ja kampaukset pysyy tosi hyvin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N-84 kirjoitti:

Eli permanentista pari kysymystä. Kuinka kallista laittaa? Mitä tulee ottaa erityisesti huomioon tai muita erikoistoimenpiteitä ennen/jälkee permiksen oton? Kuinka kauan kestää tehdä, kuinka kauan pysyy hiuksissa? Olen aikeissa ottaa ihan tavallisen permiksen, omistan n. puoleen selkään asti ulottuvat hiukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu