Poukkoileva

Olen aloittanut laihdutuksen 3 viikkoa sitten. Olen urheillut ahkerasti ja syönyt kohtuudella. Näin vähäisessä ajassa on jo lähtenyt kiloja. Parhaiten sen huomaan vaatteissa.. rintaliivit on liian isot ja MELKEIN mahdun vanhoihin housuihini, joihin en ole mahtunut moniin kuukausiin. Tämähän on paras mittari siis.

Kolme viikkoa sitten painoni oli 66,7 ja tänä aamuna se oli 64,8kg. Mutta se ei ole mennyt tasaisesti alas, vaan ensimmäisellä viikolla se laski kaksi kiloa ja sitten taas nousi ja taas laski. Mistä moinen?

Onneksi kuitenkin tiedän laihtuneeni, sillä vaatteet löystyvät!! Tekee onnelliseksi, vaikka välillä masentaa kun vaaka näyttää siltä, että välillä lihoisin. Mikä on normaalia painonvaihtelua viikossa? Voiko se johtua esim. hormooneista?

Tsemppiä kaikille laihduttajille!
1233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käsittääkseni naisella paino voi nousta ja laskea päivittäin 2 kilon verran. Kuulostaa uskomattomalta, mutta taitaa se olla totta. En oikein tiedä sitten, milloin kannattaisi punnita. Lihaksethan keräävät nestettä itseensä treenissä, joten se nostaa painoa. Itse en tuijottele vaakaa, mittaan itsestäni kriittiset paikat kerran viikossa, ja vaikka paino ei liiku mihinkään, niin sentit kyllä lähtevät. Mittanauha kertokoon siis totuuden minulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paino kirjoitti:

Olen aloittanut laihdutuksen 3 viikkoa sitten. Olen urheillut ahkerasti ja syönyt kohtuudella. Näin vähäisessä ajassa on jo lähtenyt kiloja. Parhaiten sen huomaan vaatteissa.. rintaliivit on liian isot ja MELKEIN mahdun vanhoihin housuihini, joihin en ole mahtunut moniin kuukausiin. Tämähän on paras mittari siis.

Kolme viikkoa sitten painoni oli 66,7 ja tänä aamuna se oli 64,8kg. Mutta se ei ole mennyt tasaisesti alas, vaan ensimmäisellä viikolla se laski kaksi kiloa ja sitten taas nousi ja taas laski. Mistä moinen?

Onneksi kuitenkin tiedän laihtuneeni, sillä vaatteet löystyvät!! Tekee onnelliseksi, vaikka välillä masentaa kun vaaka näyttää siltä, että välillä lihoisin. Mikä on normaalia painonvaihtelua viikossa? Voiko se johtua esim. hormooneista?

Tsemppiä kaikille laihduttajille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu