Lapsia

Yksi voi toinen ei voi välittää. Aina jos suhteeseen tulee jo tehdyt lapset,vaaditaan lapsirakkautta ja halua olla näille lapsille "vanhempi",muuten suhde ei toimi. Uskoisin että toisen lapseen voi kiintyä,mutta pitää olla myös halua ja taitoa selvittää ongelmia,niitä tulee aina elämän varrella.

Jos suhde ei ole vakaa muuten, on paras olla tapaamatta lapsia ja ne olisi hyväksyttävä varauksetta jos sellaiseen lähtee. Äitien ja isien tiuhaan vaihtuvat seurustelukumppanit vievät lapsilta turvallisuudentunteen, vahingoittavat heidän elämäänsä. Jos alatte seurustella yksinhuoltajan kanssa on se itsestään selvää että hyväksytte koko paketin koknaisuutena.
Kannattaa ensin tutustua kunnolla kumppaniin ilman lapsia, silloin lasten mukaan tulo sujuu paljon helpommin, epävarmat tunteet pelottavat lapsen ja saavat aikaan ikäviäkin reaktioita.

voisin välittää ja jopa oppia pitämäänkin, ei tullut mitään siitä suhteesta. Viisi vuotta yritin. Ei koskaan kahdenkeskistä aikaa, aina joku tenavista vinkumassa huomiota tai mustasukkaisena vahtimassa isäänsä. Harvat vapaat hetket vietettiin aina lasten ehdoilla, yrittäen viihdyttää lapsia. Pikkuhiljaa alkoivat lapset käydä hermoille, tunsin itseni vieraaksi omassa kodissani, kyllästyin olemaan se ilmainen piika, joka siivosi miehen ja hänen lastensa jäljet, pesi pyykit ja laittoi ruuat. Muuta virkaa minulla ei siinä perheessä ollut. Ei ikinä enää yksinhuoltajaisän kanssa...