vaikka 40 vuotta kestäneen avioliiton. Miten on mahdollista, että kaksi täysin erilaista ihmistä ja vielä mies ja nainen ja lapset ja kaikki työ- ja opiskelupaineet voisivat olla vaikuttamatta niin, että avioliitossa on kiemuroita ja mahdollisesti pettämistapaus tai
vaikea sairastuminen tai useita.
Onko niin, että nykyisin avioliiton koossapysyäkseen on oltava jonkinlainen linnunlaulupuu, jossa kaksi lintua visertää heleästi?
Minä olen sitä mieltä, että jokainen ihminen, joka on avioliitossa joutuu alkuhurmion jälkeen pitämään puolensa ja nostamaan myös omaa egoaan, kuitenkin niin, että lapset eivät kärsi.
Tunnen pari pariskuntaa, jotka tuskin ovat keskenään koskaan riidelleet, mutta molemmissa tapauksissa mies on kuin kynnysmatto ja vaimo täydellinen orjapiiskuri. Siitä on seurannut sitten miehelle sairauksia ja jonkinlaista selvää apatiaa, mutta vaimo on niskan päällä hamaan hautaan asti.
Siis, rakkaus ei toista ahdista ja molemmat kunnioittavat toista ja tekevät työtä toistensa eteen eivätkä käytä toista manipuloidakseen oman hyötynsä eteen.
Vai miten ja millainen timantti pitäisi nykyisen
avioliiton olla. Milloin ihmiset ovat tyytyväisiä?
Ovatko koskaan?
vaikea sairastuminen tai useita.
Onko niin, että nykyisin avioliiton koossapysyäkseen on oltava jonkinlainen linnunlaulupuu, jossa kaksi lintua visertää heleästi?
Minä olen sitä mieltä, että jokainen ihminen, joka on avioliitossa joutuu alkuhurmion jälkeen pitämään puolensa ja nostamaan myös omaa egoaan, kuitenkin niin, että lapset eivät kärsi.
Tunnen pari pariskuntaa, jotka tuskin ovat keskenään koskaan riidelleet, mutta molemmissa tapauksissa mies on kuin kynnysmatto ja vaimo täydellinen orjapiiskuri. Siitä on seurannut sitten miehelle sairauksia ja jonkinlaista selvää apatiaa, mutta vaimo on niskan päällä hamaan hautaan asti.
Siis, rakkaus ei toista ahdista ja molemmat kunnioittavat toista ja tekevät työtä toistensa eteen eivätkä käytä toista manipuloidakseen oman hyötynsä eteen.
Vai miten ja millainen timantti pitäisi nykyisen
avioliiton olla. Milloin ihmiset ovat tyytyväisiä?
Ovatko koskaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eronnut, uudelleen jaloilleen päässyt ja täysin ympäri yli asti onnellinen. koska ;)
löysin ihmisen (eronneen) joka on oppinut mikä liitossa on tärkeintä, ei se miltä ulospäin näyttää, ei se riidelläänkö vai ei, vaan se että on valmis oppimaan.
Riidellä, sopia ja oppia.
Tuossa on ehkä kaikki mitä hyvään liittoon tarvitaan, mutta totuus on että useimmin tuo opitaan vasta ensimmäisen yrityksen jälkeen. Tai toinen osapuoli oppii, ihanaa on se että meitä oppineita on, toiselle kierrokselle valmiimpia ihmisiä, joilla on taitoa jota parisuhteen ylläpitoon tarvitaan.
Kyse ei ole siitä rakastaako?! vaan siitä haluaako rakastaa.
Tilastojen mukaan toisesta avioliitosta erotaan
vielä enemmän kuin ensimmäisestä.
Ko. kirjoittajalla on ollut järki päässä ja molemmat pyrkivät hyvään yhteiselämään.
Kuitenkin tilastot puhuvat karua kieltä, joten tämäkään ei todellakaan ole tae onnistumisesta.
Ei voi päättää rakastavansa jotain ihmistä. Kyllä se on jotain aivan muuta. Luontaista kykyä toimia yhdessä. Jos käytännön asioista ei tule mitään vaikka kemia vetää toisen vierelle, ei yhteiselämä onnistu. Se on sitten jatkuvaa manailua "miksei toi tee niinkun minä haluan ja miksi se vaatii multa älyttömyyksiä, eikse tajuu".
Ihastuminen jota monet kutsuu myös rakastumiseksi kestää noin 2-3 vuotta. 4-5 vuodessa toisen tuntee jo melko hyvin. Kumpikin yleensä uskaltaa olla oma itsensä joka tilanteessa. Siinä vaiheessa usein myös ollaan jo naimisissa ja on lapsi tai kaksi. Yhteiselämä voi toimia hyvin, tai ainakin arkisesti mikä on mielestäni hyvän yhteiselämän merkki = asiat sujuvat "itsestään". Suhteen alussa miellytetään toista helposti.
Monille ihmisille sen jatkaminen ei ole luontevaa. Mutta miksi suhteen alussa ihminen antaa itsestään toisenlaisen/paremman kuvan kuin mitä oikeasti on? Onko se harkittua vai tapahtuuko huomaamatta itsekään?
Jos tässä vaiheessa yhteiselämä ei toimikaan. Puolisossa ilmenee ärsyttäviä tai epämiellyttäviä piirteitä, tulee yrityksiä saada tilanne tai toinen ihminen muuttumaan, ristiriidat jatkuvat. Se mihin aluksi ihastui, onkin ärsyttävää. Ne voivat alkaa pienestä ja vähitellen jo toisen tapa kävellä saa pinnan kireälle. Kummallakin on omat tapansa ja mielipiteensä ja on mahdotonta hyväksyä eriävää mielipidettä tai toimintatapaa. Muutos tuohon voi kuitenkin kestää vuosia. 10-15 vuotta avioliittoa ja kumpikin on valmis eroamaan. Kun yksinkertaisesti ollaan niin erilaisia ettei missään ole järkeä. Ei ole samanlaista tapaa riidellä. Miksi olisikaan, ihmiset ovat erilaisia. Toiset sovittelevia ja toiset haastavia. Jotkut flegmaattisia. Ristiriitaiset riitelytavat vain lisäävät ärtymystä.
Hyväksy puolisosi omana itsenään ja mieti voitko elää hänen kanssaan. Vaikka puolison todellinen minä olisikin löytynyt vasta vuosien yhteiselon jälkeen. Pakko ei ole sietää, luojan kiitos. Elämän mielekkyys voi olla muuta kuin puoliso. Toiseen takertuminen väkisin on jokaisen oma asia. Jos se on elämän suola, olkoon niin, mutta ei kannata tuputtaa sitä "ainoana oikeana" tapana.
On itsekästä vaatia toista elämään kuten minä haluan.
Seksi. Minulta halut loppuvat (ikä, hormonit, stressi, puoliso ei sytytä...), mutta puolisolta ei. En voi itsekkyyttäni vaatia häntäkin luopumaan seksistä, eikä minun tarvitse sietää tai hyväksyä hänelle muita suhteita. Ja toisekseen, kun puoliso ei enää kiinnosta, sekin on jo merkki jostain. Jos puolisoani kiinnostaa muut tai joku muu, miksi olisin itsekäs ja vaatisin häntä luopumaan elämänsä nautinnoista? Se olisi jo tekopyhää. Mutta tekopyhiä on ollut kautta aikojen ja tulee olemaan. Niitä, jotka eivät voi hyväksyä, että heidän ajatusmaailmansa vastaisesti elävät ihmiset eivät tee väärin.
rakkaus on nimenomaan tahtoasia. Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, että tahdotaan rakastaa vain myötäkäymisissä vaan myös puolison ikäviä ja ärsyttäviä puolia; niitähän on meissä jokaisessa, kaikki vain kuvittelevat, ettei niitä itsestä huomaa ;).
Päätin rakastaa hyvää ihmistä, en miestyyppiä joka luonnostaan veti puoleensa (väkivaltaiset narsistit?!) Suuntimissani rakkauden saralla oli vikaa että nuo pahat miehet tielleni aina tulivat.
Sitten tein jotain mullistavaa, päätin kokeilla miestä joka ei ole "tyyppiäni" johon en ihastu, mutta jonka tiedän kiltiksi.
Rakkaus tuli tällä kertaa askeleittain, käsi kädessä luottamuksen kanssa, ei humahtaen, ei kiihkona, vaan tietona että tuossa on ihminen jonka lähellä minun on HYVÄ OLLA.
Kemian puolesta puhuu yksinkertaisimmillaan se että mies ihastui tuoksuuni ja toisin päin.
Tärkeintä suhteen alussa ei ole antaa itsestään parempaa kuvaa kuin on, vaan näyttää karuimmillaan mitä on, siksi jotkut erohelvetissä alkaneet suhteet onnistuvat.
Seksistä olen sitä mieltä, että ja jos, suhde muuten toimii, ei ole mitään estettä etteikö seksikin toimisi. Jos seksi ei toimi, on suhteessa jotain vikaa. Poikkeuksena sairaudet tai lääkkeet jotka vähentävät haluja. Seksi on paljon muutakin kuin se mitä peiton alla tapahtuu, itse ajattelen että seksi on kaikki se mikä aamulla alkaa, päivällä kasvaa ja illalla huipentuu siihen hyvään oloon jonka toisen vierellä saa.
Rakkaus on ensisijaisesti tahto asia, sen jälkeen kun ihastus on ohi, on kyse hyvin pitkälle siitä tahdotko rakastaa puolisoasi. Ihastumiset tulevat ja menevät, mutta kun kohdalle osuu ihminen joka on yhtä valmis kasvamaan yhdessä, ei erilleen, voi löytää onnen.
Ja kaikki muut tavat elää sallitaan myös. Saa kitua ja kärsiä huonossa liitossa, purra hammasta ja jatkaa lasten takia, vuoksi, tehdä vielä lapsi liimaamaan muuten repaleinen liitto kasaan. Vain minä en voi tehdä noin, minä halusin elää "onnellisena" elämäni loppuun asti. Helppoa se tuskin tulee olemaan, mutta jos on tahtoa ja halua oppia...
luulen että onnistuakin voi
"minä tahdon rakastaa tätä muuten paskaa jätkää, koska hänen hyvät puolensa löytyvät suuresta omaisuudesta".
HAH HAH. Hei Kuronen, lopeta jo,.
voi mies parkaa.........
Jos noin käy, niin siitä voi syyttää pelkästään ITSEÄÄN: Mitä on mennyt rakastumaan "paskaan jätkään". Sen ihmiset sitten tekevät uudelleen ja uudelleen - ja syyttävät siitä kumppaniaan, vaikka itsellään heillä homma ei ole hanskassa.