Yritys nro 10

Hei kaikki!
Tajusin juuri, että linnut laulaa keväästä ja paino on 110kg.Olen siis lihonut viime kesästäkin 20kg.Tuntuu toivottomalta, mutta yritän kuitenkin.Olen lihonut lähivuosina yhteensä 40kg, mutta en ole ikinä painanut näin PALJON!Välillä olen saanut painoa aika reippaastikin alas, mutta viimeistään kaamosmasennus vie minut jääkaapille.
Nyt olen hiihtänyt ja kävellyt viikon ja syönyt erilaisia kevyitä keittoja ja vältellyt hiilihydraatteja. Nyt tuntuu vielä ihan hyvältä ja luulen, että voisin jatkaa tällä linjalla n. toukokuuhun ja asettaa silloin taas uuden aikarajan. Hidasta elämäntapamuutosta olen kokeillut monta kertaa, eikä se toimi kohdallani. Aloitus pitäisi olla ehkä vielä radikaalimpi kuin nyt. Pelkään tulevaa...haluaisin olla taas oma itseni tai ainakin sinnepäin.
Tsemppiä kaikille muillekin, jotka olette ison urakan edessä.
Minkälaisia vinkkejä ja hulluja(kin) ideoita teillä olisi jaksamiseen?
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kilot tulevat helposti, mutta eivät mene samaan tahtiin:) valitettavasti. Hyvä, että olet kiinnittänyt huomiota syömisiisi. Kuulostaa ihan hyvältä, mutta itse henk. koht. en ole koskaan kokeillut vähentää hiilihydraatteja. Kaikki mahdollinen kevyemmäksi versioksi; juustot, maidot, lihat, leikkeleet ym. Muista syödä kuitenkin tarpeeksi ja lisätä paljon juureksia ja vihanneksia ja hedelmiä/marjoja ruokavalioosi.

Olen itse ikuinen laihduttaja, mutta nyt päätin, että jos saan kiloja pois, niin yritän nyt todella muuttaa kaiken elämässäni, jotta ne eivät tulisi takaisin (ainakaan kaikki)Tämä yritys on ainakin 40:s tai enemmänkin, joten se siitä. Pudotettuja kiloja takana elämäni aikana lähemmäs 300 kg, luit aivan oikein. Olen kuitenkin iloinen, että ne ovat poissa eivätkä nyt kropassa. Makaisin jollain laverilla ja nosturilla käännettäis tai olisin jo kuollut.

Äänestä

Itsellä toimii ainakin:
Kun tulee nälän tunne, laitan kännykän soimaan 15min päähän ja teen sen 15min "jotakin muuta."Idea on, että ruoka pitää unohtaa vartiksi. Ei tule siten ahmittua ja pahin nälkä häviää. Jos ajattelen koko 15min ruokaa, siirrän kelloa taas 15min eteenpäin.Täytyy olla hallittu olo, kun aloittaa syömisen, muuten ei onnistu.
Olen pudottanut tällä tavalla jo 15kg/3kk.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LeilaEila30 kirjoitti:

Hei kaikki!
Tajusin juuri, että linnut laulaa keväästä ja paino on 110kg.Olen siis lihonut viime kesästäkin 20kg.Tuntuu toivottomalta, mutta yritän kuitenkin.Olen lihonut lähivuosina yhteensä 40kg, mutta en ole ikinä painanut näin PALJON!Välillä olen saanut painoa aika reippaastikin alas, mutta viimeistään kaamosmasennus vie minut jääkaapille.
Nyt olen hiihtänyt ja kävellyt viikon ja syönyt erilaisia kevyitä keittoja ja vältellyt hiilihydraatteja. Nyt tuntuu vielä ihan hyvältä ja luulen, että voisin jatkaa tällä linjalla n. toukokuuhun ja asettaa silloin taas uuden aikarajan. Hidasta elämäntapamuutosta olen kokeillut monta kertaa, eikä se toimi kohdallani. Aloitus pitäisi olla ehkä vielä radikaalimpi kuin nyt. Pelkään tulevaa...haluaisin olla taas oma itseni tai ainakin sinnepäin.
Tsemppiä kaikille muillekin, jotka olette ison urakan edessä.
Minkälaisia vinkkejä ja hulluja(kin) ideoita teillä olisi jaksamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu