Amerikassa keksitty kätevä tapa etsiä syöpäsoluja

Juuri saamani tiedon mukaan ovat yhdysvaltalaiset lääketieteen tutkijat löytäneet tavan jolla saadaan etsittyä jo aivan kehityksensä alussa olevat syöpäsolut.
Tekniikka perustuu ääneen tai tarkemmin värähtelyyn,eli syöpäsolu värähtelee tietyllä tavalla joka on erillainen kuin terveen solun värähtely.
Tutkimalla kehon solujen värähtelyä tietynlaisella laitteistolla, saadan selville epänormaalit värähtelyt ja siten voidaan ryhtyä jatkotutkimuksiin.
Pointti on se,että solun värähtelyn tutkiminen kehon ulkopuolelta on helppoa ja vaivatonta myös potilaalle.
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

punikki ja musumielisille.
missä ovat islamilaisen maailman tekemät keksinnöt viimeisen 1000 vuoden ajalta.
vanhat ennen islamia eivät kelpaa, koska silloin ei ollut islamin mädättävää vaikutusta.

Äänestä
  • Amerikkalaiset aikovat soveltaa sitä paljon tärkeämpään asiaan.
    Eli menetelmällä saadaan selville jo aikaisessa vaiheessa,onko henkilö altis kommunismille tai sairastumisriskissä tasa-arvoajatteluun.

    Henkilön solussa voidaan havaita punasiirtymää jo
    ennekuin henkilö alkaa oireilemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cajander kirjoitti:

Juuri saamani tiedon mukaan ovat yhdysvaltalaiset lääketieteen tutkijat löytäneet tavan jolla saadaan etsittyä jo aivan kehityksensä alussa olevat syöpäsolut.
Tekniikka perustuu ääneen tai tarkemmin värähtelyyn,eli syöpäsolu värähtelee tietyllä tavalla joka on erillainen kuin terveen solun värähtely.
Tutkimalla kehon solujen värähtelyä tietynlaisella laitteistolla, saadan selville epänormaalit värähtelyt ja siten voidaan ryhtyä jatkotutkimuksiin.
Pointti on se,että solun värähtelyn tutkiminen kehon ulkopuolelta on helppoa ja vaivatonta myös potilaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu