Tanskassa oikea

Tämän päivän Hesari tiedi kertoa:
Tanskanmaalta kuuluu kummia; siellä on työvoimapula, ja ihan oikea sellainen, toisin kuin Suomessa.

Yrittäjät ovat alkaneet valittamaan että rekrytointiin menee aikaa ja vaivaa, ihmiset vaihtavat herkästi työpaikkoja paremman palkan perässä, palkat ovat nousseet, yms. tuollaista kiusaa tuottaa oikea työvoimapula työnantajille.

Miten tuollaiseen tilanteeseen siten Tanskassa on päästy tai jouduttu?

No, irtisanomiskynnystä on madallettu mutta vastaavasti korvausta työttömyyden ajalta on nostettu; se on parhaimillaan/pahimmillaan jopa 90% palkasta.

Jokinlainen kansalaipalkka siis.

No, meillä Junttilassa ei moisesta ole pelkoa. Vanha natsihenkinen perinne estää moisen; hitot ihmisistä, vain yritysten ja poliittikkojen etu on tärkeää.

Ei muuta kuin ilmaiseksi töihin ja nöyryytettyä nöyryytetään vähän lisää. Kaikkihan sen tietävät että työttömät ovat loisia joita pitää hallita kovalla kädellä.

Kyllä se siitä.

Työpaikoilla ei saa myöskään olla liian viihtyisää, ihmiset on ajettava loppuun joko liialla työllä tai täydellisellä työttömyydellä. Huonovointiset työlliset täytyy saada usutettua työttömien kimppuun ja päinvastoin. Siten herrat voivat hallita ja korjata hedelmät.


Tämä ajettelumalli on myös iskostettava jokaiseen median kautta. Näin ovat isot pojat päättäneet.
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin se tulee menemään meilläkin; työvoimapula iskee vaikka siitä jotkut vielä irvailevatkin. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja menevät pikkuhiljaa hoivakoteihin, joissa ei ole hoivaajia.

Nyt on saatava maassa asuvat maahanmuuttajat töihin huonommallakin suomen kielen taidolla. Nykyisellä systeemillä (esim. siivoustyössä vaaditaan sujuvaa suomen kielen taitoa) opetetaan oikein kädestä pitäen huonosti suomea puhuvat työkkärin korvauksilla elämään.

Kukaan työtön ei jaksa loputtomiin lähetellä ylimielisille työnantajille työhakemuksia. Ylimielisiä ovat siksi etteivät edes vaivaudu vastaamaan lähetettyihin hakemuksiin. Mutta kuten Tanskan tilanne osoittaa, alkaa työnantajatkin kohtelemaan työkarjaansa kuin ihmisiä. Tosin vasta pakon edessä.

Äänestä

--Pulaa ei ole työntekijöistä.

--Pulaa on tulon jakamisessa.
( ahneus on kasvavaa laatua...)

Atomaatio vie monet työt ja siten myös rahat yksiin käsiin.

Työvoimapulasta puhuminen on ns hämäyspolitiikkaa.... ilman todenperää....
sopii esim vaaleihin hyvin.....

Äänestä

Jutut Tanskan hyvästä työllisyystilanteesta ovat yhtä paikkaansapitäviä kuin Suomen viralliset työttömyystilastot: kelpaavat lähinnä takapuolen pyyhkimiseen.

Eiköhän tuonkin uutisen tarkoitus ole hommata Tanskaan puoli-ilmaista työvoimaa Puolasta ja Ukrainasta helpottamaan "työvoimapulaa".

Äänestä
  • Näin saimme Tanskan-kirjeenvaihtajamme faktat peliin. Toki uskon sinua enemmän, kuin Suomen suurimman päivälehden asiaa tutkinutta toimittajaa.

    Äänestä

  • työvoimapula kirjoitti:

    Näin saimme Tanskan-kirjeenvaihtajamme faktat peliin. Toki uskon sinua enemmän, kuin Suomen suurimman päivälehden asiaa tutkinutta toimittajaa.

    Älä unohda, että ne samat toimittajat ilmoittavat Suomen työttömyys-% n. 8. Eli se siitä asiantuntijuudesta. Suomen media on pienen piirin omistuksessa, joten...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työvoimapula kirjoitti:

Tämän päivän Hesari tiedi kertoa:
Tanskanmaalta kuuluu kummia; siellä on työvoimapula, ja ihan oikea sellainen, toisin kuin Suomessa.

Yrittäjät ovat alkaneet valittamaan että rekrytointiin menee aikaa ja vaivaa, ihmiset vaihtavat herkästi työpaikkoja paremman palkan perässä, palkat ovat nousseet, yms. tuollaista kiusaa tuottaa oikea työvoimapula työnantajille.

Miten tuollaiseen tilanteeseen siten Tanskassa on päästy tai jouduttu?

No, irtisanomiskynnystä on madallettu mutta vastaavasti korvausta työttömyyden ajalta on nostettu; se on parhaimillaan/pahimmillaan jopa 90% palkasta.

Jokinlainen kansalaipalkka siis.

No, meillä Junttilassa ei moisesta ole pelkoa. Vanha natsihenkinen perinne estää moisen; hitot ihmisistä, vain yritysten ja poliittikkojen etu on tärkeää.

Ei muuta kuin ilmaiseksi töihin ja nöyryytettyä nöyryytetään vähän lisää. Kaikkihan sen tietävät että työttömät ovat loisia joita pitää hallita kovalla kädellä.

Kyllä se siitä.

Työpaikoilla ei saa myöskään olla liian viihtyisää, ihmiset on ajettava loppuun joko liialla työllä tai täydellisellä työttömyydellä. Huonovointiset työlliset täytyy saada usutettua työttömien kimppuun ja päinvastoin. Siten herrat voivat hallita ja korjata hedelmät.


Tämä ajettelumalli on myös iskostettava jokaiseen median kautta. Näin ovat isot pojat päättäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu