Rakastaa vai eikö?

Ja keksii älyttömiä syitä, siihen miksi ei voida avioitua. Joka kerta kuulen aina erilaisen syyn, miksi emme voisi avioitua. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden väheneminen, jota kautta hän ei mielestään löydä sopivaa bestmania, joka suostuisi tehtävään. Tai sitten sanoo että on liian aikaista miettiä häitä tai että mihin kiire- yhdessä ollaan kuljettu kymmenen vuotta joista kihloissa puolet..
Miksi edelleen empii seuraavaa askelta.
Onko normaalia? Kertokaa omista kokemuksistanne.
Olo on ihan kauhea, kun tuntuu siltä että en ehkä näe koko totuutta asiasta, mitä mies oikeen haluaa ja että olen koko suhteessa yksin se joka yrittää viedä asioita eteenpäin... Tuntuu välillä siltä että rakastaa liikaa.

-Sinisilmäinenkö-
9931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mihin tarvii bestmania? Se kun hitaasti vierähtää ne toiset kymmenen vuotta niin on ukolta tukka kadonnut ja vatta kasvanut niin että ei ole enään yhtä edukseen vihkikuvassa. Ja sano ettei sulla ole aikaa jäädä odottelemaan koska sille sopisi, jotain edistystä tapahduttava tai se on soronnoo. Eiköhän pistä miettimään.

Äänestä
  • Siemenellä on hintansa.

    Äänestä

  • Maksajan rooliin niin helposti kirjoitti:

    Siemenellä on hintansa.

    kummalla on kalliimpi siemen?

    Äänestä

  • Maksajan rooliin niin helposti kirjoitti:

    Siemenellä on hintansa.

    Pitäis yli kymmenen vuoden suhteen jälkeen pikkuhiljaa alkaa tietämään mitä elämältään haluaa. Ei sitoutumishaluisen tarvitse turhaan aikaansa vapaaseen sieluun tuhlata.

    Äänestä

En tiedä, onko "normaalia" kätöstä - nykyään kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän..

Näin ulkopuolisesta tuntuu hyvin oudolta, että miehesi ei vieläkään haluaisi naimisiin. Ei ole olemassa mitään järkevää syytä, että ette voisi mennä jo naimisiin, pitkä liitto jo takana.

Ne syyt ovat tunnepuolella; miehesi pelkää jostain syystä ottaa tämän askeleen. Voisit kysyä häneltä, miksi hän pelkää naimisiinmenoa? Mitä se olleellisesti muuttaisi? Se olisi 'vain' sinetti suhteellenne, ja järkevää toimintaa, jos suunnittelette lasten hankintaa.

Kysy mieheltäsi SUORAAN muutama kysymys. Muutama OLEELLINEN kysymys.

Äänestä

noista hää jutuista? monella parillahan ne menee aikamoiseksi sirkukseksi. kirkko ja 200 vierasta, rahaa pitäisi olla useita tuhansia, pitäisi olla esillä kaikkien edessä... jne.

meillä ainakin kävi niin että mies luuli mun haluavan isot kirkkohäät, ja tämän pelon takia pitkitti avioitumista. kun sitten kerran hänelle sanoin, että mennään maistraattiin ja sen jälkeen jonnekin kauas lomalle, hän oli ihan ymmällää että sopiiko se minulle :)

nyt jäljestä päin naurattaa, onnellisesti aviossa ollaan oltu jo useampi vuosikin...

Äänestä

Useimmille miehille koko häähössötys on kuin punainen vaate. Ne vaaleanpunaiset sydämenkuvat, hörhelöt, ruokalistat, vieraslistat, polttarit, huomenlahjat, häämatkat, anopin sekaantuminen jne.
Kannattaa kysyä, käviskö pikakäynti maistraatissa ja häämatka sen jälkeen.

Äänestä

Ja mitä ennemmän mies empii, sitä enemmän sinua kiehtoo avioliitto. Hassua, mutta niin se vaan menee. Voi olla oikeasti niinkin että miestä hirvittää hössötys. Ihmettelet vaan, että mikä ihmeen bestman????!!! Puolison sinä haluat etkä bestmania, kaasoa jne.

Äänestä

Miksi sä teet asiasta noin suuren ongelman? Eihän se vihilläkäynti muuta teidän yhteiseloa miksikään. Muutenkin on paljon vapaampaa ja helpompaa, kun ei ole sitä kahletta jalassa.

Kymmenen vuotta olette kumminkin jo olleet yhdessä, joten tuskinpa herra nyt ihan heti on karkuunkaan lähdössä? Ottaisit sinäkin rennosti ja unohtaisit siitä naimisiinmenosta vonkaamisen. Itsekin tiedät, ettei se ole mikään ikuisen rakkauden tae kumminkaan, kun miettii ero tilastoja. Se olisi vaan sellaista kamalaa tappelua huonekaluista ja lapsista ja asunnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies lykkää ajankohtaa kirjoitti:

Ja keksii älyttömiä syitä, siihen miksi ei voida avioitua. Joka kerta kuulen aina erilaisen syyn, miksi emme voisi avioitua. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden väheneminen, jota kautta hän ei mielestään löydä sopivaa bestmania, joka suostuisi tehtävään. Tai sitten sanoo että on liian aikaista miettiä häitä tai että mihin kiire- yhdessä ollaan kuljettu kymmenen vuotta joista kihloissa puolet..
Miksi edelleen empii seuraavaa askelta.
Onko normaalia? Kertokaa omista kokemuksistanne.
Olo on ihan kauhea, kun tuntuu siltä että en ehkä näe koko totuutta asiasta, mitä mies oikeen haluaa ja että olen koko suhteessa yksin se joka yrittää viedä asioita eteenpäin... Tuntuu välillä siltä että rakastaa liikaa.

-Sinisilmäinenkö-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu