Olen sitten perin juurin tympäytynyt avioliittooni. Ehkä tämä on normaalia, mutta sellaista avioliittoa tämä ei ole jota kaipaan miehen ja naisen välillä. Olemme olleet yhdessä 9 vuotta josta 7 naimisissa. Alussa tietty oli ihanaa, mutta nyt ei edes seksi suju!! Haluaisin, mutta mies ei. Hän taitaa olla jo vallan impotentti. Elämme kuin kämppäkaverit sillä erotuksella että minä olen jonkinnäköinen äidinkorvike, joka siivoo ja laittaa ruokaa. Muuta ei kotona olekaan. Tietokone on miehelle niin tärkeä, että ekana aamulla se laitetaan päälle ja vikana illalla sammutetaan. Sen kanssa pelataan, keskustellaan, opiskellaan, viestitellään.
Aaaaarrggghhh!
Toki itsekin syyllistyn nyt siihen etten jaksa keskittyä enää muuta kuin lukemiseen kotona. Työssä on kivaa ja olen työpaikan keskipiste. Miksi sitten kotona on tapettina seinällä???
Onkohan sitten viisaampi lähtee vieraisiin. Etsis miehen jolta saa kunnioitusta ja rakkautta. Elämä on kohta ohi ja mitä se oli. Pelkkää paskaa!!!
Aaaaarrggghhh!
Toki itsekin syyllistyn nyt siihen etten jaksa keskittyä enää muuta kuin lukemiseen kotona. Työssä on kivaa ja olen työpaikan keskipiste. Miksi sitten kotona on tapettina seinällä???
Onkohan sitten viisaampi lähtee vieraisiin. Etsis miehen jolta saa kunnioitusta ja rakkautta. Elämä on kohta ohi ja mitä se oli. Pelkkää paskaa!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä oikein haluat elämältäsi? Oletko ikinä miettinyt? Luuletko todella, että se mitä tarvitset elämääsi, se asia, joka muuttaa elämäsi paremmaksi, on mennä 'vieraisiin' tms., ylipäänsä haaveilla vain uudesta miehestä? Mieskö ongelmasi ratkaisee?
Kehoittaisin sinua lähtemään vaikka vähäksi aikaa ulkomaille tuulettumaan. Mene vaikka vapaaehtoistyöhön. Sinulla on selvästi nyt 'elämä hakusessa'. Ja olen varma, että miehen vaihtaminen ei tilanteessasi todellakaan ole ratkaisu. Tee kerrankin elämässäsi jotain repäisevää ja epätavallista. Yllätyt positiivisesti.
Oletko yrittänyt puhua puolisosi kanssa? Oikein puhua eikä syyttämällä riitelemällä? Moni liitto olisi pelastettu jos olisi yritetty. Edes kerran puhuttu kunnolla. Astu puolisosi maailmaan ja lähetä vaikka sähköpostilla postia tilanteestanne, näytä hänelle tuo viestisi jonka lähetit tänne.
Jos ei toimi, parannusta ei tule, mieti mitä elämältä haluat ja elä sen mukaan; jos et halua nykyistä elämääsi puolisoasi lähde pois, mutta vieraisiin ei kannata mennä -rikot siinä vain itseäsi puolisoasi ehkä sitä raukkaa kolmatta osapuoltakin.
Minun parisuhteeni huononi ratkaisevasti n.3,5 vuoden jälkeen, yritin kaikkeni 1,5 vuotta, puolisoni ei. Lähdin. Löysin onnen ja elämäni rakkauden. Nyt vuosien jälkeen eksäni yhä on yhteydessä minuun jatkuvasti, pyytää takaisin, kosii, tajusi vasta lähtöni myötä minun olleeni tosissani vaatiessani muutosta jäädäkseni. Kumpa hänkin löytäisi jo onnensa!
Korostat kovasti seksiä. Oletko muistanut sanoa miehellesi, että hän on varmaan vallan impotentti. Samalla kun vähän raivoaa ja sitten vetäytyy lukemaan, niin johan hyvä tulee. Aina silloin tällöin kannattaa uhkailla lähteä vieraisiin "kunnioitusta" saamaan. Voit olla varma, että miehesi juuttu tiukemmin pois sinusta. Näillä tempuilla saa nirvattua hyvänkin suhteen.
Tai sitten voi käydä tosiaan vierailullla miehesi maailmassa. Ilman ennakkoehtoja. Jutella. Kuunnella. Yrittää ymmmärtää. Ei syyttää eikä pilkata.
Muista myös, että jos olet työpaikallasi keskipiste, niin olet jotenkin ansainnut sen. Tuskin olet siellä nimittänyt työkavereita kelvottomiksi, kyvyttömiksi tai laiskureiksi. Moni nainen purkaa kaiken pahan olon miehelleen, kun töissä ei voi eikä lapsillekaan voi purkaa sitä. Itse asiassa aviopuoliso on mitä mainioin ja yleensä ainoa käytettävissä oleva oman kiukun ja turhautumisen purkupaikka,
Arvasin, että syytellään minua. En tekeydy enkeliksi. Mieheni kanssa ei voi puhua, ei kirjoitella ei lähettää minkäänlaista tekstiviestiä. Olen kiltisti ottanut asian puheeksi, mutta mies polttaa pinnan heti.
En missään vaiheessa parisuhteessamme ole kiukutellut, en väheksynyt, en sanonut pahaa sanaa ja aina olen osoittanut hellyyttä. Mielestäni hän ajattelee päässään kaikkia asioita, pähkää ja pähkää ja lopulta on sitä mieltä minne ajatukset johtaa.
Kysyin yksi ilta miksi emme rakastele enää? Hän vastasi, että olen sanonut etten halua! En IKINÄ ole sanonut sellaista. Olen aina ollut halukas, en ole kertaakaan kääntänyt selkääni hänelle.
Miksi heti kaikki on sitä mieltä, että minussa on vika. En uskalla ottaa minua askarruttavia asioita puheeksi, koska se tietää miehen pinnan palamista ja haukkumista perverssiksi.
Hullua, että rakastan häntä, mutta en jaksa tällaista elämää, enkä haluaisi erotakaan.
miehen on vaikea puhua sinulle?
Tiedän sen tai ainakin aavistan. Mieheni on elänyt aina yksin poikamiehenä. Ei omia lapsia, minulla ede. avioliitosta kaksi. Hän oli kovinkin sulkeutunut kun menimme yhteen, mutta tunneasioista hän ei vieläkään puhu. Itse olen avoin ja pystyn näyttämään tunteeni, mutta kärsin tästä tilanteesta.
Minulla oli ex-mieheni kanssa vähän samanlainen tilanne. Ilmapiiri muuttui jossain vaiheessa negatiiviseksi.
Olin miehelleni hänen ensirakkautensa; hän oli ollut pitkässä suhteessa ennen minua, mutta ei ollut koskaan rakastanut tätä naista. Hänen odotuksensa meidän suhteelta olivat suuret, ja myös epärealistiset. Hän ei hyväksynyt sitä, että parin vuoden jälkeen suurin intohimo oli kaikonnut. Hänestä meidän elämämme olisi pitänyt olla jatkuvaa huumaa.
Suhteemme alkoi kylmetä. Mieheni ei ollut halukas keskustelemaan asioista. Ilmapiiri muuttui hänen taholtaan negatiiviseksi. Minulla oli omaakin elämää, hänellä ei juuri ollut.
Ymmärrän tilannettasi. Oma tilanteeni johti lopulta siihen, että en enää rakastanut miestäni. Se johti sitten eroon. En ajattele tänä päivänäkään, että olisin voinut pelastaa suhteemme.
Yritä tehdä suhteesi eteen se minkä voit. Joskus voi vain olla todella vaikeaa muuttaa asioita. Tsemppiä sinulle!
Kai olet miehelle puhunut, raivonnut, kerjännyt..jne? Kai olet myös uhkaillut erolla ja sen sellaisella? Ehkä se tajuaa vasta sitten kun olet menossa ovesta ulos kasseinesi? Asumusero voisi näin alkuun olla jees. Ehkä mies tajuaa mitä menetti, ehkä ei.
Menkää parisuhdeterapiaan. Jos ei auta, niin teet sitten ratkaisusi...
Ei mies lähde. Hän ei halua kertoa vieraalle ihmiselle mitään itsestään eikä halua että minä käivisin kertomassa jotain hänestä (siis että itse meneisin vaikka johonkin terapiaan).
Kokeilkaa erillään oloa vaikkapa yhden kuukauden. Veikkaan, että toimii.
Minun vaimoni joutui makaamaan sairaalassa reilun kuukauden odotellessaan lapsemme syntymää. Ennen sairaalaanmenoa elämä oli tasaista harmaata. Ei mitään ylimääräisiä rakkaudenosoituksia tai huomiota.
Erilläänolon jälkeen olin jatkuvasti kiinni vaimossani. Halin ja pussailin häntä aina ohimennessäni. Myös vaimoni oli muuttunut, eikä torjunut koskaan huomionosoituksiani. Petihommiinkin tuli virtaa mukavasti.
Kannattaa koittaa. Enkä nyt puhu mistään asumuserosta, vaan eräänlaisesta terapiasta. Päivittäin voitte esim. soitella, ja muutaman kerran viikossa tavatakin, tunnin pari kerrallaan.
Parin viikon jälkeen alkaa jo odottaa.
Hyvä idea!
Mut käytännössä, miten toimii? Mihin lähtisin kotoani. Olen kyllä ajatellut sitäkin, että vuokraa pienen asunnon itselleni. Mutta takuulla mieheni käsittäisi asian omalla tavallaan ja mikähän se olisi? Suunnaton riita.
Se on ihan totta, että tämä keino vaatisi kummankin halua. Miehellesi pitäisi jollain konstilla saada päähän se ajatus, että nykyinen tila ei ole hyvä. Erilläänolo vaatisi kummankin osapuolen hyväksynnän ja tuen.
Toimivassa (minun mielestäni :-) parisuhteessa kumpikin osapuoli haluaa palvella ja auttaa toista - pyyteettömästi. Noin keskimäärin, joskus on tietysti hyvä tapella ja mököttääkin.
Tuntuuko sinusta siltä, että sinä palvelet häntä, mutta hän ei palvele sinua? Hoidatko sinä perheen kaikki työt niin, ettei miehelle jää vitään? Olisiko siinä ajatusta, että vähennät omaa panostasi yhteisissä töissä, ja toisaalta myönnät itsellesi sen, että miehesi on tällainen?
Yksi keino on myös kunnon riitely :-) Meillä vaimon kanssa tuli avioliiton alkutaipaleilla joskus mahtavia riitoja. Joskus minä kyllästyin johonkin asiaan mikä ei tuntunut korjaantuvan. Sanoin päin naamaa mitä minä olen mieltä asioista. Sitten vähän vielä provosoin päälle, että vaimo oikein suuttui. Pari päivää mökötystä ja mykkäkoulua päälle. Sen jälkeen riita sovittiin ja elämä jatkui aavistuksen parempana. Uskalsin tehdä näin, koska tiesin, ettei hän lähde mihinkään (esim. avioero), eli hänkin haluaa rakentaa meidän yhteistä elämää.