toiminta alkaa ottamaan pikku hiljaa pattiin.
Ensimmäistä päätöstä päivärahasta odottelin melkein 4kk. Nyt 5 kuukautta myöhemmin jatkohakemus sisässä jo toista viikkoa ja päätös tekemättä. Eli helmikuun rahat tulee vasta maaliskuussa. Edelliset rahat tulleet tammikuussa.
Aikaisemmin lähetin paperi version liittoon ja se oli käsitelty yleensä 2-3 päivän sisällä saapumisesta.
Eikä auta vaikka netissä lähetät hakemuksen. Ei nopeuta käsittelyä ollenkaan. On se ihme ettei asioita saada toimimaan näin tietotekniikan aikoina vaan tuntuu päin vastoin pidentävän käsittely aikoja. Lieneekö liiton ikä jakauma on jo sitä luokkaa etteivät hallitse tietokoneita.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos haluat ripeää ja järkevää toimintaa noissa asioissa, liity Yleiseen työttömyyskassaan. Siellä ei ole taustalla mitään idioottimaista sak:laista neuvosto-organisaatiota. Ja lähes kaiken, mitä joku metalliliitto pystyy tarjoamaan työttömyysturvan lisäksi, löytää kyllä ilmaiseksi vaikka netistä. Ammattiliitot ovat yksi maailman suurin kusetussysteemi. Vähän kuin joku huuhaataho saisi vapaan verotusoikeuden.
Eikös jokainen työtön päivä edelleenkin pidä täyttää ja lopulta allekirjoittaa hakemus eli ei sitä kai voi sähköisenä lähettää.
voi ainakin metalliliitossa nykyisin sähköisesti lähettää.
http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/tyottomyyskassa/jatkohakemus_internetissa/
Tuossa linkki mistä voi lähettää. Mutta ei toimi yhtään sen nopeammin kuin paperi versio. Postituskulun kyllä säästää.
Niin varmaan tarkoitit työttömyyskassaa, kun se liitto ei niitä päivärahoja maksele vaan se on työttömyyskassa.
Vai pitäisikö erota liitosta tai kassasta? vai työnantajan palveluksesta?