Olen kuullut väittämän että olisi ainoa oikea ooppera säveltäjä? miksi tälläinen väittämä?
Onko tenoreiden osat erityisen loisteliaita korkeita vaiko mitä? onko yleensä musiikissa jotain sellaista?
Alhaalla oli keskustelua Perksalosta, lauloiko hän Puccinia koskaan?
Onko tenoreiden osat erityisen loisteliaita korkeita vaiko mitä? onko yleensä musiikissa jotain sellaista?
Alhaalla oli keskustelua Perksalosta, lauloiko hän Puccinia koskaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos joku väittäisi Puccinia ainoaksi oikeaksi 1900-luvun oopperasäveltäjäksi, voisi siinä nähdä hitusen ajatustakin.
Yleensä Puccini-ohjelmistoa ja Wagner-ohjelmistoa suosivat aivan eri laulajat. Ihmettelisin, jos Wagner-tenori Pentti Perksalo olisi isommin Puccinia pukannut tulemaan.
Tosca on ainoa Puccinin ooppera, jonka olen nähnyt lavalla. Minuun se ei erityisemmin kolahtanut, mutta voihan olla että syy oli enemmänkin minussa kuin Puccinissa.
"Yleensä Puccini-ohjelmistoa ja Wagner-ohjelmistoa suosivat aivan eri laulajat"
eroavaisuuksia laulajilla on? kiinnostaa titää :)
se selviää.
Jotkut aina näyttää suosivan kovin kategorisia lausuntoja omaa makuaan perustellessaan :) Puccini on kirjoittanut joitakin kaikkien aikojen suosituimmista oopperoista, että faneja löytyy kyllä. Omasta mielestä parhaat aariat Puccini kirjoitti nimenomaan tenoreille, itse pidän niistä kovasti.
Wagnerilla on paljon raskasta laulettavaa ns. heldentenoreille, semmoisille kunnon sankarituuttaajille. Puccinilla on lyyrisempää(kin), mutta ei se tarkoita että olisi helpompaa/nynnympää laulettavaa, erityyppistä vain.
tuollaista väitettä aiemmin. Jos jostakusta noin sanotaan niin Verdistä, joka sentään on säveltänyt kymmeniä loistavia oopperoita ja jolta myös Puccini sai runsaasti vaikutteita, kuten kaikki tuon ajan säveltäjät. Puccinin tuotanto oli melko suppea, upeaa ja nerokasta musiikkia hänelläkin kyllä on, esim. La Boheme.
Puccinin oopperat ovat hyvin melodisia. Niissä on runsaasti sävelkulkuja, jotka kehittävät voimakkaita tunne-elämyksiä. Monet oopperat perustuvat kirjalliseen alkuteokseen, kuten romaaniin tai näytelmään. Puccini poisti (tai pyysi libretistejä poistamaan) turhat sivujuonteet ja keskittyi tunne-elämysten maksimointiin. Puccini vaikutti myös puoli vuosisataa myöhemmin kuin Verdi. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa vaikuttaneella verismin kaudella oli sosiaalisesti hyväksyttävää esittää asiat kaunistelemattomina, ja niinpä puhutaan ”Puccinin siipirikko-sankarittareista” eli kaltoin kohdelluista naishahmoista. Voimakkaita naishahmoja ei Puccinilla ole montaa; lähinnä Lännen tytön Millie. Turandot ei kuole, mutta joutuu uhraamaan neitsytprinsessan statuksensa. Jos joku kutsuu Puccinia ”ainoaksi oikeaksi oopperasäveltäjäksi”, niin peruste lienee siinä että hänellä on valtavasti hienoja rakastumisaarioita ja -duettoja, ja hän sävelsi niitä aikana, jolloin esittäminen oli jo hiottu huippuunsa. Puccinilla oli esimerkiksi Mozartiin verrattuna kolme etua: suuremmat orkesterit, kapellimestari Arturo Toscanini ja oikea tenorilaulanta, joka alkoi vasta 1830-luvulla (Mozartin aikana korkeat miesäänet laulettiin falsetissa).
Verdin oopperoista voidaan tiivistetysti sanoa, että niissä ei niinkään lauleta rakastumisesta vaan rakastumisen seurauksista. Ainoa merkittävä rakastumisduetto lauletaan hirsipuun alla. Viimeisessä oopperassaan Falstaff Verdi teki rakastumisdueton puuttumisesta oikein pilaakin. Nimittäin Nannettella ja Fentonilla on (Decameronesta lainattu) duetto ”Bocca Bacciata non perde ventura”, mutta rakastavaisia häiritään jatkuvasti eivätkä he koskaan pääse laulamaan duettoaan kokonaisena.
Verdi vetoaa enemmän älylliseen puoleen, Puccini käy suoraan kiinni tunteisiin.
lie minussa vikana kun pillitän Verdin oopperoissa vaan en Puccinin. Minusta tuo Puccinin naisten piinaaminen kertoo hänen sadistisesta seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan eikä mistään riisutusta tunnemaailmaisusta. (Mutta tämä tulkinta tuskin menee Suomessa läpi kun olemme niin saamarin siveyssipuleita, paitsi humalapäissä pannaan vaikka pupua puskassa.) Puccini on ammentanut erittäin paljon Verdiltä, se kuuluu hänen jokaisessa oopperassaan.
Ilmaisin itseni epätarkasta sanomalla, että ”Verdi vetoaa enemmän älylliseen puoleen, Puccini käy suoraan kiinni tunteisiin”. Tarkoitin, että näistä kahdesta Verdi vetoaa yhtäläisesti tunteisiin, mutta enemmänkin älyllisen puolen kautta, kun taas Puccinin musiikissa on jotain, joka ainakin minulla vaikuttaa suoraan tunteisiin, ohittaen kaiken älyllisen prosessoinnin. Puccinin monet sävelkulut ovat sellaisia, etteivät ne tarvitse edes sanoja voimakkaita tunne-elämyksiä aiheuttaakseen.
Kun sanot, että ”Puccinin naisten piinaaminen kertoo hänen sadistisesta seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan eikä mistään riisutusta tunnemaailmaisusta”, niin ensiksikin naisten piinaamisen voisi nähdä liittyvän aikakauteen eikä säveltäjän henkilöön. Verdin Otellossa, joka oli hänen toiseksi viimeinen oopperansa, Desdemonan surmaa kehitellään pitkään ja selkäpiitä karmivasti. Karmivan tunnelman kehittämisestä on säilynyt dokumenttiakin. Nimittäin joku oopperatalo olisi halunnut ottaa mukaan balettia Venetsian lähettilään saapumiskohtaukseen, mihin Verdi vastasi, että jos tähän oopperaan päästää (baletin myötä) tuulahduksen raikasta ilmaa sisään, kestää taas kauan ennen kuin ilman saa tunkkaiseksi. Saman säveltäjän - siis Verdin - aikaisemmat naisuhrit, esimerkiksi Gilda ja Aida, menevät kuolemaansa vapaaehtoisesti ja Leonoran kuolema on nopea ja yllättävä. Vasta Verdin kauden loppupuolella (ja Puccinin alkuaikoina) oli sosiaalisesti hyväksyttävää itkettää yleisöä tällä tavalla (Suomessakin Flodin kritisoi Sibeliuksen Lemminkäinen-sarjaa liian voimakkaasta yleisön tunteiden kehittelystä mm. mollisointujen kautta). Sen vuoksi katson, että ero naisten käsittelystä johtuu enemmänkin aikakaudesta kuin säveltäjän henkilöstä.
Mitä tulee käsitteeseen ”riisuttu tunneilmaisu”, niin se ei minulle aukea lainkaan.
arvasinkin, ettei Suomessa saa puhua seksuaalisesta suuntautuneisuudesta musiikkia tulkittaessa (eikä muutenkaan). Miten tulkitset Mozartin psykopaattihahmot kuten Don Giovannin ja Conten? Ehkäpä hekin ovat vain pahoja miehiä ilman historiaa tai peräti vain reteitä "hauskoja" naistenmiehiä? Miksi säveltäjä on halunnut tuoda esiin juuri nuo hahmot?
Verdin oopperoissa naisen kärsimys ei ole itsestäänselvyys eikä historiaton. Verdin oopperoissa naisen kärsimys on osa tarinaa, eikä siinä ole mitään tirkistelevää tai nautiskelevaa sävyä kuten Puccinilla. Myös miehet kärsivät ja kuolevat. Gilda on hyvin nuori, läheisriippuvainen ja yltiöromanttinen hahmo. Tuossa iässä elämä on mustavalkoista ja rakkauden tai politiikan puolesta vaikka kuollaan. Sama hieman lievempänä versiona koskee Aidaa. Aida on kertomus ristiriitaisista lojaliteeteista, rakkaudesta, orjuudesta, voittajista ja voitetuista. Siinäkään Aidan kärsimys ei ole pääosassa. Sanotaan, että täydellistä rakkautta on vain toteutumaton rakkaus, tässä oopperassa tämä toteutuu hyvin. Tuohon aikaan naisen osa oli miehensä tukeminen, ehkä myös hautaan saakka, voidaanhan se tulkita näinkin. Verdin naisia ei kiduteta kidutuksen vuoksi. Desdemonankin kohtalo on osa suurta ihmisyyteen liittyvää peruskertomusta (arkaaista), omistamisen halua, miehen heikkoa itsetuntoa, mustasukkaisuutta, naisen sokeutta ymmärtää miestä ja miehen naista. Ns. hyväntekijät usein viimeisenä näkevät, mitä tuhoa ympärilleen kylvävät, tämä on myös Desdemonan ongelma.
Riisutulla tunneilmaisulla viittasin omiin sanoihisi. Vai onko tämä nyt "vihjaus"?
Pidän kyllä myös Puccinin musikista, mutta hieman se on kuin köyhän miehen verdiä. En ollenkaan usko, että säveltäjää voi erottaa hänen persoonastaan, mielihaluistaan, seksuaalisuudestaan, elämäntavastaan. Tämä kaikki heijastuu musiikissa vaikka myös vallitsevat arvot ja ajankuva vaikuttavat. Samana aikakautena voi säveltää hyvin erilaisia tarinoita.
"Voimakkaita naishahmoja ei Puccinilla ole montaa; lähinnä Lännen tytön Millie."
Minnie, ei Millie. Olen täysin eri mieltä. Minnie, Tosca, Manon Lescaut, Turandot, Madama Buttefly ovat kaikki erittäin suuria rooleja ja miesroolit ovat lähes aina avustavia Puccinin oopperoissa. Se on Verdi, jonka naissopraanohahmot ovat tylsiä ja alisteisessa asemassa. Verdi kyllä paikkaili hieman tilannetta kirjoittamalla parempaa materiaalia mezzoille. Puccini selvästikin rakasti sopraanoääntä ylitse kaiken kuten Richard Strausskin.