Kertokaas

miten pitää suhtautua erotilanteessa kun puoliso lähes menettää mielenterveytensä? Tuntuu tosi pahalta ja syyllisyyden tunteet pakkaavat pinnalle. Kyllähän itsellänikin on hetkiä, jolloin miettii taakse jäänyttä elämää, yhdessä rakennettua kotia yms. mutta ne hetket menevät ohitse ja ovat yhä harvemmin pinnalla. Nyt kolme kuukautta asuttu erillään ja eka vaihe saatu ohitse.

Ex-vaimo yritti tuhota yhteisen kotimme päättää päivänsä. Onneksi aavistin ja ehdin hätiin viime tipassa. Nyt elän pelossa, että vielä tapahtuu jotakin. Exän aikuiset lapset ovat hänen tukenansa sikäli kun pystyvät. Terapia on kohta ohitse.

Pitäisikö pitää yhteyttä vai ei? Yritänkö vain unohtaa ja elää omaa elämääni? Pääsekö tästä joskus ylitse? Olenko vain tylysti itsekäs?

Olin itse se joka päätti lähes 20-vuotisen suhteen...
121538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos asiat yhdessä läpi puhuttu ja eroon päädytty, on sinulla mielestäni oikeus elää "uutta elämääsi". Miksi siihen sitten oletkin päätynyt. Et ole enää vastuussa vaimostasi. Itse pelkään juuri nyt tehdä ratkaisevaa askelta kun mieheni on todennut että emme ikinä eroa, emme vaikka mikä olisi. Ja mielessäni pyörii vaikka mitä kauhuskenaarioita tapahtumista sen jälkeen jos eron ottaisin. Niinpä koetan jatkaa eteenpäin lasten tähden, olenhan jaksanut jo 14v.

Äänestä

Et voi tehdä mitään. Mielenterveysongelmaisen eksän tukeminen on oman elämän kannalta aivokuollutta puuhaa ja sulla tuskin on hänen mielenterveysongelmien ratkaisemiseen tarvittavaa ammatillista pätevyyttä. Kehota hakemaan jostain lisäterapiaa jos ahistaa ja ota etäisyyttä.

Äänestä

Sinä itse se tiedät haluatko olla exäsi tukena vai et. Jollet halua tuossa yksi edeltäjä asdasd tms antoi hyvät neuvot. Sinä et ole vastuussa toisesta aikuisesta ellei oikeus ole sinua hänen huoltajakseen määrännyt, ja exälläsi on omat lapsensa tukenaan. Eli hän ei ole yksin eikä sinun kannata siitä itsellesi stressiä ottaa.

Mutta jos tunnet ettet halua exästäsi eroon ja kuvittelet sinusta olevan apua hänelle ja jos haluat asiantuntijan neuvon, suosittelen kääntymään paikkakuntasi mielenterveystoimiston juttusille. Heillä on kokemusta tällaisista.

Äänestä

1. Kun pidät yhteyttä ja olet tukena, hän elättelee edelleen toivoa. Joka kerran, kun soitat, hän tulkitsee sen välittämiseksi. Aina kun ryntäät paikalle, hänessä herää toivo yhteenpalaamisesta, sinunhan pitää kuitenkin rakastaa, kun olet noin huolissasi.

2. Hän on niin läheisriippuvainen, hän on elänyt vain sinulle ja nyt on maailma romahtanut ja mielenterveys on koetuksella.

Molemmissa tapauksissa sinun pitäisi kysyä tilannetta häntä hoitavalta terapeutilta, vain sieltä saat toivottavasti oikean neuvon.

Äänestä

löydät vastauksen niin kirjoita ihmeessä. Olen itesekkin tässä samassa jamassa. Tämä todellakin syö miestä. En uskalla niin vain lähteä koska minäkin pelkään että vaimo tekee todellakin itselleen (näin olen ainakin saanut ymmärtää sen jutuista). Hänen terapeutti sanoi jo viime kesänä että minun pitäisi muuttaa ainakin muualle, mutta nyt kun asia olisi esillä niin se ei enää olekaan vaimosta niin helppoa kuin hän aikaisemmin ilmaisi. Mietin tätä asiaa jo nykyisin päivät ja yöt joten et ole asian kanssa yksin.

Äänestä

Kovin yksioikoisia kannanottoja täällä :O
Ensin kehoittaisin itsetutukiskeluun. Mikä on osuutesi vaimosi sairastumiseen? Itse tiedät oletko vastuussa vai et. Onko omatuntosi puhdas? Onko sinulla varaa itsekkyyteen?
Se miten vaimoasi autat parhaiten onkin vaikeampi juttu.. Ennenkaikkea haluatko edes?

Henkistä,fyysistä ja rahan kautta väkivaltaa ja alistamista käyttänyt exäni on mielestäni vastuussa. Mutta en sairastunut,joten selviydyn mieluummin ilman hänen apuaan. Mutta,jos olisin sairastunut, ajattelisin toisin.

Tänä päivänä on outoa, ettei tarvitse kantaa vastuuta kuin itsestään. Jos hajoitat toisen auton, olet velvollinen korjaamaan. Ihmisistä ei tarvi välittää..

Äänestä
  • "Tänä päivänä on outoa, ettei tarvitse kantaa vastuuta kuin itsestään. Jos hajoitat toisen auton, olet velvollinen korjaamaan. Ihmisistä ei tarvi välittää.."

    Näppärä muka-humaani väite. Vertaus vain ontuu pahasti, parisuhde kun on kahden kauppa. Toki vastaeronnut katkeruudessaan ajattelee, että hän yksin kärsii ja ex yksin on siihen syyllinen.

    Millä tavoin haluaisit, että esim. pettäjä-ex ryhtyisi sua autona korjaamaan? Jos toinen on sörssinyt yhteisen suhteen, niin eikö ole paras, että se pysytteleekin pois näkyvistä? Vai kuka haluaisi, että pettäjä-ex rupeaa sen laitimmaisen kerran loukattuaan junailemaan toiselle terapioita ja toimimaan luotettavana olkapäänä, jota vasten itkeä? Silloinhan se toki kantais vastuunsa, mut olisko luontevaa? Kuka sellaiseen nöyrtyisi?

    Äänestä

  • Vehra kirjoitti:

    "Tänä päivänä on outoa, ettei tarvitse kantaa vastuuta kuin itsestään. Jos hajoitat toisen auton, olet velvollinen korjaamaan. Ihmisistä ei tarvi välittää.."

    Minä en ainakaan ole vastuussa entisen mieheni tekemästä itsemurhasta.

    Yhteiselämämme oli kertakaikkiaan jo mahdotonta, paha oloni oli jo fyysistä. Minun oli päästävä pois hänen luotaan, jos ylipäänsä aioin säilyä terveenä.

    Niinpä hän teki minusta "pahan naisen", joka jätti hänet avuttomaan tilaan = työtön alkoholisti. Työpaikka olisi kyllä ollut, mutta sinne hän jätti heti menemättä, kun tajusi eron olevan edessä. Eli otti lopputilin. Olihan näet syytä ryhtyä kokopäivätoimisesti juomaan, kun vaimokin oli niin ilkeä että lähti yhteisestä kodista.

    Aina löytyi niitäkin, jotka "ymmärsivät" häntä ja pitivät minua oikeasti kamalana eukkona. Onneksi heitä oli vain vähän.

    Et voi uhrata elämääsi ex-vaimosi mielenterveysongelmille. Teet riittävästi, kun kerrot huolestasi joillekin hänen läheisilleen.

    Äänestä

  • Vehra kirjoitti:

    "Tänä päivänä on outoa, ettei tarvitse kantaa vastuuta kuin itsestään. Jos hajoitat toisen auton, olet velvollinen korjaamaan. Ihmisistä ei tarvi välittää.."

    Näppärä muka-humaani väite. Vertaus vain ontuu pahasti, parisuhde kun on kahden kauppa. Toki vastaeronnut katkeruudessaan ajattelee, että hän yksin kärsii ja ex yksin on siihen syyllinen.

    Millä tavoin haluaisit, että esim. pettäjä-ex ryhtyisi sua autona korjaamaan? Jos toinen on sörssinyt yhteisen suhteen, niin eikö ole paras, että se pysytteleekin pois näkyvistä? Vai kuka haluaisi, että pettäjä-ex rupeaa sen laitimmaisen kerran loukattuaan junailemaan toiselle terapioita ja toimimaan luotettavana olkapäänä, jota vasten itkeä? Silloinhan se toki kantais vastuunsa, mut olisko luontevaa? Kuka sellaiseen nöyrtyisi?

    Kyllä minä tunnen sen verran vastenmielisyyttä exääni kohtaan etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä enempää kuin on aivan pakko. Onneksi ei oikeastaan mitään ole. Hän hoitaa elatusmaksut ja lapsen omalta osaltaa. 16-vuotias hoitaa asiat isän kanssa itse eikä sotke enää minua siihen. Minä se sössin silloin eron alkuvaiheessa niin pahasti kun läksin exää syyttelemään että nykyään pysyn visusti erossa. Huomasin lopulta miten lapsi kärsi minun ristiretkistäni. Viha on laantunut ja muuttunut inhoksi. Kiitos terapian tajusin purkavani omaa heikkouttani vihaamalla miestä ja vielä näyttämällä koko maailmalle kuinka halpamainen se on ollut. Meitä oli kyllä kaksi vaikka omaa osuutta oli vaikea nähdä saati myöntää. Mutta tosiaan, kyllä parempi on kun eletään ihan erillään vaan. Mies tekisi ittensä naurettavaksi jos ne nyt yhtäkkiä alkais ojentaa olkapäätä ja minä tekisin itseni naurettavaksi ottamalla olkapään vastaan. Ei enää nöyryytystä.. Sitä paitsi, muitakin miehiä on;)

    Äänestä

mitä olet teoillasi saanut aikaan.......

Äänestä
  • Sinähän ihan hassu olet. Ei syytä toisen mielenterveydestä voi laittaa näin toisen ihmisen harteille. Kaipa sillä toisellakin on vastuunsa, kohta sairastuu tämä, joka ei voikaan lähteä? Kyllä olet yksioikoinen, aika etsimässä syyllistä, ja mitään vikaahan ei voi itsessä olla.

    Äänestä

...näköjään helpottaa kun aika parantaa...
Pikku hiljaa alkaa uusi elämä normalisoitua ja nuo syyllisyyden tunteet jäävät päivä päivältä kaukaisemmiksi. Uusia ystäviä, uutta elämää. Pystyn pikkuhiljaa ymmärtämään myös itseäni ja hyväksymään tekoni. Ei elämä tähän lopu, päinvastoin. En vain pahimmalle vihamiehellenikään toivo vastaavia kokemuksia ja tunteita mitä ole 1,5 v:n aikana kokenut.
Tsemppiä kaikille vastaavia asioita miettiville, aika parantaa haavat ja haavojen ruvet irtoavat, arpi kuitenkin saattaa jäädä...olisiko opetukseksi jatkossa...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku kirjoitti:

miten pitää suhtautua erotilanteessa kun puoliso lähes menettää mielenterveytensä? Tuntuu tosi pahalta ja syyllisyyden tunteet pakkaavat pinnalle. Kyllähän itsellänikin on hetkiä, jolloin miettii taakse jäänyttä elämää, yhdessä rakennettua kotia yms. mutta ne hetket menevät ohitse ja ovat yhä harvemmin pinnalla. Nyt kolme kuukautta asuttu erillään ja eka vaihe saatu ohitse.

Ex-vaimo yritti tuhota yhteisen kotimme päättää päivänsä. Onneksi aavistin ja ehdin hätiin viime tipassa. Nyt elän pelossa, että vielä tapahtuu jotakin. Exän aikuiset lapset ovat hänen tukenansa sikäli kun pystyvät. Terapia on kohta ohitse.

Pitäisikö pitää yhteyttä vai ei? Yritänkö vain unohtaa ja elää omaa elämääni? Pääsekö tästä joskus ylitse? Olenko vain tylysti itsekäs?

Olin itse se joka päätti lähes 20-vuotisen suhteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu