olenko itsekäs

Ihastuin mieheen ja hänkin minuun. Selvisi, että mies seurustelee (suhteessa tietysti ongelmia ja plaa plaa), eikä aio jättää naistaan. Mies haluaa kuitenkin olla ystäväni ja tapailla kaverimielessä. Silti flirttailee koko ajan, vaikka tietää ettei minusta ole kakkosnaiseksi.

Ihastus loppui kohdallani lyhyeen ja periaatteessa voisin olla miehen ystävä, mutta sen verran vituttaa, että en suostu alkamaan hänelle ystäväksi. Miksi miehen pitäisi saada mitä haluaa, kun minä en saanut mitä halusin? Vaikken enää edes haluakaan, mutta silti.

Olenko siis itsekäs paska, kun evään ystävyyteni mieheltä? :)
201128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mikäs pakko sitä on olla kenenkään ystävä jos ei siltä tunnu? Minäkin olen siivonnut kaikki tuollaiset "ystävät" elämästäni. Jos olen heidän mielestään itsekäs paska, niin voi voi. Eipä voisi heidän mielipiteensä vähempää kiinnostaa.

Äänestä
  • jos mies ei olisi flirttaillut ja ihastunut minuun, niin voisin aivan hyvin olla hänen ystävänsä. Aika mukava tyyppi voisi olla ystävänä, mutta nyt vittuttaa, enkä periaatteesta ala ystäväksi.

    Olenko edelleenkin ok? ;)

    Äänestä

  • paitsi että kirjoitti:

    jos mies ei olisi flirttaillut ja ihastunut minuun, niin voisin aivan hyvin olla hänen ystävänsä. Aika mukava tyyppi voisi olla ystävänä, mutta nyt vittuttaa, enkä periaatteesta ala ystäväksi.

    Olenko edelleenkin ok? ;)

    Vaimoni tuntee kaikki naispuoliset ystäväni, koska hekin ovat paikalla kaikissa kinkereissämme. Tehkää te samoin. Avoimuus vahvistaa ystävyyden tai (hupsista vaan) huomaatte, ettei välillänne mitään ystävyyttä ole ollutkaan...

    Ei tuollaisista säädöistä tule kuitenkaan ikinä oikeita ystäviä, varsinkin kun miehen luotettavuus näköjään on mitä on. Ja luottamushan ystävyydessä on kuitenkin tärkeintä, vai mitä? Varmaan parempi ettet pidä mieheen enää mitään yhteyttä. Keskity vanhoihin, luotettaviksi havaitsemiisi ystäviin.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Vaimoni tuntee kaikki naispuoliset ystäväni, koska hekin ovat paikalla kaikissa kinkereissämme. Tehkää te samoin. Avoimuus vahvistaa ystävyyden tai (hupsista vaan) huomaatte, ettei välillänne mitään ystävyyttä ole ollutkaan...

    että tyttöystävä saa luvan sopeutua siihen, että hänellä on naispuolisia ystäviä. Kysyi minulta, että pitäisikö hänen kertoa tyttöystävälleen, että hänellä on uusi ystävä. Ehkä se tapaaminen olisi kuitenkin parempi tapa testata ystävyyttä.

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    Ei tuollaisista säädöistä tule kuitenkaan ikinä oikeita ystäviä, varsinkin kun miehen luotettavuus näköjään on mitä on. Ja luottamushan ystävyydessä on kuitenkin tärkeintä, vai mitä? Varmaan parempi ettet pidä mieheen enää mitään yhteyttä. Keskity vanhoihin, luotettaviksi havaitsemiisi ystäviin.

    Harmi vaan, että pakostakin törmäämme miehen kanssa melko usein.

    Tämä asia on vaivannut mua jo pitkään ja haluaisin päästä ajattelemasta koko tapausta. Vituttaa.

    Äänestä

  • linjoilla olen. kirjoitti:

    Harmi vaan, että pakostakin törmäämme miehen kanssa melko usein.

    Tämä asia on vaivannut mua jo pitkään ja haluaisin päästä ajattelemasta koko tapausta. Vituttaa.

    Kohtelet sitä miestä kuin ketä tahansa puolituttua, eli asiallisen viileästi. Eiköhän se siitä tajua ettei teistä voi tulla paria tai mitään muutakaan.

    Äänestä

Annakummäarvaan: ootte siinä kahdenkympin korvilla molemmat? Et siis ole itsekäs paska eikä se tyyppikään vielä ole mies. Toisaalta, voin olla väärässäkin. Kerta se ois ensimmäinenkin.
/Nev

Äänestä
  • lapsellisuus vaivata molempia. ;D

    Äänestä

oikein hyvä... :)

Äänestä
  • nyt hyvältä, toivottavasti sinustakin. :)

    Äänestä

  • minustakin tuntuu kirjoitti:

    nyt hyvältä, toivottavasti sinustakin. :)

    minun käy sinua sääliksi :(

    Äänestä

  • sanoen... kirjoitti:

    minun käy sinua sääliksi :(

    Ei niin, että tarvitsisin säälipisteitä, mutta jos kerran välttämättä haluat niitä jaella, niin... :)

    Äänestä

  • vaan :) kirjoitti:

    Ei niin, että tarvitsisin säälipisteitä, mutta jos kerran välttämättä haluat niitä jaella, niin... :)

    vaikka kaikki näkevät...

    Äänestä

  • uskotella :) kirjoitti:

    vaikka kaikki näkevät...

    on se, ettei itse tunne itseään säälittäväksi. Muistahan ei ole niin väliä. Itsesääli on terveydelle haitaksi. :)

    Äänestä

  • tärkeintähän kirjoitti:

    on se, ettei itse tunne itseään säälittäväksi. Muistahan ei ole niin väliä. Itsesääli on terveydelle haitaksi. :)

    lopun ikää tällä menolla?

    Äänestä

  • säälittäväksi.. kirjoitti:

    lopun ikää tällä menolla?

    Mä jätän sinut nyt yksinäsi säälinsekaiseen maailmaasi. Uskon, että löydät sieltä vielä tien ulos, kun pääset eroon "me kaikki ajattelemme näin/ne kaikki ajattelevat niin" *äänistä* päässäsi. Tsemppiä!

    Äänestä

Aika moni nainen pitää kevyttä flirttiä mukavana ja imartelevana, joten sellaisella ei tarvitse olla sen vakavampia taka-ajatuksia. Se voi olla eräs tapa sanoa että olet hyvä tyyppi.

Jos flirtti kuitenkin ärsyttää niin siitä on tietysti ok mainita, järkevä mies ymmärtää kyllä.

Suoraan toimintaan halukkuudesta vihjaileva flirtti on sitten asia erikseen. Kummastakohan tässä oli kyse?

Äänestä
  • suht suoraa toimintaa. Ei epäilystä.

    Äänestä

Se mieshän siinä on itsekäs paska.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paska? kirjoitti:

Ihastuin mieheen ja hänkin minuun. Selvisi, että mies seurustelee (suhteessa tietysti ongelmia ja plaa plaa), eikä aio jättää naistaan. Mies haluaa kuitenkin olla ystäväni ja tapailla kaverimielessä. Silti flirttailee koko ajan, vaikka tietää ettei minusta ole kakkosnaiseksi.

Ihastus loppui kohdallani lyhyeen ja periaatteessa voisin olla miehen ystävä, mutta sen verran vituttaa, että en suostu alkamaan hänelle ystäväksi. Miksi miehen pitäisi saada mitä haluaa, kun minä en saanut mitä halusin? Vaikken enää edes haluakaan, mutta silti.

Olenko siis itsekäs paska, kun evään ystävyyteni mieheltä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu