Iisalmen talous on kuralla, ja lisää velkaa pitää tehdä, oliko se tälle vai ensi vuodelle 15 milj.euroa?
Mitä tuossa tuntuu 6 milj.€ liitosrahat, kun Iisalmelle tuo ei tuo puoliakaan tarpeesta?
Liittäkää Sonkajärvi Iisalmeen, ja saatte nähdä jälleen kuolevan kylän. Itsenäisenä kuntana Sonkajärvellä on edes mahdollisuus selvitä tulevaisuudesta, mutta osana Iisalmea palvelut katoavat, koulut lakkautetaan ja asukkaat kaikkoavat puuttuvien palveluiden takia.
Nyt kiireellä tonttikampanjaa pystyyn, ja rakentamaan vastaanottohallia paikkakunnalle muuttavia yrityksiä varten. Veroprosentin lasku tiukassakin taloustilanteessa on viesti muuttaville asukkaille tulevaisuuteen uskovasta kunnasta ja tämäkin riski kannattaa kokeilla.
Muuttovoittokunnan status on Sonkajärvenkin saavutettavissa,mutta se vaatii rohkeita päätöksiä ja ennen kaikkea irtautumista Iisalmen otteesta. Ostaako Sonkajärvi elinkeinopalvelut Ylä_Savon kehitysyhtiöltä? Jos ostaa, niin äkkiä irti siitäkin, koska siellä ajetaan häikäilemättömästi Iisalmen etua ympäristökuntien kustannuksella. Kuka uskoo että kyseinen pulju houkuttelisi esim yrityksiä Sonkajärvelle, kun mahdollisuus on houkutella ne IIsalmeen ja vieläpä ympäristökuntien rahoittamilla projekteilla

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.