Viime vuonna innostuin euroviisuista kun Lordi voitti karsinnat. Iloni huipentui kun Lordi vei sitten koko roskan. Odotukset oli korkealla omia kisoja varten, mutta pettymys oli suuri kun Hanna valittiin edustajaksemme. Mitään ei ilmeisesti opittu Lordin voitosta, vaan palattiin takaisin menneeseen ja valittiin tylsä artisti. Kappalekkin on käsittämättömän tylsä ja mitään sanomaton. Hyvä vaan Suomi!!
Meni maku
euroviisuista
371479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
kosiskelevasta katsojapolitiikasta: annetaan tavallisille ihmisille illuusio, että he olisivat asiantuntijoita järjestämällä puhelinäänestyksiä, vaikka tiedetään, että ainoastaan tietyntyyppiset "hönelöt" ihmiset haaskaavat rahojaan kännykkä-äänestyksiin. Koska yksittäisten ihmisten soittamien äänestyspuheluiden määrää ei voi kontrolloida, annetaan kaikille "lupa" soittaa miten monta puhelua tahtovat. Luodaan illuusio osallistumisesta ja vaikuttamisesta, ja jos mahdollista, niin joka kohtaan yritetään vielä tunkea sitä vee vee vee piste - paskaa.
Ei normaalikansalainen soittele kännykällään äänestääksen jotakin musiikkikappaletta joihinkin kisoihin, ja kun hän ei tätä tee, sanotaan, että hänen on tyytyminen siihen, mitä on äänestetty. Tämähän on täysin perseestä, jos tarkoituksena on todella tietää ihmisten tahto. Kaikki äänestyspuhelut ilmaisiksi, niin kyllä sitten nekin saattavat soittaa, jotka muuten jättävät kännykän taskuunsa. Ja on tässä vielä sekin, että jos tarjolla olevat biisit eivät ole tuon kummempia, niin normaalikansalainen kyllä jättää soittamasta, vaikka sen saisi tehdä ilmaiseksi. Euroviisukisat ovat päässeet korruptoitumaan samaan tapaan kuin missikisat, jotka järjestetään nykyään halpislavasteissa, ja joihin on palkattu takametsien juontajia. Eurooviisukarsinnoissakin tärkeää tuntui olevan se, että juontajan olivat koko ajan tekopirteitä, ja tulikin mieleen, että eikös siellä televisiossa muita olekaan nykyään kuin kokainisteja?
Tämä puhelinäänestysbisnes on todennäköisesti erittäin kannatavaa - vaikka sen pitäisi olla äänestäjille täysin ilmaista. Rahat vain otetaan parempaan talteen, ja saadaan äänestystuloksia, jotka eivät "kansaa" tyydytä, koska eiväthän ihmiset nyt Pakarista kisoihin lähettäisi.
Euroviisuihin PITÄISI lähettää nuoria artisteja, jotka valloittavat raikkaudellaan ja välittömyydellään. Itse asiassa biisi on täysin samantekevä, sillä nehän ovat kuitenkin lähes samanlaisia vuodesta toiseen, ja nuottienkin määrä kun on alle kymmenen. Ja vielä: Levy-yhtiöitä ei olisi pitänyt päästää kisoihin markkinoimaan artistejaan ulkomaille, ja vieläpä käytännössä korvauksetta. Tämä jos mikä haiskahtaa korruptiolta, mutta YLE on nimenomaan siitä tunnettu laitos.
Euroviisukisojen johtajiston valinta minua ihmetyttää erityisesti - sillä mitä tämä Sonera-Heinonen nyt musiikista ymmärtää? Tai -olisihan hän voinut kutsua avukseen sen Relanderin, joka Soneran halvaannutti typerillä ulkomaankaupoillaan.
siitä, että puhelinäänestys on rahankeruuta, mutta eri mieltä siitä, että pitäisi lähettää nuori artisti kappaleen ollessa toissijainen seikka... mielestäni esim. islanti on onnistunut löytämään hyvän kappaleen esittäjän ollessa ei enään niin nuori.
eikö suomesta löydy enään hyviä lauluntekijöitä (kilpailuissa oli kuitenkin yksi kappale ylitse muiden) - missä on putaansuu? vai pitäisikö vaihtaa kansa?
Puhelinäänestyshän toimi hienosti viime vuonna - mutta se taisi olla 'työtapaturma'. Mr. Lordikin myönsi lehdistötilaisuudessa kisat voitettuaan, että kutsun saatuaan hän oli kysynyt soittajilta oliko kutsu todella osoitettu hänelle vai olivatko soittajat kenties valinneet erehdyksessä väärän numeron. Tänä vuonna yritettiin ilmeisesti pelata varman päälle ja käytettiin samaa kaavaa. Ilmeisesti YLE toivoi, että levy-yhtiöt lähettäisivät kyvykkäimmät tähtensä karsintoihin. Minusta olisi ollut parempi, jos YLE olisi tällä kertaa lähestynyt itse suoraan kansainvälisesti tunnetuimpia nuoria tähtiämme.
Olen pettynyt niin areenan, juontajien kuin euroviisuedustajamme valintaan! Hjallis-hallin sijainti on kolkko. Tosin läheisyys YLEn omiin tiloihin on tietysti valtti ja varmaan tässä säästetään kustannuksissakin.
Ennen juontajien valintaa minä typerys jopa lähetin YLElle palautetta, jossa toivoin yhtiön kiinnittävän huomiota juontajien kielitaitoon - kaksikielisyys olisi nyt ollut valttia! Ajattelin itse esim. Roman Schatzia - olisi ollut hienoa ja erilaista, jos joku olisi kerrankin puhunut sujuvaa saksaa euroviisuissa - mutta nyt YLE lähettääkin Jaana Pelkosen ja Mikko Leppilammen kielikursseille! Viisuihin olisi pitänyt valita juontajat, jotka EIVÄT TARVITSE hätäistä pikakurssitusta! Se, että lukee jotain kieltä yliopistossa ei tarkoita, että puhuu sitä sujuvasti. Yliopiston kielikurssit painottuvat nykyään paljolti teoriaan: kielihistoriaan, lingvistiikkaan, filologiaan. (Olen itse opiskellut kieliä yliopistossa, mutta puhun näitä kieliä hyvin siksi, että olen kuullut ja käyttänyt molempia kieliä lapsuudestani saakka.)
YLEn olisi pitänyt konsultoida Mr. Lordia. Hän tietää mitä tekee.
Palaanpa vielä edelliseen viestiini, koska haluan selventää sitä hieman. SIIS: Puhelinäänestys todennäköisesti toimi viime vuonna siksi, että myös europliisuihin kyllästyneet ihmiset aktivoituivat äänestämään Lordia! He olivat todennäköisesti yhtä yllättyneitä Lordin ehdokkuudesta kuin Mr. Lordi ja tarttuivat tilaisuuteen. Rohkenin itse molempi parempi -asenteella toivoa viime vuonna joko voittoa tai porttikieltoa Euroviisuihin bändin ulkoasun takia. Mutta paketti toimi hienosti: Lavashowssa oli kaikki kohdallaan eikä siinä ollut mitään ylimääräistä silmiin särähtävää yksityiskohtaa (kuten esim. breikkaaja CatCatin taustalla), stemmat soivat kerrankin hienosti, solistin housut eivät tutisseet ja Tomi Putaansuun sävellys toimi hienosti - sen muisti kerran kuultuaan, mutta kappale ei kuitenkaan ärsyttänyt, siitä ei tullut 'korvamatoa'.
Suomi ei enää voita euroviisuja. Koska YLEllä ei ole halua lähettää Suomen parhaita artisteja kisoihin, voisimme minun puolestani jo vetäytyä kisoista.
lähettämistä siksi, että jos biisit ovat huonoja (kuten tänä vuonna), voi aina jonkinverran voittaa lähettämällä kisoihin vilkkaasti sätkytteleviä nuorukaisia, ja poikaperseisiä go-go -tyttöjä. Esimerkiksi Viro teki juuri näin, kun oli voittanut viisut, ja ei ollut tarjota hyviä biisejä. Ulkoiset seikat ratkaisevat, kun sisältö on köyhää.
Tuo hyvien lauluntekijöiden kato johtuu kyllä puhtaasti siitä, että monet heistä ovat turhautuneet aikaisempia vuosina lähetettyään turhaan biisejään. Tavallaan hyvä biisi menee pilalle ja täysin hukkaan kun se ei tule valituksi. Esimekiksi Kirkan laulama Kathago oli mielestäni hyvä biisi, myös Euroviisuihin, ja sillä oli Suomen parhaat tekijätkin, mutta se karsiutui silti. Lordi taas lähetti kisoihin biisin, joka ei ollut hänen parhaansa, vaan semmoinen kansaanmenevä renkutus, joka jää kyllä mieleen kertakatsomalla, ja se hallelujaa - tietenkin. Lordin taika on siinä, että hän ei tarvitse kuin hetken vahvan ja lähtemättömän vaikutelman herättämiseen - kun taas joku Pakarinen saa seistä tuulikoneen edessä vaikka maailman tappiin, ja hänestä ei jää mieleen muuta kuin tuhti nuori nainen joka puhaltelee tukkasuortuviaan naaman edestä, mutta se laulu - siitä ei muista mitään.
Kannattaa kysyä syytä sille, mikseivät takuusäveltäjiä ei löytynyt kutsuttujen joukosta, joilla on AINA jokin biisi takataskussa. Ei olisi pitänyt mennä samaan rekeen levyfirmojen kanssa.
että ne "parhaat artistit" tarvitsevat parhaat lauluntekijät menestyäkseen. olisi tietenkin hyvä, jos tämä saataisiin samassa paketissa, kuten lordi tai legendaarinen abba... (pakarinen on harrastelija puuhastelemaan hittiä, mot).
siis ei parhaita artisteja, vaan parhaita lauluntekijöitä.
Hän olisi varmasti pärjännyt kunnolla Helsingissä.
Irlantilaisen suosikkisaittini blogilla sanotaan Johanna Kurkelan laulusta seuraavaa:
"if this won I would be truly happy". Kappaletta kuvataan myös sanoin "my biggest favourite", "gorgeous ballad, so beautiful and it has a great presentation on stage"
Hannan kappaletta kuvataan sanoin "nice" ja "good".
Varsinkin tästä:
"Viisuihin olisi pitänyt valita juontajat, jotka EIVÄT TARVITSE hätäistä pikakurssitusta!"
Joko olette nähneet tämän naurettavan juontajien esittelyn? Eikö olekin kökköä?!
Apua! Oikein hävettää!
http://www.yle.fi/eurovision/mediaplayer.php?id=2296
Olipa todellakin nolo pätkä! Tunnelma oli teennäinen, hermostunut ja väkinäisen innostunut. Hieman rauhallisuutta, please! Miksi Jaana huutaa kun hän puhuu englantia? Kyllä juontajan pitää osata puhua. Toivottavasti Jaana on passitettu englannin ääntämiskurssille. Mutta katsokaa myös surullisenkuuluisa 'Hollanti 8 pistettä' -pätkä!
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=75&t=&a=3139
Minusta toi on tosi hyvä.
Yllätyin positiivisesti.
Kyllä juontajaparilla on homma hanskassa.
Juontajaparimme ei käyttäydy eikä puhu luonnollisesti. Ääntäminen on pielessä (Jaanan the = 'dö', s-äänteet tankeroenglantia), Jaanan intonaatio korvattu huutamisella, Mikko Leppilampi höpöttää, molemmat ovat hermostuneita ja pätkä on tekemällä tehty.
Vai että homma hanskassa! Naurettava esittely ei ole, pikemminkin pelottava. Miksi on liikaa vaadittu että juontajapari osaisi esiintyä ja puhua luontevasti? Ei tässä nyt ole kyseessä Jyrki eikä Tilt-TV! Jyrkiä juontaessaan Jaana haastatteli Lynyrd Skynyrdia ja äänsi bändin nimen useasti väärin, jotenkin 'Llyy-nyrd Skyy-nyrd'. Bänden jäsen korjasi hänen ääntämistään toistamalla bändin nimen oikein, mutta Jaana vain itsepäisesti ja epäkohteliaasti äänsi nimen itse keksimällään tavalla aivan kuin ei olisi kuullutkaan mitä hänen haastateltavansa sanoi. Jaanan on väitetty opiskelevan yliopistossa ranskaa. Kun aamu-TV:n haastattelijat kysyivät häneltä mikä on Hollanti ranskaksi, hän ei kuitenkaan sitä tiennyt. (Mikko kyllä tiesi hetken mietittyään.) Jaana on juontanut (ja varmaan katsellut televisiosta) euroviisukisoja, joissa ammattinsa taitavan juontajan korvaan termi olisi kyllä tarttunut. Ruma asenne, Jaana!
euroviisukilpailujen juonnot.
Siis ihan hyvä.
Nimenomaan juontajapari on erittäin luonteva ja puhelevat välillä omiaan.
Näin pitää ollakkin.
Ei tietenkään me osata englantia samoin, ku enenglantilaiset itse, tai ranskalaiset itse, mut hyvin kuitenkin juontajapari osaa tarvittavat kielet.
Miksi meidän pitäis osatakkaan ko kielet täysin, olemmehan suomalaisia.
Mielestäni tosi upee suoritus Euroviisu juontajiltamme.
Sinäpä sen sanoit: kyseessä on Eurovision laulukilpailu, ei Jyrki. Jyrkissä saa huutaa, euroviisuissa se kuulostaa kummalliselta.
Jaana ei edes tiennyt mitä Hollanti on ranskaksi, vaikka on juontanut paritkin euroviisukilpailut.
Miksi Jaanan pitää tietää, mitä Hollanti on ranskaksi?
Ehtiihän ton opetella, jos tarvetta ilmenee.
Se, mikä kelpaa suomalaisille, on syytä kelvata muös ulkomaalaisille.
Eipä ne ulkomaalaisetkaan taida Suomea osata, joten turha heidän nurista.
Euroviisujen juontajat ovat "huutaneet" kautta aikojen, joten se on ihan normaalia.
Oletko aikaisemmin katsonut Euroviisujen laulukilpailuja?
"Miksi Jaanan pitää tietää, mitä Hollanti on ranskaksi? Ehtiihän ton opetella, jos tarvetta ilmenee."
Siksi, että osanottajamaiden nimet ja pisteet luetaan kisoissa ääneen englanniksi ja ranskaksi. Se on yksi kisojen traditioista.
Millä tavalla Leppilammen Mikko ja limppunaama-Jaana sitten ovat niin upeita?
"I really had hoped that YLE would not feel that they had to give Jaana the hostess job"
"He is a good choice, she can be irritatingly chatty...but we will live with this choice. "
"that's not a very good photo of her"
"Jaana has studied french for many years in high school and now in university. But she has not spoken the language very much. BUT she said she will study it every day by this day forward (interview). Mikko Leppilampi know little French...."
"Female host doesnt look very beautifull but i hope that she would look better on scene"
"I feel the same way about American accents in Europe (and Eurovision), but believe me, it would be better than a Finnish accent"
Jaana on kyllä hyvännäköinen eli ei se ulkoänöstä ainakaan ole kiinni.
Kyllä Mikko on paljon Jaanaa komeampi ja kauniimpi! Hän saa varmaan paljon postia puppelipojilta kisojen jälkeen.
Nyt se Jaana varmaan opettelee että osaa sanoa, mikä Hollanti on ranskankielellä.
Tottakai näin se menee.
Aikaisemmin Jaana on juontanut meille suomalaisille Euroviisuja, eikä hänen ole tarvinut tietää, mikä Hollanti on ranskankielellä.
Tässä se pointti.
Eiköhän Yle osaa päättää, kenet juontajaksi ottavat.
Ovat varmaan tietoisia, mitä pitää osata ja silleen, joten ole levollisin mielin.
Homma hanskassa.
Minusta Jaanalta on aika 'hyvä' suoritus unohtaa mitä Hollanti on ranskaksi, sillä hän on lukenut ranskaa koulussa ja vieläpä yliopistolla! Hän on lisäksi kuullut sen monta kertaa euroviisuja kommentoidessaan. Ei taida olla Jaanalla kielipäätä, mutta sen kuulee myös hänen englanninkielisestä puheestaan...
Eihän Jaana muuten tommoseen tärkeään hommaan pääsiskään.
Eihän nyt Ylessäkään ihan hölmöjä olla.
Kyllä parhaat on valittu tähän tärkeään hommaan.
Muuten minäkin olen lukenut kieliä koulussa aikanani, enkä muista montakaan sanaa.
Näitä samoja kieliä olen kyllä kuullut telkkarissakin, muttei auta.
Miten on, muistatko sinä kaikki opettelemasi sanat, tuskimpa.
Ulkomaiset sanathan unohtuvat tosi nopeesti, jos niitä ei ole tarvetta käyttää.
Opetellaan sitä, mitä kussakin työtehtävässä vaaditaan.
Näinhän se on.
Jos aikoo juontaa ohjelman vierailla kielillä, niitä pitäisi osata. Pitääkö Jaanalle hommata simultaanitulkki?
"jos niitä ei ole tarvetta käyttää" - Eikö ole, euroviisuissa, tarvetta tuntea kilpailumaiden nimet? Jaanan nykyisessä tehtävässä kielitaitoa tarvitaan, valitettavasti.
Ovat sanavalmiita luonnonlapsia.
Ei p---an tärkeitä, vaan huumoriakin löytyy.
Tässä ne vapaat kriteerit.
Yle on varmaan punninnut nää muut avut, esim. kielitaidon.
Sopiiko sinun naamasi,( millainen se sitten onkaan) sinun työhösi?
Oletko tarkistanut peilistä?
Mielestäni ulkonäköseikat ovat toisarvoinen juttu yleensäkin töissä, sisäinen kauneus ja karisma ratkaisevat.
Niin tässäkin tapauksessa.
Todella ala-arvoista sinulta arvostella Jaanan kasvojen muotoa.
Täähän kuvastaa sitä, että arviointikykysi on täysi NOLLA.
Monellakohan meistä olis töitä, jos ulkonäkö pelkästään ratkaisis?
Empä viitti sulle enempää ruveta jauhaa tästä asiasta, ku et ymmärrä kirjoittamaani tekstiä, joten anti olla.
Ja Mikko Leppilampi on hot!
Muut avut on kuitenkin ne tärkeimmät.
Jaana ja Mikko ovat näyttävä pari.
Ja sen tehtyäsi katselepa - ja kuuntelepa - toisen juontajamme kielitaidottomuuden hyvin paljastavat videot, joiden linkit löytyvät aiemmista kommenteista tässä samassa ketjussa. Ylen veteraanitoimittaja Päivi Istalakin on adressit.comissa sitä mieltä, että ranskan kielen taidon pitäisi olla vähimmäisvaatimus Eurovision laulukilpailun juontotehtävissä.
Edelleen korostan, että lue noi aikaisemmat viestini.
En voi sinua auttaa, ellet ymmärrä lukemaasi.
Tämä tässä.
Asia on minun puolelta loppuun käsitelty.
Nyt rauhoitun ja rupeen koisiin. Öitä
Eivätkö nämä parhaat lauluntekijät uskalla osallistua viisuihin vai karsiutuvatko he jo alkumetreillä tai viimeistään Suomen Viisaan Kansan toimesta? Jari Sillanpään ja Geir Rönningin kilpailukappaleethan sävelsi sama säveltäjä. 'Takes Two to Tango' ei ollut mielestäni kovin kaksinen ja olin tyrmistynyt kun saman säveltäjän kyhäämä kappale valittiin edustamaan Suomea myös vuonna 2005. Geir Rönningillä on todella kaunis ääni, mutta 'Why' oli tylsä mitäänsanomaton sävellys, jonka pahin virhe oli se, ettei Geirin koko kapasiteettia hyödynnetty. Geir oli mielestäni aiemmin osallistunut karsintoihin paremmalla kappaleella.
Suomen edustusbiisit olivat parhaita, mitä ne olivat koskaan olleet. Artistirintama oli myös laajin vuosiin.
Hanna voitti sen takia, koska hän omasi eniten suosiota. Biisi kuullostaa ensi kuulemalta ihan hyvältä. Vasta myöhemmin jos sitä alkaa miettiä, niin huomaa sen puutteet tai pikemminkin sen keskinkertaisuuden. Se ei kuullosta erityisen omaperäiseltä ja kokonaisuus on varsin huono.
Tätä pitkää ketjua lukiessa tulee väistämättömästi mieleen H.C. Andersenin satu keisarin uusista vaatteista.
Ei tuttu satu mulle.
ja huonoilla asioilla ylpeilemisestä