särkynyt sydän. Voin pahoin, en saa nukutuksi, en syödyksi, enkä mitään järkevää aikaiseksi. Entistäkin kurjemmaksi olon tekee se, että asiat ovat selvittämättä.
Olen yrittänyt, mutta mitään vastauksia en saa.
Olen yrittänyt, mutta mitään vastauksia en saa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Särkynyt sydän on kyllä kamala tunne. Se ei kuitenkaan kestä loputtomiin, pääset siitä yli jossain vaiheessa. Käsittele asiaa mielessäsi niin paljon kuin pystyt (jotkut neuvovat että yritä unohtaa kokonaan) ja anna tunteittesi purkautua. Tärkeintä on, että voisit vain keskustella jonkun kanssa.
Pidät pilkkeen silmäkulmassa niin sulla on vielä aina mahdollisuus. Kukaan ei ota sitä sulta pois. Elämäsi on monelle ihmiselle tärkeä, mutta ei ilmeisesti hänelle joka särki sydämesi. Ota se mitä olet kohdannut puhtaasti kokemuksena ja henkisenä kasvatuksena.
Tsemppiä!
on särkynyt sydän, olen aivan rikki, en jaksa mitään.
samoin. Mutta se jätkä oli lapsellinen idiootti.
itkettää kun ei ole enää ketään jota voisin suudella ja helliä ja joka lohduttaisi rakastaan.
pettääkö kaikki jätkät kädenkäänteessä kun musta tuntuu siltä?
yritän selventää edes omia ajatuksiani. Toinen osapuoli ei halua asioita selvittää. En oikein ymmärrä tai tiedä mitä tapahtui siis olen kertakaikkisen ymmällä.
ei ole kykyä suoraan sanoa suhteitaan poikki. Pelaavat vaan, puheet suuria ja teot pieniä.
Mies on itsekäs, vittuilee, pitkävihainen ja saa pahan mielen aikaan usein..purkaa minuun omat ongelmansa. Miten sen saisi loppumaan? Kysyinkin jo, että haluaisiko hän minun muuttavan pois yhteisestä asunnosta jos tarvii vain ilkeillä minulle, niin vastaus oli EI..ilkeilee kuitenkin siihen malliin, kuin painostaisi lähtemään suhteesta..miksi?!
ole vielä varalta ketään toista, mutta sitten kun on niin kelpaa lähteä, luulisin.