Ongelmani koskee -yllätys yllätys- kotitöitä ja äijänkäppyrän vähäistä osallistumista niihin. Olemme asuneet useamman vuoden yhdessä, ja nyt viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan on käynyt niin, että minä teen lähes kaikki kotityöt.
Olen yrittänyt nalkuttaa, keskustella, huutaa, palkita, olla tekemättä, kiittää, pyytää ja anella, mutta mikään ei toimi. Tein jopa vuorolistat sekä sellaisen kalenterin, josta kävi ilmi, milloin kumpikin tekee kotitöitä. Ei tehoa. Viime keväänä olin burn outin partaalla ja itkin monesti iltaisin (tein 60 h työviikkoa ja huolehdin sairaasta veljestäni). Silloin mies lohdutti ja sanoi, ettei minun tarvitse joka viikko siivota, se riittää että siivoan kerran kuussa. (hän ei siis lisännyt omaa panostusta lainkaan)
Tällä hetkellä tuntuu, että mies olettaa pyykin peseytyvän, jääkaapin täyttyvän, pölyjen häipyvän ja ruuan ilmestyvän itsestään. Viimeksi kun yritin asiasta puhua, oli vastauksena "sä et vaan huomaa ku mä teen". Kyllä, se pitää välillä paikkansa, en minä aina huomaa. Mutta useimmiten kylläkin. Samassa keskustelussa pyysin miestä pesemään seuraavana päivänä pyykkiä, ja hän vei ne äitinsä luo pestäväksi!
Mikä avuksi? En haluaisi aina nipottaa, enkä jaksa enää pyytää kun mitään ei tapahdu. Onko neuvoja?
Olen yrittänyt nalkuttaa, keskustella, huutaa, palkita, olla tekemättä, kiittää, pyytää ja anella, mutta mikään ei toimi. Tein jopa vuorolistat sekä sellaisen kalenterin, josta kävi ilmi, milloin kumpikin tekee kotitöitä. Ei tehoa. Viime keväänä olin burn outin partaalla ja itkin monesti iltaisin (tein 60 h työviikkoa ja huolehdin sairaasta veljestäni). Silloin mies lohdutti ja sanoi, ettei minun tarvitse joka viikko siivota, se riittää että siivoan kerran kuussa. (hän ei siis lisännyt omaa panostusta lainkaan)
Tällä hetkellä tuntuu, että mies olettaa pyykin peseytyvän, jääkaapin täyttyvän, pölyjen häipyvän ja ruuan ilmestyvän itsestään. Viimeksi kun yritin asiasta puhua, oli vastauksena "sä et vaan huomaa ku mä teen". Kyllä, se pitää välillä paikkansa, en minä aina huomaa. Mutta useimmiten kylläkin. Samassa keskustelussa pyysin miestä pesemään seuraavana päivänä pyykkiä, ja hän vei ne äitinsä luo pestäväksi!
Mikä avuksi? En haluaisi aina nipottaa, enkä jaksa enää pyytää kun mitään ei tapahdu. Onko neuvoja?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedän sun tunteen...aivan kuin olisin ite kirjottanu ton jutun. Mies ei kans tee mitään...tulin tässä laskeneeksi, että ollaan nyt 3 vuotta asuttu yhdes ja se ei oo kertaakaan sinä aikana edes käyttänyt imuria, saati sitten tehnyt mitään muutakaan. Se ei osaa käyttää astianpesukonetta eikä pyykinpesukonetta...saati sitten silitysrautaa tai jotain muuta vastaavaa. Kaikkeni kans oon yrittäny...huutaa, keskustella, valittaa, palkita, opastaa yms. mutta ei!! Kerran tein niin, etten tehnyt viikkoon mitään...pyykkivuori kasvoi, astioita ei ollut enää puhtaita yhtäkään...olin tulla hulluksi siinä sotkussa (itse kun olen siivo ihminen)...mies vain makas sohvalla ja katto töllöä. En antanut perkisi...vaan jatkoin samaan malliin. Sitten mies sanoi: "pitäisikö asialle tehdä jotain"...sanoin: "senkus teet". Sitten...yllätys yllätys, jotain alkoi tapahtua. Mutta suurimmaksi osaksi kärsin itse koko touhusta, koska jouduin yksin sivoamaan suurimman osan sotkuista ja nyt taas sama jatkuu. Voin siis kokemuksesta kertoa että: Mikään ei auta!...Jos et ole tyytyväinen elämääsi, niin eroa. Olen itsekin miettinyt eroamista jo yli 1,5 vuotta.
siinä neuvo,jos ymmärrät mitä se tarkoittaa.
Siivousvuorolistat??? ei oo todellista...
Pese vain omat vaatteesi ja osta vain omat ruokasi. Lopeta koko asian ajattelu.
Sinuna jättäisin tuollaisen miehen. Jos on jo suhteen alussa ollut noin saamaton, niin tuskin muuttuu enää suhteenne tässä vaiheessa paljon parempaan suuntaan. "Kouliminen" olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten...
Tästä lähtien hoidat vain omat asiasi. Pistä poju huolehtimaan itse itsestään vähäksi aikaa.
Anna miehen olla, ja keskity vain omiin touhuihisi. Eräs ystäväni teki omalle avomiehelleen niin, että laittoi ruuan vain itselleen, osti omat ruuat, pesi vain omat pyykkinsä, tiskasi astiat itselleen silloin, kun tarvitsi esim. lautasta, ja antoi miehen olla. Meni jonkin aikaa, mutta sitten tapahtui se ihme, että mies oli tiskannut ja ruvennut pesemään pyykkiä.. :) ei kyllä välttämättä toimi kaikkien kohdalla, mutta..
Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ehdottavat, että tee tästä lähin vain omat hommasi.
Pese vain ja ainoastaan omat pyykkisi, laita ruokaa vain itsellesi, tiskaa astioita vain itsellesi juuri ennen kuin ryhdyt syömään, jne...
Tämä vaatii sinultakin jonkinlaista sotkun sietoa, mutta pakko siinä on äijän ryhtyä itsekin tekemään jotain!
Jep jep, näytti olevan aika yksimielistä tuo vastailu =). Olen itseasiassa tehnyt tuonkin (hoitanut vain omat asiani), mutta luulenpa tekeväni sen uudelleen. Ja tällä kertaa pidemmän aikaa (viimeksi jaksoin sitä 1,5 kk). Jospa se auttaisi tällä kertaa...
-Ja niin, siihen erääseen viestiin: suhteemme ensimmäiset kolme vuotta mies jaksoi osallistua kotitöihin.
Kiitos kaikille neuvoista! Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan yhä...
Siis ensin teki ja sitten lopetti? Jospa muistat väärin, ei se tehnyt silloinkaan...miten voi äijä olla niin onneton, että vie pyykit äidillee jos akka ei hoida??? Kyllähän tuosta sen kuvan saa, että äidin kanssa olette passanneet miehen pilalla. Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä!
Jotenkin lapselliselta tuntuu, että kotityöt pitää "jakaa" niin, ettei tee toisen tiskejä tai pyykkejä. Eikö tällainen muka vaikuta jo suhteeseen muutenkin? Voisit vielä mennä seksilakkoon, se voisi antaa lisäpontta paskavuoren kasaamisen tukena. Mutta taas - mikä helvetin suhde se enää on?
Kyllä toisen pitää ottaa puhe ja pyynnöt huomioon, aikuista ihmistä ei enää pidä ryhtyä kasvattamaan.
Minusta sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa: joko teet hommat itse silloin kuin jaksat, koska rakastat häntä ja ymmärrät, ettei hän muutu tai opettelet arvostamaan itseäsi ja otat eron moisesta oliosta. Voiko olla, että teillä KAIKKI muu on kunnossa...???
Emmeköhän me kaikki ansaitse sen verran arvostusta ja rakkautta, että voimme luottaa kumppanin (ja muidenkin perheenjäsenten!) tekevän osuutensa yhteisen kodin hyväksi. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kotona teetetä työtä toisella kuin jossakin vinkuintiaanien orjatehtaassa!
Ajatustoimintaa sinulla tuntuu olevan, joten seuraavaksi vaan rohkeutta toimia sen mukaan. Tsemppiä!
Kyllä, seksilakonkin olen jo kokeillut. =( Enkä valitettavasti muista väärin, että äijä siivosi alkuaikoina: olin itse silloin vuorotyössä ja muistan kuinka kiva oli tulla kotiin kymmeneltä illalla kun mies oli siivonnut, kattanut pöydän ja laittanut ruuan valmiiksi...
Ehkäpä olen nyt muuttunut hänelle itsestäänselvyydeksi, ihmiseksi, jonka eteen ei kannata/tarvitse nähdä vaivaa.
Yritän vielä keskustella kunnolla äijäni kanssa ja varmistan, että hän ymmärtää sen kuinka paljon asia minua vaivaa (lue: raastaa). Rakastan kuitenkin miestäni erittäin paljon ja hän on muuten kaikin puolin ihana. Mutta rakkauskaan ei taida ihan kaikkeen riittää...
Mies kun ei usko jos ei huomaa että olet tosissasi. Kerää kamppeesi ja häivy. Minä tein niin ja löysin sen jälkeen elämäni miehen. Komea, siisti, herrasmies, pukeutuu hyvin.
Mitä ihmettä pitää roikkua tuollaisten luusereiden kanssa, jotka käyttää sua vaan hyväkseen. Oma vikasi, jos jäät. Ei laiska muutu.
Mies ei ole koskaan ollut suostuvainen tekemään kotitöitä. Hirveän nalkutuksen, nitkutuksen, uhkailun ja kirstämisen jälkeen on joskus saattanut omia sotkujaan siivota.
Aiemmin päädyin siihen ratkaisuun, että koska hän ei osallistu kotitöihin, en minä osallistu asumiskustannusten maksamiseen (vuokra, sähkö, vesi). Ruokaa ostin satunnaisesti. Omat puhelin jne. laskuni toki maksoin silloinkin.
Nykyisin maksamme ns. yhteiset laskut n. puoliksi. Miehen maksama siivooja käy kerran viikossa (4h). Minä puolestaan käytän viikolla sen neljä tuntia kotitöihin (lähinnä pyykin pesua, astioita koneeseen ja pois). Ruokaa emme yleesä laita arkisin, mutta kuitenkin kokkivuorot jakaantuvat lähes 1:1.
Nämä jarjestelyt ovat palauttaneet perherauhan.
Nostinpa tuossa pari viikkoa sitten kissan oikein kunnolla pöydälle ja kerroin äijälle mietteeni. Mies ei olisi ensin halunnut edes puhua asiasta, mutta en luovuttanut. Kerroin myös, kuinka tosissani olen, eli jollei homma muutu, pakkaan kamani.
Ja nyt on tämä pari viikkoa mennyt aivan loistavasti! Äijä laittaa ruokaa (jopa mulle eväät), pesee pyykkiä ja käy kaupassa. Tietysti hieman pelottaa, ettei tämä ole pysyvää, mutta toivon sen olevan. Katsotaan, miten homma etenee. Jos äijä palaa parin viikon päästä taas vanhaan malliinsa, niin eipä sitten enää tätä muidua tapaa. En enää aio anella tai alistua kohtalooni.
Kiitos kaikille neuvoista! =)