Mitä luulette

kukaan mahdollisesti entisessä paikassa tilanteesta, kun on saatu ihminen ulos sieltä.
Eikö ole kamalaa, minkälaisia ihmiset ovat toisilleen ja aikuisina ja työssä ja kuinka
kaksi naamaista se työ nykyisin on.
Olen helpottunut, mutta kyllä minun kohdallani,
varmaan on seuraava kohde, tiedä sitten kuka,
se ei kiinnosta lainkaan, toivon vaan tälle
entiselle paikalle kasvun paikkaa ja kuuntelun
taitoa ja esimiehille pientä vaikka johtamistaidon opisto on ihan jeeeeeeees mesta,
siellä niitä kaiketi opetetaan, siis, jos vaan
oppivat. Ihanaa kuitenkin kun pääsin pois sieltä,
ikävä ei ole, en todella kaipaa sitä mistä lähdin,
tilanne oli kamala ja oilin aivan hajalla ja rikki ja nyt alan voimaan paremmin ja uudessa
paikassa minua arvostetaan ja se tuntuu tosi
hyvältä.
1406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan samaa asiaa olen ihmetellyt omassa työpaikassani; miten aikuiset (tai ainakin iän perusteella ovat) ihmiset (siis voiko näitä kiusaajia kutsua ihmisiksi) käyttäytyvät töissä. Toista ihmistä pilkataan ja ivataan heti kun hän on kääntänyt selkänsä. Näin tekee esimerkiksi minun esimieheni. On jäänyt siitä useita kertoja kiinni ja jatkaa siitä huolimatta. Jos siitä mainitsee hänelle niin pääset aina vaan huonompaan asemaan.

Hänen tapansa on aina valita työyhteisöstä joku kaverikseen, siis joku hänen alainen jonka kanssa kaveeraa ja puukottaa muita selkään.

Kerroin hänelle että en jaksa sitä, että tässä työyhteisössä solvataan ja pilkataan jatkuvasti ja että viime aikaiset vihjailut ovat kohdistuneet minuun. Olen päässyt oikeen silmätikuksi ja että työiloa on vaikea kokea. Tähän hän totesi, että eipä täällä kukaan muukaan työn iloa koe ja eipä sitä tarvitse kokea.

Jatkoin sitten keskustelua sillä, että haluaisin pitää muutaman viikon lomaa tasatakseni tilannetta. Että jaksaisin taas paremmin. Siihen hän totesi, että olen ollut jo tänä vuonna niin paljon pois, että ei mielellään myönnä lomaa. Totuus on se, että olen ollut tasan 28 lomapäivää poissa viime vuonna ja kokonaisen yhden sairaslomapäivän.

Totesin, että en tiedä miten jaksan ja täytyy sitten katsoa että mitä tapahtuu. Saman tien rupesi raivoamaan minulle, että tuo on niin tyypillistä uhkailua sinulta.

Tästä yhteenvetona sellainen päätelmä, että jos oikeen väsyy työpaikkakiusaamiseen ja kertoo voivansa huonosti on työpaikkauhkaaja.

Siis kyllä mää sanon, että pahasti viiraa...

No onneksi minulla on uudet suunnitelmat ja tämä jää taakse. Ja sain anelemalla lomaa muutaman päivän...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärsiikö kirjoitti:

kukaan mahdollisesti entisessä paikassa tilanteesta, kun on saatu ihminen ulos sieltä.
Eikö ole kamalaa, minkälaisia ihmiset ovat toisilleen ja aikuisina ja työssä ja kuinka
kaksi naamaista se työ nykyisin on.
Olen helpottunut, mutta kyllä minun kohdallani,
varmaan on seuraava kohde, tiedä sitten kuka,
se ei kiinnosta lainkaan, toivon vaan tälle
entiselle paikalle kasvun paikkaa ja kuuntelun
taitoa ja esimiehille pientä vaikka johtamistaidon opisto on ihan jeeeeeeees mesta,
siellä niitä kaiketi opetetaan, siis, jos vaan
oppivat. Ihanaa kuitenkin kun pääsin pois sieltä,
ikävä ei ole, en todella kaipaa sitä mistä lähdin,
tilanne oli kamala ja oilin aivan hajalla ja rikki ja nyt alan voimaan paremmin ja uudessa
paikassa minua arvostetaan ja se tuntuu tosi
hyvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu