Haluttomuus

Mistä voisi johtua outo haluni ns. olla omissa oloissaan? Ikääkin on jo ihan sen verran, että monet ovat jo tehneet sitä sun tätä tähän mennessä. Itseäni ei kiinnosta seurustella tipan vertaa kenenkään kanssa eikä ihmiset ylipäätään kiinnosta missään määrin, homo en ole. En tiedä mistä tämä jonkunlainen ihmisviha kumpuaa ja kyvyttömyys ottaa omaa elämää hallintaan. Olisi mukava kuulla selaileeko täällä joku muukin tällainen outo yksilö. En ole koskaan kiinnostunut mistään arkipäivän asioista kuten ihmissuhteista tai töistä. Kaikki aika menee levykokoelman kartuttamiseen ja kotona kitkuttamiseen, ei ole mitään kiinnostusta ns. normaaliin keskiluokkaiseen työelämään.
91427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Seurustella ei kannata vain sen takia, että kaikki muut tekevät niin. Pitkän ajan päästä suhde, joka on väkisin kasattu kokoon, päättyy kuitenkin eroon.

Ihmiset kasvatetaan työläisiksi. Pienestä pitäen lapset ohjataan kouluun ja myöhemmin töihin. Ne jotka eivät käy töissä tarvitsevat rahaa myös ja väkisinkin tulee mieleen, että nämä ovat toisten elätettävänä.

Mitä tämä sinun keskiluokkainen työelämä tarkoittaa?

Äänestä

Onko sulla ehkä joku syykin miksi mikään ei onnistu?

Äänestä

mitä tarkoitin?

Äänestä

"Haluat" olla omissa oloissasi koska se on turvallista ja se ei stressaa tai satuta. Tai jos tekee edellämainittuja, niin tekee vähemmässä märin kuin vaihtoehdot. Niin sinä uskot..

Tunnistat itsestäsi ihmisivihan ja kyvyttömyyden sanojesi mukaan. Jos oikeasti haluaisit olla pelkästään yksin omissa oloissa, sinulla ei varsinaisesti olisi syytä vihata vaihtoehtoja. Tekisit valintasi koska oikeasti haluaisit sitä, koska se on parempi, koska kokeilit muita vaihtoehtoja... Silloin sanat viha ja kyvyttömyys olisivat aikalailla tarpeettomia.

Se miksi luulet että et tämä mitä sinulla nyt on, on sitä mitä "haluat" - johtuu siitä että oma mielesi tekee sen mitä kukaan muu ei ole sinulle silloin tehnyt kun olisi pitänyt - Se suojelee sinua ja tekee parhaansa tukeakseen sinua "valinnoissasi".... Valitettavasti kun oma mielesi on paras kaverisi, et saa tarvittavia vaikutteita muualta. Olet itsesi vanki.

Et usko? Ok. Oletetaan että olet oikeassa ja minä väärässä.... Miksi sinulla on silti paha olla? Exactly.

Ne asiat jotka tekevät sinut nyt onneliseksi levykokeilmat, koti jne... eivät ole esteitä kaikelle muulle mitä oikeasti haluat. Mitä todennäköisemmin ne on juuri niitä asioita olet oppinut vihaamaan.

Ymmmärrän kyllä jos et usko minua, samoja lauluja minäkin lauloin ja joinain päivinä laulan vieläkin.

Äänestä
  • Tajusin kyllä mitä ajoit alunperin takaa ja olet kyllä lähes täysin oikeassa. Mutta miksi et onnistu missään? Onko sulla siihen joku syykin?

    Äänestä

joo.. tälle ongelmalle on ollu jo useita vuosia oma nimityksensäkkin. Te aloittelijat ette vain tiedä asioista koska ette ole ottaneet niistä selvää.

http://en.wikipedia.org/wiki/Hikikomori

kyllä teitä on jokaisessa maassa yllin kyllin

Äänestä

ongelmiahan nuo ovat. Siis jos itsekin koet, että nuo ns. "valinnat" eivät kuitenkaan ole pohjimmiltaan sitä mitä haluaisit.

Mulla on kaveri, joka on samanlainen. Tai no, sitä en tiedä, kokeeko hänkin ettei kuitenkaan pohjimmiltaan haluaisi noin elää vai elääkö juuri valitsemallaan tavalla. No joka tapauksessa, hän ei ole koskaan tehnyt mitään normaaleja juttuja ja on ollut sen johdosta sairaseläkkeellä jo jonkin aikaa. Sitä en tosiaan sitten tiedä, että kokeeko itsekin olevansa sairas vai onko vain tyytyväinen, kun on saanut viranomaisia kusetettua, eikä tarvii enää loppuelämässään tehdä mitään, elelee vaan meidän muiden kustannuksella.

Itse olen pysynyt terveen kirjoissa sillä, että edes työnteko kiinnostaa niin paljon, että sitä tulee harrastettua ja sillä itseni elätän. Muutoin kanssakäyminen ihmisten kanssa, saati seurustelusuhde sitten, tuntuu niin rasittavalta, että niitä ei vain jaksa. Mieluummin on yksikseen ja elelee yksinkertaista, helppoa elämää. Omalla kohdallani tämä on kuitenkin täysin tietoinen valinta ja olen tyytyväinen elämäntapaani ainakin tällä hetkellä. En koe mitään ihmisvihaa ja koen hallitsevani omaa elämääni. Tuo hallinta onkin helppoa, kun elämä on niin yksinkertaista. Koen vain ihmissuhteet ja kommunikaation niin raskaiksi, että en pidä niitä tavoittelemisen arvoisina juttuina. Olen siis yksinkertaisesti erakkoluonne.

Äänestä

Olet havinnut maailman raadollisuuden, ihmisten keskimääräisen vittumaisuuden, ynnä muita seikkoja. Ei ole ihmekään että nykuisessä maailmassa alkaa pikkuhiljaa vihata moniakin asioita, se on ihan tervettä, vaikkakaan ei normaalia.

Ei minuakaan 9-5 duunit erityisesti kiinnosta, taikka perheen perustaminen, tyttöystävän "saaminen", sosiaaliset riennot. Ei kiinnosta. Miksi pitäisi? En ehkä ole normaali, mutta nautin elämästäni omalla tavallani.

Äänestä

olotila sitten? Minulla on tunne että ihmiset pariutuu ainoastaan yhteiskunnan paineiden seurauksena?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peräkammarinpoikako? kirjoitti:

Mistä voisi johtua outo haluni ns. olla omissa oloissaan? Ikääkin on jo ihan sen verran, että monet ovat jo tehneet sitä sun tätä tähän mennessä. Itseäni ei kiinnosta seurustella tipan vertaa kenenkään kanssa eikä ihmiset ylipäätään kiinnosta missään määrin, homo en ole. En tiedä mistä tämä jonkunlainen ihmisviha kumpuaa ja kyvyttömyys ottaa omaa elämää hallintaan. Olisi mukava kuulla selaileeko täällä joku muukin tällainen outo yksilö. En ole koskaan kiinnostunut mistään arkipäivän asioista kuten ihmissuhteista tai töistä. Kaikki aika menee levykokoelman kartuttamiseen ja kotona kitkuttamiseen, ei ole mitään kiinnostusta ns. normaaliin keskiluokkaiseen työelämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu