Ajatelmia

Olen seuraillut tämän, ihannemies, naisen logiikka ja miehen logiikka palstan keskusteluja ja yksi asia pistää silmään oikein kovasti: mikä on tämä jatkuva sukupuolten välinen sota, jota näillä palstoilla käydään? Miehet ja naiset haukkuvat kilpaa toisiaan ja yrittävät polkea toista sukupuolta maahan? Siis, mitä järkeä?

Molemmat ihmisiä, toisella pimppi, toisella pippeli. Hieman erilaisia ajatusmaailmaltaan, mutta mitä vikaa siinä on? Yhtä hyvin voisi ruveta väittelemään siitä onko vihreä sinistä parempi väri: selkeästi ne ovat erilaisia, mutta että toinen olisi toista jotenkin parempi? Pyh!

Miksi tasa-arvoa tavoittelevat naiset ovat niin monille miehille punainen vaate? Kuinka moni on tullut ajatelleeksi asiaa esim. tältä kannalta: naiset elävät miehiä pidempään, mutta saavat kuitenkin usein huomattavasti pienempää eläkettä kuin miehet. Tämä tarkoittaa sitä, että köyhiksi luettavista eläkeläisistä huomattavasti suurempi osa on naisia kuin miehiä. Miksi saavat pienempää eläkettä? Laiskuutensa vuoksi? Ei suinkaan: moni nainen on jäänyt sinne kotiin hoitamaan perhettä, kuten miehet ovat kautta-aikain toivoneet, ja täten eläkettä ei ole kertynyt. Yhä nykyäänkin kovin harvassa perheessä lasten syntymisestä aiheutuvia työpoissaoloja jaetaan perheessä molempien vanhempien kesken tasan - nainen maksaa lapsista edelleen tulevaisuuden eläkkeellään. Mies ei. Tämän lisäksi, yhä nykyään nainen saa pienempää palkkaa kuin mies samasta työstä - eikä tälle ole mitään järkeviä perusteita - mikä toki sekin vaikuttaa tulevan eläkkeen suuruuteen. Mutta, jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, katsotaan tilannetta vielä lähempää: miehet kuolevat naisia aikaisemmin? Siis tavallisesti vanha mies elää toisen ihmisen kanssa, jonka kanssa jakaa päivittäiset rahamenot, sekä myös elämän ilot ja surut. Monilla vanhoilla naisilla näin ei ole - he elävät tavallisesti yksin leskinä sen varassa, mitä ovat itse onnistuneet työelämänsä aikana eläkkeeksi kokoon kaapimaan ja tämän lisäksi heillä ei ole enää sitä toista puoliskoa rinnallaan. Miksi niin monen mielestä on oikein yhä edelleen vaatia naisilta huomattavasti suurempaa sitoutumista tyhöhön kuin miehiltä, jotta heille voisi maksaa samaa palkkaa kuin miehelle samasta työstä? Miksi yhä naisia syyllistetään/rangaistaan lasten synnyttämisestä? Jos naiset lakkaisivat synnyttämästä lapsia, niin mitä sitten tapahtuisi? Jokainen mieskin tällä maapallolla on naisesta syntynyt. Miksi monesta miehestä on niin pöyristyttävä ajatus, että miehiltä vaadittaisiin samaa myös kodin suhteen kuin naisiltakin? Miksi miehuus on joillekin sellainen itseisarvo, että sillä pitäisi päästä aina "helpommalla"?

Kaksinaismoraali? Luin tuolla "neitsytketjua". Siellä "kunnian mies" kertoi kuinka pettää ja jättää ja paneskelee ja valehtelee ja ajattelee vain itseään, mutta sanoi kuitenkin sellaisia naisia lutkiksi ja kaiken tuon käytöksen arvoisiksi kohteiksi, joilla on ollut useampia sukupuolikumppaneita? En ymmärtänyt hänen kunniaansa. Oman moraalikäsitykseni mukaan hänen omasta käytöksestään on kunnia kaukana. Luojan lykky tiedän, että varsin suuri osa miehistä olisi kuitenkin eri mieltä hänen kanssaan, mutta kuitenkin yhä on miehiä, joiden mielestä tuo "kunnian mies" puhui ihan oikeasti asiaa. Mihin tuollainen ajattelumalli oikein perustuu? Mistä tuollainen räikeä epätasa-arvo elämän eri osa-alueilla? "Koska niin on aina ollut"? Mmm, ennen anemiaakin hoidettiin verta laskemalla, koska "niin oli aina tehty". Se, että jokin arvo on vanha, ei tarkoita sitä, että se olisi hyvä arvo. Ja arvoista puheen ollen: naisen ihmisarvo siihen kytketty kuinka monta seksikumppania tällä on ollut? En käsitä, miten jokin sellainen asia kuin seksi, voi vaikuttaa mitenkään siihen, millaista kohtelua kukin ihminen ansaitsee osalleen? Seksi on sosiaalisten normien säätelemä "vanhojen arvojen" mukaisesti, mutta edelleen: ovatko ne hyviä arvoja? Itse koen kanssaihmisteni kunnioittamisen paremmaksi arvoksi - riippumatta siitä kuinka montaa ihmistä kukin on kätellyt tai nainut - fyysisiä toimituksia molemmat.

Voi voi, viime aikoina usein törmännyt tähän tasa-arvo asiaan ja itse naisena olen ollut asiasta surullinen, en yksinkertaisesti kykene ymmärtämään tätä ylenkatsetta, jota toinen puoli ihmiskuntaa osoittaa toista puolta kohtaan.

Nyky-yhteiskunnassa tunnutaan ajateltavan, että mitä miehekkäämpi, sen parempi: nyt eletään vaatimusten aikaa ja miehekkäällä röyhkeydellä ja agressiivisuudella tuntuu pärjäävän. Moni nainen hyväksyy tämän ja käyttäytyy kuten miehet. Minun mielestäni tällaiselle ei ole tarvetta. Itse asiassa, mitä mielestäni nyky-yhteiskuntaan tarvittaisiin huomattavasti enemmän on naisellista pehmeyttä - jonka itse koen positiiviseksi ominaisuudeksi. Miehisen aggressiivisuuden (huom. miehisen dynaamisuuden koen hyväksi, rakentavaksi ominaisuudeksi, toisin kuin miehisen aggressiivisuuden) aika saisi olla jo ohi, sillä nykyisellään tämä yhteiskunta voi pahoin.

Me tarvitsemme toisiamme - miehet ja naiset, sillä ilman yhteispeliämme ihmiskuntaa ei olisi (njoo, joidenkin mielestä sekään ei olisi mitenkään huono vaihtoehto), miksemme siis tekisi hommaa helpoksi ja eläisi rauhassa, toisiamme arvostaen ja kunnioittaen? Miksi pelata tätä jatkuvaa valtapeliä, jossa kukaan ei voita ja kaikki voivat huonosti? Unohdetaan se, keskitytään rakastamaan toisiamme ja olemaan onnellisia - kaikki tasa-arvoisina ja toisiamme auttaen; siellä missä toinen heikko, vahvempi auttaa ja päinvastoin.

Joo, tässä ajatelmia tällä kertaa, toivon utopiaa, ehkä jonakin päivänä se vielä toteutuu, kun tajuamme, että rauha ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin: rauha antaa kaikille enemmän - tasapuolisesti.
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri näin! Kerrankin joku kirjoittaa ASIAA tällä palstalla. Olen lukenut myös kauhistuneena näitä neitsyt yms. juttuja, ja täytyy kyllä todeta, että mikä ja milloin, meni pieleen näillä ihmisillä?

Äänestä

juuri noita samoja asioita olen pyöritellyt päässäni mutta en vain ole jaksanut kirjoittaa asiasta. kiitos kun teit sen meidän kaikkien puolesta! sinulla on arvot todellakin kohdallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enhörnikkä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu