Moikka,
Olen ollut nyt noin 6 kuukautta vuokrafirman kautta logistiikkakoordinaattorina suuressa pohjois-suomalaisessa firmassa. Nyt tämä firma on ottamassa minua vakituiseksi. Olen miettinyt paljon palkka toivettani mutta en osaa itse sitä arvioida.
Toimenkuvani on: vienti ja tuonti, linos6 ohjelman käyttö (erityisesti ostotilausten vahvistaminen, materiaali tilanteen tarkistaminen ja tilaus, tavaran lähettäminen asiakkaalle laskutus sekä varaston inventointi ohjelman kautta ), kokouksissa käynti, pakettien vastaanotto, laskujen tarkastus, mapittaminen sekä kaikenlaisia yleisiä hommia mitkä liittyy logistiikkaan.
Kuinka paljon tuollaisesta työstä voisi pyytää palkkaa??
Olisi mukava tietää kuinka laajoja toimenkuvia muilla alalla työskentelevillä on?
Työkokemusta alalta minulla on ennen kun saavuin tähän firmaan 5 kuukautta eli siis yhteensä nyt melkein vuosi. Koulutukseltani olen kansainvälisen liiketalouden tradenomi.
Logistiikkakoordinaattori
7
18042
Vastaukset
- suunnilleen
huolinta-alan palkathan ovat pärssiistä pr6 heiluu siellä 2000 paikkeilla jolla nyt noita tehtäviä yleensä teetetään. Mutta kyllä noista tehtävistä ja nimikkeestä lähtisin kolmosella alkavilla summilla, 3500€/kk kenties.
- nelkkukelkku
jos kuulut tradenomiliittoon niin kysäiseppäs sieltä palkkaneuvonnasta suosituspalkkaa.
Itse toimin pääkaupunkiseudulla assarina. Teen yleisten toimistohommien lisäksi avustavia taloushallinnon ja logistiikan tehtäviä. Logistiikkahommia teen yhdessä logistiikkapäällikön kanssa ja niihin kuuluu mainitsemasi tilaus-toimitus-prosessit, tuonnit ja viennit yms. Olen ollut ko. yrityksessä nyt vuoden ja palkkaneuvonnan mukaan sopiva palkka pyörii siinä 2200-2500e välillä riippuen erinäisistä tekijöistä. Uskoisin, että tuolla työkokemuksella voisit lähteä pyytämään jotain tuon 2500e suuntaista ihan hyvillä mielin. Et kuitenkaan kertonut millä alalla ko. yritys toimii ja kuinka suuresta yrityksestä on kysymys. Tämä kun vaikuttaa myös palkkaukseen.- Alkuperäinen kirjoittelija
Olen töissä suuressa teknologiateolisuuden alalla olevassa yrityksessä.
Yrityksessä on erikseen Logistiikkapäällikkö joka suunnittelee esimerkiksi tuontanto-toimitus prosessit yms. Minä olen lähinnä se joka hoitaa näiden toiminnan ja muutenkin käytönnöntekijä. - nelkkukelkku
Alkuperäinen kirjoittelija kirjoitti:
Olen töissä suuressa teknologiateolisuuden alalla olevassa yrityksessä.
Yrityksessä on erikseen Logistiikkapäällikkö joka suunnittelee esimerkiksi tuontanto-toimitus prosessit yms. Minä olen lähinnä se joka hoitaa näiden toiminnan ja muutenkin käytönnöntekijä.pyytäisin max. 2500€ koska et ole päällikköasemassa vaan yrityksessä on logistiikkapäällikkö hoitamassa tuotanto-toimitusprosessia.
En tiedä millainen palkkataso Pohjois-Suomessa vallitsee, mutta lähtisin itse tilanteessasi pyytämään 2200-2500€. Kokemuksesi ko. tehtävästä on kuitenkin niin lyhyt ettei se palkkaan kovin paljon vaikuta, mutta toisaalta koulutuksesi ja työn vastuullisuus nostavat sitä.
Onnea palkkaneuvotteluihin!
- palkat
Itse pyytäisin n. 2500 € kuussa. Kuulostaako sinusta järkevältä, jos vertaa omaan aikaisempaan kokemukseen palkoista, tuttavien palkkaan samalla asuinseudulla jne jne???
Kovin on vaikea uskoa, että noista hommista 3:lla alkavia summia maksettaisiin, kuten joku ehdotti. :o
Itselläni logistiikka-alan tuore koulutus, mutta kovin erilaisissa hommissa ja alkupalkka oli tuota ehdottamaani vähän pienempi. - logistiikkakoordinattori
Tienaa 1900-2500e. Ja tämä on fakta.
- werty
Nokia on tunnetusti nihkeä maksamaan palkkaa. Kuten muutkin suuret suomalaiset kuten UPM-Kymmene.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1162995EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje311383- 1031237
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133988- 57881
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40698
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta111654