Niin... siis miten usein puolisosi on yhteydessä omiin vanhempiinsa eli sun anoppiin tai appiukkoon?
Mun mieheni on näköjään yli kolmikymppinen mammanpoika. Puhuu äitinsä kanssa puhelimessa useamman kerran päivässä, joka päivä. Siis oikeesti sellaista päivää ei ole, etteivät soittelisi. Näkevätkin suht usein, kun välimatkaa on jotain 10 kilsaa. Alkaa kohta tulla koko anoppi korvista ulos. Pitäiskö käskee mies muuttamaan takaisin äitinsä helmoihin, niin säästäisi puhelinlaskuissa? Muutenkin vituttaa mieheni tyyli kertoa meidän kahden asioita äitilleen.
Itse soittelen äidilleni silloin kun on OIKEETA asiaa eli n. kerran viikossa.
Mun mieheni on näköjään yli kolmikymppinen mammanpoika. Puhuu äitinsä kanssa puhelimessa useamman kerran päivässä, joka päivä. Siis oikeesti sellaista päivää ei ole, etteivät soittelisi. Näkevätkin suht usein, kun välimatkaa on jotain 10 kilsaa. Alkaa kohta tulla koko anoppi korvista ulos. Pitäiskö käskee mies muuttamaan takaisin äitinsä helmoihin, niin säästäisi puhelinlaskuissa? Muutenkin vituttaa mieheni tyyli kertoa meidän kahden asioita äitilleen.
Itse soittelen äidilleni silloin kun on OIKEETA asiaa eli n. kerran viikossa.
Vastaukset 50
Vanhimmat
turhaa kateutta ja mustasukkaisuutta tuollainen. Jos heillä on hyvät välit, ole onnellinen siitä, sehän kertoo että miehesi on tunteva ihminen joka ei hylkää omaisiaan vain sen takia että perustaa oman perheen.
Kasvata vain omat lapsesi samalla mallilla niin saat nauttia heistä vielä heidän aikuisuudessaankin ja olla heidän kanssa tekemisissä.
Ellei sitten tule sellaista miniää sinulle joka kieltää sen ja haukkuu mammanpojaksi jokaisen yhteydenoton jälkeen ;(
Sen ei pitäisi vaikuttaa miehesi ja hänen äitinsä väleihin, että sinulla itselläsi ei ole vanhempiisi samanlaista suhdetta.
Jos itse et kykene tuntemaan lähimmäisenrakkautta älä kiellä sitä tunnetta lähimmäiseltäsi !
Mitä itse pitäisit,jos sinun miehesi kertoisi kaikki teidän keskinäiset asianne jollekkin ulkopuoliselle?
Vaikka raha-asiat tai riidat.
Minä en ainakaan pitäisi.
Toki yhteyttä on pidettävä,mutta rajansa kaikella.
Heh,monta kertaa päivässä soittelee:)
Onkohan se äiti niin ulkopuolinen että hänelle ei voisi kertoa asioistaan.
Useimmitenhan se onniin, että ne vaimot kertovat jopa kavereilleen saatika äidilleen kaikki intiimimmätkin asiat ja se minusta on törkeää. Tuskin pojat äidilleen sellaista puhuu mitä vaimot ystävilleen.
Minun mieheni saa kertoa äidilleen vaikka kaikki meidän ja omat asiansa, minulla ei ole salaisuuksia elämässä. Raha-asiat on julkisia ja riidat sovittavissa joko kaksin tai porukassa.
Saahan niistä puhua. Yllensä valitetaan ettei miehet puhu ja sitten kun sen tekewät valitetaan että he puhuvat.
Miten sitä pitäisi olla että olisi mieleen ?!
Minusta äitinä olisi ainakin huolestuttavaa jos kotoaan lähtenyt lapseni soittelisi monesti päivässä,vielä jos olisi naimisissa.
Silloin heräisi epäilys ettei hänen elämässään olisi kaikki kohdallaan.
Mieheni,joka on myös paras ystäväni,hänelle kerron kaikki,myös intiimimmät asiat.
En muille:)
että juuri päinvastoin. Niin kauan poikani joskus soitti minulle kun asiat olivat hyvin, mutta kun ei ne enää ollut hyvin, hän lakkasi soittamasta.
Hänellä oli näet sellainen tapa, että hän halusi jakaa hyvänolon myös vanhempiensa kanssa mutta huonoa oloaan hän ei halunnut näyttää ja sillä huolestuttaa vanhempiaan.
Kävi ilmi, että juuri vaimo oli se, joka ei hyväksynyt yhteydenpitoa ja ahdisti miehensä täydelliseen yksinäisyyteen.
Erohan siinä on edessä, kukapa jaksaisi vaimoa, joka ei salli miehelleen mitään ulkopuolista elämää ja yhteyksiä muihin ihmisiin.
että poikasi tunsi äitinsä liiankin hyvin, joten äidille jolla on noin negatiivinen asenne pojan vaimoa kohtaan, ei parisuhdehuolia voi kertoa. Sinusta ei olisi ollut heidän avioliittonsa pelastajaksi, päinvastoin katkeruutesi olisi vain lisännyt ongelmia. Avioliittoneuvolasta poikasi ja miniäsi olisivat saaneet puolueetonta ja rakentavaa apua ongelmiinsa.
Miehet kun ei puhetta ymmärrä niin kokeileppa seuraavaa:
Soita itse päivittäin äidillesi maratonpuheluita ja kerro hänelle kaikki sinun ja puolisosi asiat niin että myös miehesi kuulee.
Soita myös kesken rakastelun.
(Jos et Äitiäsi halua sotkea asiaan pyydä joltain ystävältäsi apua.)
Käy myös pari-kolme kertaa viikossa kyläilemässä tai kutsu hänet teille.
Peru jo miehesi kanssa sovitut menot,koska äitisi tarvitsee kyytiä shoppailemaan.
Tuossa muutama,voit keksiä itse lisää.
Luulen ettei mene kauaa kun miehesi on valmis keskusteluun ja kompromisseihin.Tai jos ei,on kyseessä täydellinen mammanpoika joka ei muuksi muutu.
Aluksi se ärsytti, mutta en osaa sanoa miksi. Joskus tiuskasinkin, että mee kysyyn äiteltäs. Nyttemmin hän vähemmän enää soittelee ja oikeestaan se olen minä joka kyselee, että mitä äitillesi kuuluu. Hän on ainoa lapsi perheessä, ja kasvanut äitinsä kanssa pienestä lapsesta alkaen, hänen vanhempiensa eron takia. Nyt ymmärrän, että toisistaanhan he hakivat tukea. Uskon, että teilläkin tilanne muuttuu, kun vuodet kuluvat. muistaisin, että tätä kesti ainakin viisivuotta. Toivotan sinulle kestämistä ja pitkää pinnaa. Kyllä se vielä loppuu.
Oma kultani lähtee tosi nihkeästi vanhemmilleen kylään, SAAN HOUKUTTELEMALLA HOUKUTELLA! Itse nautin anopin seurasta, myös lapset nauttivat. Kaiken muun ihanuuden lisäksi anoppi on äärettömän hyvä kokki, ne herkut suorastaan sulavat suussa. Kun lapset olivat ihan pieniä, oppivat ensimmäisiä sanoja, ottivat ensimmäisä askelia, soitin anopille ja yhdessä "ihailimme imettä". Syntymäpäivät ja muut juhlapyhät, anoppi on edelleen kutsulistan ehdoton ykkönen.
oli aikoinaan. Nyt kun ikää on karttunut, miehenikin on huomannut, että olin oikeassa, hyvät vanhemmat hänellä on.
Tästä(kin) johtuen mieheni arvostaa ja rakastaa minua yhä edelleen yli 20vuoden jälkeen.
Näin sinäkin saat itsellesi ruusuisen tulevaisuuden, vaikka nuoruus ja kauneus rapistuu, arvostus ja rakkaus pysyy.
toki sen, että on läheiset välit mutta kyllä mun mielestä jossakin kulkee raja. Ymmärtäisin edes kerran päivässä soittelun mutta kun monesti on viiskin päivässä. Eikä mitään tärkeetä asiaa, joka ei vois odottaa. Miehelle olen sanonut, etten pidä siitä, että hän kertoo meidän kahden välisistä riidoista, raha-asioista saatika sitten vieläkin henkilökohtaisemmista asioista äitilleen. Seksiasiamme on hänen mielestään melkein ainut asia, mistä ei äitilleen kerro!!!
Anoppi soittaa/ soitti mieheleni 3-5 kertaa päivässä. Luonnollista, että niin usein mitään oikeaa asiaa ei ole. Lähinnä, mitä kuuluu, haluaa puhua koiramme kanssa puhelimessa(!) jne. Pari viikkoa sitten mies hermostui äidilleen ja kielsi soittamasta työaikana, se aikalailla häiritsee työntekoa jos yksi soittaa tunnin välein puhuakseen (suoraan sanottuna) pas***aa.
Suhteemme alkuvaiheessa (siis ensimmäisen 3 vuoden aikana) anoppi soitti myös a) aina kun meillä oli vieraita istumassa iltaa (hän tiesi, koska oli kerrottu), b) aamulla ennen 8.00 tai c) illan klo 23.00 jälkeen. Tämä aiheutti monia noloja ja ärsyttäviä tilanteita; alkoivat miehen kaveritkin katselemaan kummissaan miestäni, kun äiti soitti aina kesken illanvieton :)
Nyt tilanne on onneksi rauhoittunut. Ei taida soitella enää töihinkään, kun on kielletty.
Anoppini on muuten vallan ihana ja herttainen ihminen. Pidän hänestä kovasti. Vähän turhan innokas vain ja läheisriippuvainen.
Kuinka kukaan joka väittää rakastavansa toista, -olla noin kateellisen mustasukkainen ja pahantahtoinen vain siksi että toisella on hyvät välit vanhempiinsa.
Katso peiliin, ja kasva aikuiseksi.
Et ole miehesi arvoinen.
taidat olla senioripuolueen edustajaehdokas
eikä enää niin itsekkään tyhmästi ajatteleva....
Meillä ei soitella niinkään, mutta käydään 3-4krt viikossa miehen vanhempien luona. Enkä voisi vähempää kuvitellakaan! Mies on kolmekymppinen, eikä mielestäni ainakaan mammanpoika.
3-4 krt viikossa?
Eihän siinä jää aikaa omalle eämälle ollenkaan.
Kyllä mielestäni jää aikaa "omalle elämälle", välillä vähän liikaakin, kun ei ole tekemistä!
Kummallista tuollainen, että sanotaan "hanki elämä" jos on vähänkään hyvissä väleissä anopin kanssa.. Meidän elämäähän se on, eikä sinun. Vastasin vain tähän kyselyyn, ja nyt sinulla on ongelma minun vastaukseni kanssa.
Kannattaisikohan SINUN hankkia se oma elämä..? ;)
Meillä oli äidin anoppi eli minun mummuni hoitajana, kun oltiin pieniä. Hän oli eläkkeellä ja sai pimeästi palkkaa lastenhoidosta sekä tietysti viettää aikaa lastenlasten kanssa. Äiti näki siis anoppia 5krt / vko, sillä anoppi jäi usein vielä perhepäivälliselle. Myös appi oli usein hoitamassa.
Että näin... Hyvin sujui.
Hyvinhän se sujuu jos anoppi lapsia hoitaa,mutta entäs jos se menee niin,että viis pienistä,(lapsenlapsista)onkos se äidin pikku poikakulta(mies)edes ruokaa saanut.Ja anoppi tuo hänelle lihapullia
kun ei kukaan muu osaa niin hyviä tehdä..
siinä nyt on, jos miehelläsi on läheiset välit äitiinsä en usko kuitenkaan, että mikään sinulta on pois? Vähän enemmän suvaitsevaisuutta,elämä ei ole niin mustavalkoista, kun luulet..
...anoppeja, ilmeisesti, tällä palstalla, ihan uskomattomia vastauksia on sulle tullut, kuka noita kirjoittaa? Ihan hämärää porukkaa! :-)
No, anyway, kuulostaa kyllä aika oudolta, ettei mies ole vielä itsenäistynyt äidistään. Sinun on parasta puhua miehellesi tilanteesta, että se häiritsee sinua ja haluaisit olla hänelle se läheisin ihminen. On ihan luonnollista tuntea näin: avio- (tai avopuolisot) ovat toisilleen tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset maailmassa. Kyllä miehesi sen myös ymmärtää, mutta voi vaatia vähän aikaa, ennen kuin hän sen täysin sisäistää. Äideillekin voi joskus olla vaikeaa päästää irti lapsistaan...
Itsestäni sen verran (olen nainen), että oma äitini on ollut aina aika läheinen minulla, ja koen, että nyt vakiintuneen parisuhteeni myötä äitisuhteeni on muuttunut. Ollaan yhä läheisiä, mutta eri tavalla. Äiti ei enää ole se tuki, jolta kysytään joka asiaan neuvoa, vaan tasavertainen ystävä, jolta kyselen kuulumisia, ehkä pyrin olemaan hieman hänen tukenaan. Eli olen aikuistunut suhteessa häneen. En myöskään kerro parisuhteeni asioita äidilleni, koska se ei mielestäni ole oikein poikaystävääni kohtaan.
Kyllä miehen tulee kestää elämää ilman äitiään. Eli "Mies erotkoon äidistään ja liittyköön vaimoonsa"(jostain vihkikaavasta).
Exäni oli samanlainen. Joka päivä äidillään, aikaa meni siellä enemmän kuin minun ja lasten kanssa. Hyvä puoli oli se, että jos pyysin jja pyysin jotain a´siaa hoidettavaksi eikä kuitenkaan tapahtunut, niin pieni vinkkaus anopille, niin jopa tapahtui.
Mies on 43v ja eromme jälkeen käy äidillään (70v) syömässä, äiti pesee pyykit ja käy pojallaan siivoamassa. Huh, huh!
Kyllä lapsien on syytä itsenäistyä ja jolleivat sitä tajua, vanhempien on syytä pakottaa lapsi omilleen.
Hyvät välit ja riippuvuus on kaksi aivan eri asiaa.
"No, anyway, kuulostaa kyllä aika oudolta, ettei mies ole vielä itsenäistynyt äidistään."
Elikkäs mielestäsi miehen yhteydenpito äitiin, kuulumisten vaihtaminen ja rupattelu tarkoittaa, että mies ei ole itsenäistynyt äidistään?
Minusta tuollainen tarkoittaa, että mies on hyvä ihminen ja ottaa lähimmäisensä huomioon. Tottakai siinäkin pitää joku raja olla ja ottaa myös vaimo huomioon sillä tavalla, ettei puhelimessa olla koko päivää ja tietenkin jos keskustelun aihealueet menevät yli, niin se on sitten toinen juttu, mutta tässä minun mielipiteeni asiasta.
kuvastaa miestä, joka ei ole kyennyt itsenäistymään lapsuuden perheestään. Tässä tapauksessa äidistään. Parisuhteen sisäiset asiat ei kuulu vanhemmille. Ja päivittäinen soittelu ei ola sama asia kuin toisista välittäminen. Päivittäinen liimautuminen vanhempiin on juuri sitä, että ei ole osannut irrottautua. = Ei ole kasvanut aikuisuuteen ja itsenäisyyteen, jota lapsesta aikuisuuteen aidosti kasvaminen edellyttää. Näin se on.
Miehille tuo on ehkä yleisempää kuin naisille, mutta kyllä naisista löytyy myös näitä yksilöitä. Vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapsilleen ripustautumalla heihin tai tukemalla tätä aikuisen lapsen riippuvuutta. Siis ongelma on molempien. Aikuisen lapsen sekä hänen äitinsä. Sairasta.
suomalaiset eivät osaa rakastaa lähimmäistään ja jakaa ihmissuhteita. naiset olette epävarmoja jos annatte vanhemmuus suhteen tulla suhteenne väliin. missä kunnossa sellanen suhde on? antakaa miehellenne tilaa ja opetelkaa itsevarmuutta!! miettikää omien lapsienne kanssa.. unohtaisitteko he heti kun lähtevät kotoa..
Ei paljoa kannata elämäänsä tuhlata tommoseen mieheen.Sen nyt tietää,että se ei siitä mihkään muutu.Jos on äiteen tossun alla kasvanu,ni eiköhän se loppuelämän jatku.Sä siitä tuut vaan kärsii tulevaisuudessa,ja varsinki siinävaiheessa,jos teille tulee lapsia.SILLON ANOPPI ASUU JO TEILLÄ!!
ihanteellinen tilanne perheen äitiä ajatellen. Anopit nimittäin ovat juuri niitä henkilöitä, jotka auttavat poikansa perhettä kaikella mahdollisella tavalla ja usein pyytämättä.
Ei tarvitsisi lasten äidin sitten valittaa jatkuvasti väsymystä ja sitä, että on sidottu lapsiin ja ukko vain huitelee vapaana.
Anopit ovat valmiita uhraamaan loppuelämänsä siinä vaiheessa kun perillisiä tulee.
Kiitosta he eivät siitä saa vaan ainoastaan jatkuvan vihan ja haukkumisen palkakseen.
Nykyäiti kun ei tiedä lähimmäisenrakkaudesta mitään, sitä nimitetäänkin nykyisin läheisriippuvuudeksi ja se on tuomittua ja sairasta silloin kun se on äidin ja pojan välillä mutta kun se on äidin ja tyttären välillä se on silkkaa rakkautta ja toisen auttamista.
Hohhoi, kiehukaa liemissänne rakkaat nuoret äidit mutta antakaa lapset isien hoivaan niin heistä voi tulla täyspäisiä.
patistaa poikansa osallistumaan lapsensa elämään. Ei anopin tehtävä ole antaa miniälle aikaa oman poikansa sijasta. Se on vauvan isän tehtävä. Anoppi voi auttaa silloin kun lapsen vanhemmattarvitsevat yhteistä aikaa.
On karmeaa kuinka toiset anopit ottavat pojaltaan pois isyyden omimalla lapsenlapsen. On totta, että on vielä isovanhempia jotka hoitavat lapsia ja se on hyvä, mutta liika on siinäkin liikaa. Hyvä isovanhemmuus ei tarkoita sitä että on soitettava tai kyläiltävä joka ikinen päivä.Ei todellakaan, se on sitä läheisriippuvuutta.
rasittavaa, kun äiti roikkuu housunlahkeessa kuin takiainen. Se ei hyväksy, että on kasvanut aikuiseksi. Kaikki naureskelee selän takana. Miehinen itsetunto on maassa. Perhe-elämä kaaoksessa. Pitäiskö katkaista kokonaan välit äitiin, että sais tuntea olevansa mies?
joo munki ukko käy joka päivä vanhempiensa luona ja välillä kyllä rassaa hermoja, mut siihen tottuu.
Vuosien myötä se syö suhdetta ja tulet aina olemaan kakkonen.
Suhteemme alussa ihmettelin, kun mieheni oli niin vähän yhteydessä lapsuuden kotiinsa ja itselläni oli huomattavasti läheisemmät välit omaan perheeseeni. Jossain vaiheessa mieheni alkoi huomauttelemaan tiiviistä yhteydenpidostani vanhempien kanssa. En kyllä pahemmin parisuhdejuttuja kertonut, mutta jos soittelee kerran päivässä kuten minä, vanhemmat ehkä tietävät turhan paljon aikuisten lastensa elämästä. Niinpä aloin vähentämään yhteydenpitoani ja se oli kyllä viisas ratkaisu. Sisareni kertoo edelleen kaiken vanhemmilleni ja kyllähän sitten vanhemmat myös kommentoivat asioita ja myös puuttuvat mielipiteillään parisuhteen kahdenkeskisiksi tarkoitettuihin juttuihin. Pidän vanhemmistani enkä ole todellakaan heitä hyljännyt, mutta ei heidän nyt ihan kaikkea tarvitse tietää elämästäni.
Varsinkin lasten synnyttyä on tosi rasittavaa, jos ei ole itsenäistynyt lapsuudenkodistaan. Jos soittelee äitinsä kanssa monta kertaa päivässä, ei ole vielä kypsä parisuhteeseen ja perheen perustamiseen.
sinulta pois jos miehesi soittaa äidilleen?
Te ette ole saman miehen vaimoja, vaan molemmilla teillä on omaa paikkaansa miehesi elämässä.
Ilmoita sitten palstalaisille kun olet päättänyt heittää sen miehen menemään, sille ottaija riittää - koska se on hyvä IHMINEN ja se on nykyään aika harvinaista :).
ovat meikäläisen anoppi ja poikansa puhelinyhteydessä. Parhaimmassa tapauksessa 5 kertaa päivässä. Anoppi kyselee joka askeleen mitä poikansa on tehnyt, mitä ruokaa on syönyt, onko tarpeeks vaatetta yllä ym. Ja tuntuvat jopa kaikki meidän yksityisasiat puivan kahdestaan. Itse en ole äitini kanssa tekemisissä kuin puhelimitse n. kerran viikossa, eikä äitini utele joka asiaa. Ei sitä kiinnosta pätkääkään onko hänen nelikymppinen tyttärensä syönyt ja mitä ja onko vaatetus riittävä. Räjähtäisin jos kyselis...
Eli kyllä liika on liikaa...
mieheni äiti soittelee kanssa joka päivä lapsilleen. aluksi mua häiritsi se mutta nykyään olen tottunut siihen. onhan se hienoa että nykymaailmassa vanhemmat välittää lapsistaan. itselläni on avioero ja riitaisa lapsuus, ehkä senkin takia tuo tuntuu oudolta kun ei ole tottunut aitoon välittämiseen. mutta meidän asiat on meidän välisiä ja mieheni tietää sen. itse kerron äidilleni suhteestamme enemmän kuin hän! siihen tottuu anna ajan kulua ja sano miehellesi että hänen pitää kunnioittaa suhdettanne ja puhua asioista sinun kanssa ei äitinsä. kannattaa miettiä myös uskaltaako miehesi puhua sinulle koska puhuu äidilleen mielummin... ei sinun tarvitse olla mustasukkainen heidän hyvistä väleistään. varmasti sulla on oma paikka miehesi sydämessä.
Mieheni on yhteydessä äitiinsä viikottain ja se on jo liikaa! En kestäisi tilannettasi.
En kestänyt minäkään.
Varsinkin kun mieheni muuttui äitinsä seurassa ruikuttavaksi pikkupojaksi.En halunnut nähdä häntä sellaisena.
Ällöttävää oli myös se anopin "vauvankieli" millä hän pojalleen puhui.
En ole anopilla enää käynyt.
Lässytelkööt keskenään:)
Onhan eroa anopilla ja anopilla - onko kyseessä terve normaali itsenäiseen elämään kykenevä nainen vai iäkäs, kenties dementoitunutkin apua kaipaava.
Nykyisinä kylminä aikoina on ihailtavaa, mikäli viimemainitussa tapauksessa nuoret ja työikäiset huolehtivat vanhuksistaan ja tarkistavat voinnin päivittäin, vaikkapa useamman kerran päivässä.
Muussa tapauksessa vaikuttaisi olevan jonkin sortin molemminpuolinen läheisriippuvuus.
jos annan hänelle luvan ja sitä en anna. En halua nähdä hänen äitiään joten ei hänenkään tarvitse. Eikä äitinsä uskalla soittaa hänelle eikä käydä kylässä koska tietää mitä siitä seuraa. Mies on minun mieheni ja minä määrään.
Miehesi on sinun omaisuuttasi?
liittosi on mahtanut kestää? Ei ainakaan tule loputtomiin kestämään. Mieshän ilmiselvästi pelkää sinua ja siitä on rakkaus kaukana.
Jossain vaiheessa hän tapaa lämpimän ja ajattelevan naisen ja siihen loppuu sinun stoorisi. Ketään ihmistä ei voi omistaa, ei miestä eikä lapsia, lainassahan nuo ovat. Tukehdutat heidät elämästäsi ulos.
Kertokaa sitten mielipiteenne vierailujen ja soittojen oikeasta määrästä, mikä on kohtuullinen määrä? Kyse ei ole välittämisestä välttämättä aina, kun äiti tai isä soittaa ja kyselee asioita. Jos vaimo on kohdannut vääryyttä anopin/apen taholta, jos vaimo haluaa rajoittaa yhteydenottoa, vaimolla on oikeus puuttua asiaan, joka koskee häntä, hänen taloaan, sen asukkeja, sen ajankäyttöä, kuin esim. sillä miehellä, jos tämä kokee vääryyttä oman anoppinsa tai muun tuttavan/sukulaisen taholta. Emme ole toistemme omaisuutta, emme ole orjia, mutta mielipiteemme saamme sanoa. Ja olen miehelleni sanonutkin, ja hän on samaa mieltä.
Meillä on ongelmana anoppi ja appi, jotka soittavat miehelleni vain, kun he tarvitsevat jotain. Muuten mieheni on heille täyttä ilmaa. Kylään ei kutsuta vain kuulumisia kyselläkseen, tätä yleensä seuraa se tavanomainen soitto taas parin päivän päästä. Kuten vävynrenttu muistaakseni sanoi täällä aiemmin, ilmaisia lounaita ei todellakaan ole. Eikä tarvitsekaan, kyllä meillä on varaa maksaa oma lounaamme, ei tarvitse muiden nurkista ruokaa koluta.
Lehdesta luin, että keski-iän reippaasti ylittänyt poika (termi: mies ei sovi tähän yhteyteen millään lailla) oli asunut koko ikänsä äidin ja isän kotitilalla, ja näiden kuolema masensi tämän pojan niin, että ratkensi entistä enemmän juomaan. Perikunta ei hyväksynyt tätä tilalle, koska varasti ja hävitti kaikkien nyt yhteistä omaisuutta. Kunta potkaisi pihalle vuokra-asunnosta, koska tämä varasti asukkaiden ruokia. Löydettiin kuolleeksi paleltuneena entisen, vanhemmilleen kuuluneen kotitilan piharakennuksesta. Sossua syytetään tilanteesta, ja sitä perikuntaa. Mutta. Kuka tässä teki väärin, alunperin? Kuka vastuussa kasvatukseta, kuka asunut tämän pojan kanssa koko elämänsä ajan? Kenen olisi pitänyt puuttua? Ehkäpä niiden vanhempien.
Vanhempien pitää kasvattaa lapsensa niin aikuiseksi, ja antaa näiden kantaa se vastuu aikuisiässä, ilman sitä jokapäiväistä, -viikottaista valvontapuhelua. Kaikkia vanhempia ei kiinnosta jälkikasvun toiminta, kuin pakkotilanteessa, silloin kun heitä vanhempia kiinnostaa helpottaa omaa elämäänsä.
ei ole kokemusta normaaleista perhesuhteista, joten ymmärrän kommenttisi.
Normaalioloissa, vaikka poika elää omaa elämäänsa ja on itsenäistynyt, se ei tarkoita, etteikö hän vanhemmistaan välittäisi.
Tekemisissä voi todellakin olla muutenkin, kuin vain hyötyäkseen. Itse en ikinä pyydä pojaltani mitään palveluksia, hänellä on tarpeeksi tekemistä omassa elämässään. Silti kuulostelemme kuulumiset, niin ehkä sinun mielestäsi liiankin usein, mutta hän haluaa kuulla, että meillä on kaikki hyvin ja me haluamme kuulla että hän puolestaan voi hyvin. Sitä kutsutaan välittämiseksi ja rakkaudeksi.
Kaikki lapset eivät halveksi vanhempiaan, johtunee siitä miten heitä on kohdeltu ja minkälainenen arvo heille on annettu. Ajatus, että poikani hyväksyisi itselleen vaimon, joka halveksii meitä, on todella vieras. Näyttäisihän vaimo jo siinä sosiaaliset puutteensa....
Ei kai kukaan ketään syyttä suotta halveksi? Tosin henkilökemiat eivät aina natsaa.
En halveksi anoppia ja appea, en vain pidä heistä oikeasti. Ei kaikista elämän ihmisistä tarvitse eikä voi pitää. Enkä astunut sukuun millään viha-asenteella, kaulin kädessä viuhuen, mutta kun on useana vuonna seurannut sivusta, miten he kohtelevat meitä, ja muita sukulaisia, niin ei voi kuin ihmetellä.
Anoppi ja appi soittavat miehelleni vain, kun he tarvitsevat jotain. Tällaisia ihmisiä on olemassa. Sinä olet kiinnostunut oman poikasi asioista positiivisessa mielessä, valitettavasti kaikkien vanhemmat eivät ole samanlaisia. Eikä siihen vaikuta tippaakaan minun asenteeni, tällaista se oli jo paljon ennen minun kuvaan astumista.
Kuten olen täällä useasti kertonut, en anna tämän asenteeni näkyä päällepäin, kun käymme heillä. Eivätkä hekään, vaikka riidoissa olimme muutamia vuosia takaperin. Sovimme asian hiljaisuudessa, emme jutelleet sitä selväksi, ehkä siksi minua se kaihertaa vieläkin. Minulla on taipumus sanoa asiani suoraan, en kuitenkaan töksähtele tämän netin tapaani tosielämässä, ja siellä en voi oikeasti sanoa, koska no hei, he ovat mieheni vanhempia. Kaikesta huolimatta.
Olen samaa mieltä heidän kanssaan asioista, joista minäkin olen samaa mieltä oikeasti, mutta he eivät puutukaan meidän asioihimme siellä, joten ei ole tarvetta erimielisyyteen. Jollei niitä avunpyyntöjä lasketa, enkä toisen kodissa heitä uskalla uhmata. Heidän röyhkeytensä vaan ällistyttää välillä.
Vietämme pyhiä ja jouluja jne siellä, se vaan, että tämän vierailun jälkeen tai sen aikana tulee se "hei, tarvitsemme ---- apua tässä ja tässä".
Mieheni välittää vanhemmistaan, vaikka tietää ja tuntee näiden puutteet. Minulla on useita esimerkkejä, jotka todistavat, että nämä vanhemmat eivät todellisuudessa välitä pojastaan niin kuin vanhempien pitäisi välittää. Niitä olen tällä palstalla kertonutkin, useaan otteeseen. Ja kanssasisaria ja -veljiä minulla on useita. Vaikka kaikki nämä "ongelmaminiät ja -vävyt" eivät olisikaan samaa mieltä kaikesta kanssani.
Työkiireet ovat useasti ajaneet ohi, olleet aina paljon tärkeämpiä kuin se normaali äiti/isä-poika suhde tässä uudessa suvussani. Miten ihmeessä he ovat onnistuneet kasvattaa pojastaan ihmisen, joka on täysin heidän vastakohtansa , arvoiltaan, asenteiltaan? On heissä hyvätkin puolensa, mutta pahoina päivinä niitä ei aina muista, yleensä silloin, kun viihdyn liian tiuhaan täällä.
Oma sukuni ei todellakaan ole täydellinen, kaikkea muuta. Sieltäkin löytyy samanlaisia tapauksia, kuten varmaan kaikista Suomen suvuista.
Kaikista ihmisistä ei vain voi pitää.
Joopa joo, kyllä me kaikki olemme jo huomanneet että sinä olet se ikävä ihminen. Appivanhempasi eivät pidä sinusta. Sinä olet helvetin itseriittoinen ja en minäkään halua olla kanssasi koskaan missään tekemisissä.
Tulipahan taas se sulle jälleen kerran kerrottua.
Kuule, voin iloksesi, ilokseni sulle kertoa, että tuskin koskaan tapaamme. Kommentoi "2.vaimolta" sille erittäin positiiviselle kommentoijalle, jolla on erittäin sosiaalinen ja joviaalinen luonne.
tällä 2. vaimolla on erittäin kypsiä, ja syvällisesti ajateltuja kommentteja. Jos sinä olet pintaliitäjä, niin pärskyttele vaan pinnalla että saat happea!!
Oman luonteemme tuntien luulimme lapsen muuton kotoa ottavan koville. Kaikki kävikin kivuttomasti. Tapaamme noin kerran viikossa, useimmiten he tulevat meille. Meidän kohdalla näin, siis vastaus kysymykseen "kuinka usein?"
Viettää äitinsä luona lähes joka päivä muutaman tunnin.On jo reippaasti yli 30 vuotta, joo...Äidillään ei ole mitään fyysisiä vammoja, joidenka vuoksi tarvitsisi apua.Ihan on vaan seurankipeä akka.Ja mies mammanpoika?!