ei välimatkan

ole mitään merkitystä jos rakastatte toisianne oikeasti. Kyllä kaikki asiat järjestyvät niin, että voitte tavata toisianne ja jonain päivänä asuakin yhdessä vaikka välilä voi tuntua todella toivottomalle.
nim. seurustelimme 5kk ja nyt olemme muuttaneet yhteen, mieheni kotikaupunkiin :)))))))))
t.nyt onnellinen.. vähän aikaa sitten epätoivoinen
2795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tekstiä!Itsellä sama tilanne ja seurusteltu kohta 4kk, välimatkaa n.300km, eikä ongelmia.Rakkaus pitää yhdessä välimatkasta huolimatta.Eiköhän mekin jossain vaiheessa muuteta saman katon alle.Onne teille!

Äänestä
  • olimme yhdessä 3kk kaukosuhteessa (välimatkaa n. 200km) ja näimme keskimäärin pari kertaa kuussa. useammin ei ollut mahdollisuuksia opiskelun ja rahatilanteen takia. olin hyvin onnellinen hänen kanssaan. erossa olo sattui meitä molempia ja varsinkin se hänen luotaan lähteminen oli jotai aivan kamalaa. uskoin kuitenkin että kestämän tämän, korkeintaan vuosi niin kouluni olisi loppu ja olisin muuttanut hänen luokseen. sovimme molempien mielestä hyvin toisillemme koska olimme melko samanlaisia joten ymmärsimme ja täydensimme toisiamme.
    hän petti minua kerran ja annoin sen anteeksi koska rakastin niin paljon. kaikki oli hyvin vähän aikaa mutta sitten se tapahtui taas. hän jätti minut tai oikeastaa sovimme asiasta vielä. olisin varmaa antanut vielä hänelle anteeksi koska rakastan edelleen häntä paljon. hänellä on tunteet niin sekasin ettemme voineet enää jatkaa.
    mielestäni suurin syy kaikkeen oli tämä välimatka. jos olisimme voineet olla enemmän yhdessä niin uskon että mitään kamalaa ei olisi tapahtunut ja olisimme vielä onnellisia. tiedän kyllä henkilöitä jotka ovat olleet vuosiakin kaukosuhteessa ja nykyään asuvat onnellisesti yhdessä. toivoin että meilläkin olisin näin ollut, mutta kaikki olikin niin vaikeaa.
    vaikeaksin kaiken tekee vielä se, että rakastan häntä niin paljon. hän on edelleen paras ystäväni ja ainoa jolle voin puhua kaikesta. muuten olen hyvin yksin. tiedän ettei olisin alunperinkään pitänyt alkaa suhteeseen mutta rakastuin häneen ja hänen kanssaan oli niin hyvä olla kuitenkin. kaipaan häntä edelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pituudella kirjoitti:

ole mitään merkitystä jos rakastatte toisianne oikeasti. Kyllä kaikki asiat järjestyvät niin, että voitte tavata toisianne ja jonain päivänä asuakin yhdessä vaikka välilä voi tuntua todella toivottomalle.
nim. seurustelimme 5kk ja nyt olemme muuttaneet yhteen, mieheni kotikaupunkiin :)))))))))
t.nyt onnellinen.. vähän aikaa sitten epätoivoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu