Pari kuukautta sitten homma realisoitu..
Ehkä vuoden verran menny vähän heikommin, näin jälkikäteen ajatellen. Mut ei tosiaan huonosti. Periaatteessa kaikki menny vähintään ihan "kivasti" ja ainakin ulos päin täydellinen perhe.
Ja seksiäkin harrastettiin.
Vaimo päätyi uuteen suhteeseeen eikä ollut valmis "vanhaa" suhdetta korjaamaan. Tai sain käsityksen, että kyllä korjataan , mutta sitä kesti noin 2 päivää.
Nyt asutaan erillään ja mukelot on vuoroviikoin täällä ja siellä.
Nyt on täysin mykistynyt olo. Oikeesti ei voi käsittää että näin voi käydä. Varmaan muillekkin on käynyt samalla lailla, mies tai nainen on ilmoittanut että erotaan. No mun piti kysyä, että mikä mättää ja kaikki tuli ilmi.
Nyt pöyrii ajatukset asian ympärillä. Mä oon sitä mieltä että asiat ois voinu korjata. Toisaalta ei voi olla varma että olisko se auttanu. No tässä painitaan. Tosin nyt se on jo myöhäistä.
Mut se asia oli se että, miten eteenpäin? Mikään ei tunnu miltään. Toisaalta uusi naistuttavuus tuntuu hetkellisesti tosi kivalta ja kiihkeeltä. Mut ei se tuo onnellisuutta. Tyhjää. Hilpeetä poikamies elämää ja irtosuhteita? Mut ei nappaa. No ehkä hetkellisesti.
Tää mun tapaus on varmaan enemmän naisille tuttu, mut koskaan ei ehi harjoitella. Yhtäkkiä uus mies/nainen tulee vastaan ja sitten huomataan, että oma elä on perseestä.
Mutta tietysti koen ja näen asiat omasta näkökulmasta meidän suhteesta, mutta järjettömän riskin ottaa hän elämästään.
Kuitenkin ollaan oltu keskusteleva pari ja kaikki asiat kerrottu ja asioista päätetty. Mut mahdollisesti se toinen ei olekkaan ollut niin avoin keskusteluissa, vaikka on yleensä ollut se, joka keskustelut aloittaa.
Ehkä vuoden verran menny vähän heikommin, näin jälkikäteen ajatellen. Mut ei tosiaan huonosti. Periaatteessa kaikki menny vähintään ihan "kivasti" ja ainakin ulos päin täydellinen perhe.
Ja seksiäkin harrastettiin.
Vaimo päätyi uuteen suhteeseeen eikä ollut valmis "vanhaa" suhdetta korjaamaan. Tai sain käsityksen, että kyllä korjataan , mutta sitä kesti noin 2 päivää.
Nyt asutaan erillään ja mukelot on vuoroviikoin täällä ja siellä.
Nyt on täysin mykistynyt olo. Oikeesti ei voi käsittää että näin voi käydä. Varmaan muillekkin on käynyt samalla lailla, mies tai nainen on ilmoittanut että erotaan. No mun piti kysyä, että mikä mättää ja kaikki tuli ilmi.
Nyt pöyrii ajatukset asian ympärillä. Mä oon sitä mieltä että asiat ois voinu korjata. Toisaalta ei voi olla varma että olisko se auttanu. No tässä painitaan. Tosin nyt se on jo myöhäistä.
Mut se asia oli se että, miten eteenpäin? Mikään ei tunnu miltään. Toisaalta uusi naistuttavuus tuntuu hetkellisesti tosi kivalta ja kiihkeeltä. Mut ei se tuo onnellisuutta. Tyhjää. Hilpeetä poikamies elämää ja irtosuhteita? Mut ei nappaa. No ehkä hetkellisesti.
Tää mun tapaus on varmaan enemmän naisille tuttu, mut koskaan ei ehi harjoitella. Yhtäkkiä uus mies/nainen tulee vastaan ja sitten huomataan, että oma elä on perseestä.
Mutta tietysti koen ja näen asiat omasta näkökulmasta meidän suhteesta, mutta järjettömän riskin ottaa hän elämästään.
Kuitenkin ollaan oltu keskusteleva pari ja kaikki asiat kerrottu ja asioista päätetty. Mut mahdollisesti se toinen ei olekkaan ollut niin avoin keskusteluissa, vaikka on yleensä ollut se, joka keskustelut aloittaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
elämme parisuhteessa niin lähellä toista etteme näe realistisesti rakastamaamme ihmistä. rakastamme omia mielikuviamme ja toinen onkin aivan toisen lainen. kun aikaa kuluu ja saa etäisyyttä ex:ään niin ihmettelee kuinka on voinut elämää lähteä rakentamaan ja jakamaan kyseisen henkilön kanssa. 10-v. avioliittoa ja ns. jätetty, mutta tänään onnellinen jättäjälle kiitoksen velkaa.
monesta asiasta, millaista se eron jälkeinen aika on.
Jos ero on ollu suht iisi, niin asiat menevät suotuisti jotenkuten yhteisymmärryksessä.
Lapset on luku erikseen, sillä he varmasti reagoivat jokainen tavallaan.
Riitasassa erossa (kuten minulla), tuntuu että se painajainen ei lopu koskaan. Odottelen tässä lasten huoltajuusoikeudenkäyntiä ja ositus edelleen kesken (ex vetkuttaa osittajalle vastaustaan). Meillä jo reilu 1,5 v erosta ja tuntuu siltä että nämä keskeneräiset asiat tekevät sen että en pääse elämään "uutta elämää" täysillä, ennenkuin vanhat on saatu kirjoihin ja kansiin. Niinhän se menee, että uusi luku alkaa vasta kun vanha on saatu päätökseen.
Ap kirjoittajalle, asutte vasta erillään ehkä ei kannata kuitenkaan vielä heittää kirvestä kaivoon. Ehkä vaimosi on nyt vain jotenkin hukassa, kannattaisi yrittää vielä keskustella jos itselläsi on se tunne, että niistä asioita olisi voinut päästä yli keskustelemalla.
Jos käy kuitenkin niin, että vaimosi on päättänyt jatkaa elämäänsä toiseen suuntaan, niin pää pysytyyn. Nauti elämästä, jokaisesta päivästä ja sen päivän tuomasta hetkestä.
Ehkä on turha ajatella, että mitä se sinkkuus on ja jaksaako sitä. Parempi on ehkä vain ajatella nyt vähän itsekkäästi ja hemmotella itseään, tehdä niitä asioita joita ei ehkä avioliiton aikana ollu mahdollista tehdä.
Olen itse sitä mieltä, että se onni ei tule etsimällä vaan juuri silloin kun sitä väihten odotat.
tsemppiä
Asiaa täynnä tämäkin viestiketju, jokaisella omat vivahteensa mutta huolet ja kysymykset yhteisiä.
Kun eropommi räjähti silmille, aloin nähdä exäni täysin vieraana ihmisenä. En tuntenut häntä enää. Aivan kuin en olisi koskaan tuntenutkaan häntä kuin ulkonäöltä. Yhtäkkiä olin ventovieraan kanssa pankissa myymässä yhteistä kotiamme aivan kuin yhteistä elämää ei olisi koskaan ollutkaan.
Vielä nykyäänkin näen silloin tällöin exääni. Tiedän eläneeni hänen kanssaan vuosia, mutten muista sitä aikaa. En tunnista sitä omaksi elämäkseni. Se oli jonkun toisen elämä, jota olin katsellut sivusta.
Jos suhde on ollut ihmiselle tärkeä, ei hän voi koskaan unohtaa sitä. Erosta voi päästä yli, muttei koskaan unohtaa. Petetyksi ja jätetyksi tuleminen tuntuu monella tapaa samalle kuin läheisen itsemurhan kokeminen.
Se kun vaimo kertoi syyksi toisen miehen, ei se oikeastaan ole eron syy vaan oire. Vaimosi ei kai ole itsekään ihan perillä itsestään, mutta se ei nyt sinua lohduta.
Itsesääli nousee helposti pintaan kun vaimolla onkin toinen mies. Mä en ole riittävä, olen paska, huono, kelvoton... Kuitenkaan et ole sen puutteellisempi kuin kukaan muu. Olet sinä. Sinä ja vaimosi ette sitten viime pelissä olleet sopivat toisillenne. Se on pliisu ja neutraali ilmaisu, mutta sitä se on. Eikä sellaista voi tietää silloin kun menee naimisiin, että miten tulevaisuudessa käy.
Ajattele asiaa niin päin, että tulevaisuudessa voit kohdata sinun elämääsi passelimman naisen. Tai ehkä et. Tärkeinthän pitäis olla että olet sinut itsesi kanssa, tyytyväinen elämääsi niissä puitteissa kun on mahdollista. Asioita voi yrittää muuttaa, mut päätä ei kannata seinään hakata. Sulla on lapset. Sulla on paljon.
Koittakaa vaimosi kanssa kuitenkin pysyä väleissä vaikka tekis mieli syytellä ja riidellä. Ne ei kuitenkaan tuo teille rakkautta takaisin, riidat vaan hajottaa lisää.
Mikä vika satunnaisissa naisissa on? Jos teet selväksi ettei sinua muu kiinnosta kuin yksi yö, kyllä aikuinen nainen sen itsekin osaa arvioida, ja on naisia jotka itsekää eivät muuta halua. Satunnaisista ihmisistä voi löytyä hyviä kuuntelijoita. Tai he voivat auttaa hetkeksi unohtamaan elämän murheet.
Jokainen päivä on uusi tulevaisuus. Nuku riittävästi ja ulkoile ja anna itselles joskus myös aikaa maata peiton alla murehtimassa. Älä kuitenkaan jää sinne. Onhan sinulla myös joku ystävä jonka kanssa jutella tai tehdä jotain piristävää? Tsemppiä vaan. Paskasta voi myös nousta kun sen aika on.
Juttelit kivasti, saman kokenut kesällä kaksivuotta sitten.
Avioliitossa lähes 30 v( olis pitänyt ehkä erota aikaisemmin.)
Mies rakastui ryyppyreissulla thaimaalaiseen naiseen, ja eropaperit mulle toi.
Shokkihan se oli mukaan mentävä. Koti myyntiin kaikki siivottiin, lapset aikuiset.
Exäni rakkaus kesti niin kauan kuin hänen käteisetkin, kolmeviikkoa yritti takaisin, empä onneksi lämmennyt ja vihani oli halvetillinen silloin vielä.
Sain vuokra-asunnon ja työpaikallani sain olla "kolmivarttinen", kuten huumorilla oli vietävä.
Onneksi oli naisystäviä,, kävimme tanssimassa ja muissakin viihdepaikoissa (ilman alkoholia, pelkäsin sortuvani vääriin suhteisiin).
Vajaa vuosi sitten tapasin ihanan miehen, en uskonut että heitä onkaan?
Elän elämääni ja ajattelen että kenen elämää tämä on (väliin tuntuu kuin tämä olisi lainanauhalta, olen onnellinen en tiedä saanko)?
Viha tulee mieleeni joskus, onhan tällä jokin tarkoitus varmaan.
Ihmettelen, ompa meitä paljon???!
Minä olen kokenut täysin saman, mutta siltä toiselta puolelta kuin sinä; minä löysin sen uuden ja petin. Halusin ensin yrittää mutten sitten halunnutkaan.
Erosta on kohta pari vuotta aikaa ja olen päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että tämä ero oli turha. Täysin turha. Tai no joo, ehkä olemme molemmat oppineet elämään omillamme, mutta muuten turha. Nyt jos olisimme taas yhdessä, moni asia olisi varmaan paremmin kuin koskaan koska on vähän näkökulmia asioihin....
Minä ainakin kadun. Haluaisin entisen mieheni takaisin. Aloittaa puhtaalta pöydältä ja yrittää...
Mikään ei todellakaan tunnu miltään, en ole osannut jatkaa elämääni yhtään. Kaikki on yhtä kaaosta kokoajan, oman pään sisällä siis. Muuten kaikki näyttää ihan hyvältä ulkopuolisen silmissä. Itse olen vain syvästi masentunut ja kaipaan vanhaa perhe-elämää suunnattomasti.
Mutta toisaalta, minä petin ja jätin, paskapää. Sain ihan oikein. Syyllisyydentunne on karmea..
Ap-kirjoittajan saamissa vastauksissa on todellakin vivahteita, kuten aiempi kirjoittaja mainitsi.
Kiinnitin yhteen asiaan huomiota. Useimmat kirjoittajat eivät olleet päästäneet irti vanhasta suhteestaan, olivat he sitten jättäjiä tai jätettyjä.
Uusi elämä alkaa vasta, kun tajuaa luita ja ytimiään myöden sen mitä on tapahtunut: on erottu ja se toinen ihminen on historiaa. On vain aloitettava uusi elämä ja ymmärrettävä kiittää muistojaan, oli ne kauniita tai sitten ei.
Elämän junassa kun ei (yleensä) ole peruutusvaihdetta. Harvoin sellainen yllättäen löytyy, mutta uuteen elämään sopeutuminen, myönteisten tunteiden löytäminen vie aikansa ja onnistuu sitä helpommin, mitä vähemmin miettii elämän lakiin kuulumatonta peruutusvaihdetta.
Ottakaa oppi erostanne. Laittakaan muistot mieleenne; ne pysyvät aina mukananne. Kantakaa niitä ylväästi, mutta siirtäkää ihmeessä nokka koillista kohden!
Oli se sitten nais/mies lähtijä, ollaan niin VAHVOJA että,
Ei varmaan paljon lohduta, mutta meitä saman kokeneita taitaa olla muutamia satoja tuhansia. Ensin sitä ei hyväksy ja jossittelee, että jos kuitenkin olisi vielä puhuttu. Ajan mittaan asiat jotenkin haalistuu ja niihin tottuu.
Irtosuhteissa on tuo puoli, että välillä on niin mahtavaa ja sitten taas jotain puuttuu. Toisaalta kaikenmoisilla laastareilla sitä eteenpäin mennään. Kun on rehellinen itselleen ja niille, joita vastaan tulee, niin yleensä saa yönsä nukuttua paremmin.
onkin niin vaikeaa kun ex-llä on uusi puoliso,tunteeko ex mitään ketään kohtaan,on tullu mieleen.
Itse kärvistelen vieläkin vaikka erosta 5vuott mutta aviossa oli 20vuotta.
Mulle ei olisi koskaan tullut mieleen pahastua exän uudesta puolisosta. En reagoinut niihin pariin naisystävään, ja kun exä ilmoitti että tää nro 2 on raskaana ja he muuttivat yhteen, olin iloinen hänen puolestaan. Me ei saatu lasta. Mitään vikaa kummassakaan ei ollut, ja ehkä meillä ei koskaan olisikaan mahdollisuutta. Ehkä minä saan lapsen jonkun toisen kanssa. Mutta olen iloinen exän puolesta enkä ole tuntenut pahaa oloa erosta muutoin kuin tunsin itseni surkeaksi ja kyvyttömäksi hoitaa ihmissuhdetta. Tiesin aikojen muuttuvan paremmiksi. Mun ei tulisi mieleenkään ajatella tunteeko ex mitään. Varmasti tuntee.
Ex-vaimolla ei ollut mitään haluja korjata liittoa. Huonosti ehti mennä vain ehkä pari kolme kuukautta ja muija aloitti suhteen selkäni takana. Oikeastaan ei mennyt edes huonosti. Oli vain sellainen apaattinen tila, aallonpohja.
Ex-vaimo alkoi avautua pikkuriikkisen vasta, kun oli jo valmistellut itselleen uuden elämän selkäni takana. Myöhäistähän se siinä vaiheessa oli tehdä asialle mitään. Ja minun syy tietysti, kun "minulle ei voi puhua". Niinpä niin, olisi voinut edes yrittää.
Jälkikäteen on hyvä viisastella, että olisi pitänyt nähdä jo aiemmin, että ex-vaimolla oli lähtemisen meininki. Toisaalta, jos noin haluton oli tekemään töitä liiton eteen, ei siitä olisi myöhemminkään mitään tullut. Sama olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Ei nimittäin ollut 1. kerta, kun hän petti minua.
Tarkemmin ajateltuna ei pitäisi edes valittaa. Pääsinpähän pettäjästä eroon. Harmi vain, että se nainen vei 10 vuotta elämästäni.
Olen aika lailla samassa tilanteessa. Sain kuulla puolisoni erohaluista tasan viikko sitten ja tämä viikko on ollut täysi kaaos. Lapsia meillä ei (onneksi) ole, mutta kyllä kuvailemasi tunteet ovat niin tuttuja.
Jos haluat jutella niin laita mailia: [email protected]