Mietin onko kellään toisella samanlaista tilannetta kun meillä. Mieheni on kauhea tavaran ja romun kerääjä. Kaikki alkoi siitä kun hän vuokrasi ison varaston ja alkoi kerätä sinne kaikenlaista tavaraa kierrätyskeskuksen romulavoilta. Sieltä tulivat "perheeseemme" kaikenlaiset elektroniikkalaitteet ym.ym. Hän piti varastoa vuokralla 8 vuotta jona aikana tavaramäärä koko ajan lisääntyi. Varasto ei ollut asuntomme välittömässä läheisyydessä joten hän sai rauhassa minun tietämättäni viedä sinne mitä milloinkin. Erään kesän hän kävi joka päivä kierrätyksessä tarkistamassa mitä tavaraa taas saisi lavalta kätköihinsä.
Meille tuli sitten muutto pois varastosta, se oli yhtä painajaista kun tavaraa oli niin paljon. Teimme muuttoa monta kuukautta kun ottaa huomioon että kaikki piti jotenkuten pakatakin. Uusi omistaja painoi päälle, hän halusi tilat omaan käyttöönsä mahd. pian ja vuokranantaja myös hätisteli. Olimme aivan loppu kun työ oli tehty.Mieheni itsekin yllättyi tavaran määrästä, ja valitti ettei enää jaksa rahdata sitä uuteen paikkaan. Mutta joka päivä siellä oli oltava koko perheen voimin. Uuden varaston vuokraajakin katsoi pitkään kun tavaraa oli meillä niin paljon. Sanoi jo, että lopettakaa jo sen tuominen. Saimme muuttokäskyn myös uudesta vuokrapaikasta jo vuoden kuluttua muutosta mutta tavarat ovat siellä edelleen vaikka aika on mennyt ajat sitten umpeen. Mieheni ei ole saanut uutta sopivaa varastoa. Hän myöntää itsekin että tavarat ovat 100 % romua.
Hänellä on myös pari muuta varastoa toisaalla, ja lisäksi hän tuo kotiimme tavaraa jotka saavat vapaasti lojua lattioilla. Hänen vaatteensakin ovat lipaston päällä ym. eli hänellä ei ole minkäänlaista näkemystä siististä kodista. Kun valitan, hän vetoaa vaan siihen että meillä on liian pieni asunto. Kun minä valitan etten halua asua varastossa, hän suuttuu. Jouduin perumaan sukulaistyttöjen vierailunkin kun eihän tänne asuntoon voi kutsua ketään. Siivousta hänelle ehdotin, mutta mies on sitä mieltä, että hän ei voi viedä mitään pois koska ne pitää olla käden ulottuvilla, muuten niitä ei enää löydy mistään! Sukulaistytöt ilmeisesti loukkaantuivat kun jouduin heidän parin yön vierailunsa perumaan, eihän kukaan ymmärrä että asunto voisi olla siinä kunnossa ettei kestä vieraiden katselua. Yksi huone kotonamme on kokonaan tavaravarastona. Yksin en periaatteestakaan halua siivota, koska se ei näkemykseni mukaan kuulu yksin minulle. Kaikki kotityöt saan kyllä palkkatyöni ohella hoidella kotona.
Mieheni ei halua siivota, ja nyt minäkin olen tehnyt lakon. Ajattelin tästä lähtien vain kävellä kaikkien tavaroiden yli ja jättää imuroinnit sikseen. Sittenpähän huomaa mitä siitä seuraa. Meillä on myös 4 lasta joista 3 asuu vieläkin kotona. Kotimme on ahdas heillekin, ei edes omaa huonetta ja joka paikka notkuu tavaraa. Mieheni ei anna ottaa kirpparipöytääkään, mitään ei saisi hävittää. Olen hänen tietämättään hävittänyt vanhoja vaatteita joita meillä ei enää kukaan käytä viemällä niitä keräykseen. Lisäksi heittänyt esim. lasten vanhoja ja rikki menneitä tavaroita suoraan roskiin mutta aina kun mies ei ole paikalla,hän ei sellaiseen suostuisi.
Minulla alkaa mennä hermot tämän kaiken takia. Muutto muualle tästä asunnosta olisi hirvittävä työ. On alkanut tulla mieleen että jätän vain tämän uppoavan laivan ja hankin itselleni oman SIISTIN kodin jota olen haaveillut koko naimisissaolo ajan. Mieheni kanssa sitä en ole saanut enkä varmaan koskaan tule saamaankaan. Olemmehan olleet naimisissakin jo 23 vuotta.
Meille tuli sitten muutto pois varastosta, se oli yhtä painajaista kun tavaraa oli niin paljon. Teimme muuttoa monta kuukautta kun ottaa huomioon että kaikki piti jotenkuten pakatakin. Uusi omistaja painoi päälle, hän halusi tilat omaan käyttöönsä mahd. pian ja vuokranantaja myös hätisteli. Olimme aivan loppu kun työ oli tehty.Mieheni itsekin yllättyi tavaran määrästä, ja valitti ettei enää jaksa rahdata sitä uuteen paikkaan. Mutta joka päivä siellä oli oltava koko perheen voimin. Uuden varaston vuokraajakin katsoi pitkään kun tavaraa oli meillä niin paljon. Sanoi jo, että lopettakaa jo sen tuominen. Saimme muuttokäskyn myös uudesta vuokrapaikasta jo vuoden kuluttua muutosta mutta tavarat ovat siellä edelleen vaikka aika on mennyt ajat sitten umpeen. Mieheni ei ole saanut uutta sopivaa varastoa. Hän myöntää itsekin että tavarat ovat 100 % romua.
Hänellä on myös pari muuta varastoa toisaalla, ja lisäksi hän tuo kotiimme tavaraa jotka saavat vapaasti lojua lattioilla. Hänen vaatteensakin ovat lipaston päällä ym. eli hänellä ei ole minkäänlaista näkemystä siististä kodista. Kun valitan, hän vetoaa vaan siihen että meillä on liian pieni asunto. Kun minä valitan etten halua asua varastossa, hän suuttuu. Jouduin perumaan sukulaistyttöjen vierailunkin kun eihän tänne asuntoon voi kutsua ketään. Siivousta hänelle ehdotin, mutta mies on sitä mieltä, että hän ei voi viedä mitään pois koska ne pitää olla käden ulottuvilla, muuten niitä ei enää löydy mistään! Sukulaistytöt ilmeisesti loukkaantuivat kun jouduin heidän parin yön vierailunsa perumaan, eihän kukaan ymmärrä että asunto voisi olla siinä kunnossa ettei kestä vieraiden katselua. Yksi huone kotonamme on kokonaan tavaravarastona. Yksin en periaatteestakaan halua siivota, koska se ei näkemykseni mukaan kuulu yksin minulle. Kaikki kotityöt saan kyllä palkkatyöni ohella hoidella kotona.
Mieheni ei halua siivota, ja nyt minäkin olen tehnyt lakon. Ajattelin tästä lähtien vain kävellä kaikkien tavaroiden yli ja jättää imuroinnit sikseen. Sittenpähän huomaa mitä siitä seuraa. Meillä on myös 4 lasta joista 3 asuu vieläkin kotona. Kotimme on ahdas heillekin, ei edes omaa huonetta ja joka paikka notkuu tavaraa. Mieheni ei anna ottaa kirpparipöytääkään, mitään ei saisi hävittää. Olen hänen tietämättään hävittänyt vanhoja vaatteita joita meillä ei enää kukaan käytä viemällä niitä keräykseen. Lisäksi heittänyt esim. lasten vanhoja ja rikki menneitä tavaroita suoraan roskiin mutta aina kun mies ei ole paikalla,hän ei sellaiseen suostuisi.
Minulla alkaa mennä hermot tämän kaiken takia. Muutto muualle tästä asunnosta olisi hirvittävä työ. On alkanut tulla mieleen että jätän vain tämän uppoavan laivan ja hankin itselleni oman SIISTIN kodin jota olen haaveillut koko naimisissaolo ajan. Mieheni kanssa sitä en ole saanut enkä varmaan koskaan tule saamaankaan. Olemmehan olleet naimisissakin jo 23 vuotta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kysy paikkakuntasi mielenterveystoimistolta apua.
Toinen vaihtoehto hankit itsellesi ja lapsille uuden asunnon ja laitat avioeron vireille.
Tilanteesi tuo mieleen erään kaverini, jonka vaimo oli lähes samanlainen. Tavaraa kertyi ja nurkat alkoivat olla täynnä.
Esim. tyttären vanhat Piltti purkit olivat tallella ja tytär oli jo 14 v silloin. Vanhat lehdet sekä mainokset yms. olivat pöytien päällä, sohvan päädyssä, lattioilla jne. Niitä ei saanut heittää menemään, koska hän lukisi ne sitten kun ehtii. Mutta ei hän ehtinyt, kun oli kaikenlaisissa seurakunnan jutuissa mukana.
Älytöntä oli se, että ruokailuhuoneen nurkkaan hommattiin lisäpöytä, jotta näitä lehtiä saatiin sen päälle pinoon.
Saunaa ei käytetty, koska sekin oli täynnä tavaraa.
Älyttömin juttu oli se, että kaverin vaimo oli ostanut autotallin rullaoven, koska se oli halpa. Eikä heillä ollut edes autotallia saatika aikomusta rakentaakaan.
No, lopulta kaverin pinna paloi ja otti eron. He olivat tosin lyhyemmän aikaa naimisissa kuin sinä, mutta mitta tuli täyteen.
Hän on kiltti kaveri ja hän yritti hoitaa asioita kuntoon ja puhuikin vaimolleen turhasta tavarasta, mutta kuulemma vähän aikaa meni, niin tilanne muuttui entisekseen.
Kaverin työ oli sellaista , että joutui olemaan välillä n. viikon pois kotoa, niin ei hän pystynyt valvomaan asioita. Lopulta hän antoi periksi, kunnes mita sitten täyttyi.
Kaveri tilasi siirtolavan ja tyhjensi taloa ja kuulemma tavaraa tuli kamalasti.
Nyt kun olen nähnyt kaveriani, hänestä näkee selvästi suuren helpottuneisuuden ja rentouden. Lisäksi hänen puheensakin kuulostaa rennolta ja iloiselta.
Ja nyt kaveri pääsee nauttimaan yhdestä suurimmasta nautinnostaan: omassa saunassa istumisesta.
Sinun tapaus näyttää astetta pahemmalta ja jos kerta mikään muu ei auta, niin nosta kytkintä. Ja jos näin teet, niin huolehdi ettet sitten muutu itse toiseen ääripään kannattajaksi eli sellaiseksi, ettei kukaan uskalla tulla käymään luonasi, kun siivoat paljon.
Kaverille näin ei käynyt.
Tsemppiä!
ei ole sinun asiasi toimia jonkun holhottavan passaajana, ero vaan kylmästi päällensä
Ja minulle on valitettu kirjojen hamstraamisesta... Kyllä niillekin pitäisi joku oma tila löytyä, mutta ovat ne sentään esteettisesti kauniita ja hyödyllisiä elektroniikkarojuun verrattuna. Sinänsä voin kuitenkin jotenkin ymmärtää miestäsi. Keräilyhimo on eräänlainen riippuvuussairaus sekin ja tuo varmaan jonkinlaista turvallisuuden tunnetta.
olemassa termiä kun ihastutaan jätteisiin?
Tuollaiset lasketaan yleensä kuuluvan obsessiivis-kompulsiivisten (eli pakkomielteisten) neuroosien piiriin, jos kyse on nimenomaan esineiden haalimisesta ja siitä ettei mitään saisi heittää pois.
Jos taas kyse on pelkästään sottaisuudesta ja yleisestä elämänhallinnan vaikeudesta (esim. laskut jäävät jatkuvasti maksamatta vaikka rahaa olisi tilillä), niin kyse on jostain muusta.
Minä olen nähnyt tuon, et tiedäkään mikä helvetti se on kymmenen vuoden päästä. Lähde kun kerkeät! Sano että sinun kotisi ei ole romuvarasto, vaikka miehesi koti olisikin. En sano, että jätä miehesi, vaan jätä romu kun vielä kerkeät.
Muistaakseni tavarankeräysvimma kompensoi henkistä yksinäisyyttä, sitä kun tuntuu että muut eivät oikeasti välitä. Se on jonkinlainen tarve täyttää elämä jollain minkä itse kokee itselleen tärkeäksi.
Tarkkaan en muista, luin tuosta vuosia sitten...
tässä googlettamani linkki aiheesta http://www.glaxosmithkline.fi/asiakaspalvelu/potohjeet/pakko_oir.pdf
Miehesi pakko-oire on "kohtuuton tavaroiden kerääminen ja vaikeus luopua ilmeisen hyödyttömistä esineistä".
Minun isälläni on sama "ongelma" ei tosin ihan yhtä paha kuin miehelläsi. JOka kerta kun käyn vierailulla, on hän haalinut jostain taas vanhaa romua, enimmäkseen vanhaa elektroniikkaa (radioita), tietokoneita ym "ongelmajätettä" joita kukaan ei halua, toisten ihmisten vanhoja huonekaluja (ei mitään antiikkia). Siellä on monta radiota pöydillä ja joka huoneessa tv ja tietokone. Sitten on vanhojen vaatteiden haaliminen, ei raski heittää mitään 80 luvun rytkyjä pois kun "niitä voi vielä tarvita". Viime kesänä minulla meni hermot, kun kaikki paikat oli täynnä tavaraa... Joten vein varastosta 2 suurta jätesäkillistä vanhoja virttyneitä verkkareita roskiin. Ei huomannut mitään.... En oikein osaa neuvoa muuta, kuin että yritä heittää mitä voit salaa roskiin. Tuskin miehesi mitään huomaa, koska tuommoisessa romussa on paljon arvotonta tavaraa.. Tiedän miten stressaavaa se on, varsinkin jos joutuu asumaan sotkun keskellä. Sinun on vain sanottava miehellesi että et suostu siihen, että romu muualle. Yritä puhua... :)
Kiitos kaikille tähän asti vastanneille, sain uutta näkökulmaa asiaan. Miehelläni on tuo samainen lehtien säästämisen tarvekin, hän haluaa että päivän sanomalehdet säästetään, hän ei itse koskaan lue lehtiä silloin kun ne ovat tuoreita, säästelisi silti, ihan kuin MUKA lukisi niitä myöhemmin! Mitenkähän asiat myöhemmin kiinnostaisivat kun eivät tuoreeltaankaan ole kiinnostaneet? Jos kerään pois heitettäviä lehtiä laatikkoon ja hän huomaa sen, hän haluaa selata laatikon läpi ja saattaa sieltä kerätä jotain lehtiä pois. Siksi hävitän lehdet aina kun mieheni ei ole kotona. Muuten niiden säilytykseen pitäisi vuosien kuluessa olla oma huone. Mutta niinhän hän haluaakin että romuilla on hyvä olla, sillä ei ole väliä kuinka ihmiset asunnossa voivat.