Tässä koitan etsiä vastausta siihen että onko minun tässä karaistuttava vai pitääkö miettiä muita ratkaisuja...
Olemme n.35-vuotias aviopari, kaksi lasta. Yhdessä olemme olleet noin 7 vuotta.
Ongelmana on erilaiset seksuaaliset tarpeet. Iänikuinen kysymys, mutta kuinka paljon mun pitäisi ymmärtää ja jaksaa? Missä menee sietokkyvyn raja? Kuinka paljon toisen pitää joustaa toisen suuntaan?
Ongelmana on seksin puute. Lasten myötä se on lähes kadonnut voimavara, meillä oli noin 1 1/2 vuoden taukokin, ja nyt seksiä on harvakseltaan, ehkä noin 1 kerta/ parin kuukauden välein. Seksihalut väheni ensin mieheltä, sitte multakin vähitellen.
Olemme yrittänyt terapiaa (olemme käyneet, mutta siellä ei perehdytty seksiasiohin?), keskustelua, viritystä sun muuta. Mutta ei tulosta. Olen puhunut ongelmastamme, mies ymmärtää mun tuskani mutta silti ei tee asian eteen mitään!
Alkusuhteessa olin se aktiivisempi, mutta nyt aikaa myöden en enää jaksa olla aina se joka ehdottaa tai ideoi. Toivoisin vaihtelua, kokeiluja, uusia kokemuksia...mielestäni seksi on hauskaa, nautittavaa, joskus nopeaa mutta joskus pitkäkestoista ja ihanaa.
Ahdistaa, sillä en ole kokenut tämän mieheni kanssa mitään sellaista mitä sieluni kaipaisi. Tuntuu, että mies ei ole lainkaan samalla aaltopituudella kanssani. Hänelle seksi on sitä että lauantaisin urheiluruudun jälkeen kiksautetaan tyyliin: "nuolen niin kauan tuosta että vaimo saa, sitten hyppään päälle ja rynkytän kunnes itse saan."
En tiedä enää jaksanko yrittää. Tietysti lasten takia haluaisin saada suhteen toimimaan, mutta onko nämä lähtökohdat niin kaukana toisistaan että mitään ei ole tehtävissä? Saako toista oppimaan "seikkailijaksi" vai pitääkö mun vain tyytyä uneksimaan mielessäni....
Mies on muuten täydellinen isä, hoitaa lapset ja kodin, ymmärtää ja on huomaavainen mua kohtaan, ei ryyppää eikä rällää, tekee työnsä hyvin ja on kaikin puolin kunnollinen. Mutta mikä ihme mun on että se ei riitä? :-(
Surullinen vaimo
Olemme n.35-vuotias aviopari, kaksi lasta. Yhdessä olemme olleet noin 7 vuotta.
Ongelmana on erilaiset seksuaaliset tarpeet. Iänikuinen kysymys, mutta kuinka paljon mun pitäisi ymmärtää ja jaksaa? Missä menee sietokkyvyn raja? Kuinka paljon toisen pitää joustaa toisen suuntaan?
Ongelmana on seksin puute. Lasten myötä se on lähes kadonnut voimavara, meillä oli noin 1 1/2 vuoden taukokin, ja nyt seksiä on harvakseltaan, ehkä noin 1 kerta/ parin kuukauden välein. Seksihalut väheni ensin mieheltä, sitte multakin vähitellen.
Olemme yrittänyt terapiaa (olemme käyneet, mutta siellä ei perehdytty seksiasiohin?), keskustelua, viritystä sun muuta. Mutta ei tulosta. Olen puhunut ongelmastamme, mies ymmärtää mun tuskani mutta silti ei tee asian eteen mitään!
Alkusuhteessa olin se aktiivisempi, mutta nyt aikaa myöden en enää jaksa olla aina se joka ehdottaa tai ideoi. Toivoisin vaihtelua, kokeiluja, uusia kokemuksia...mielestäni seksi on hauskaa, nautittavaa, joskus nopeaa mutta joskus pitkäkestoista ja ihanaa.
Ahdistaa, sillä en ole kokenut tämän mieheni kanssa mitään sellaista mitä sieluni kaipaisi. Tuntuu, että mies ei ole lainkaan samalla aaltopituudella kanssani. Hänelle seksi on sitä että lauantaisin urheiluruudun jälkeen kiksautetaan tyyliin: "nuolen niin kauan tuosta että vaimo saa, sitten hyppään päälle ja rynkytän kunnes itse saan."
En tiedä enää jaksanko yrittää. Tietysti lasten takia haluaisin saada suhteen toimimaan, mutta onko nämä lähtökohdat niin kaukana toisistaan että mitään ei ole tehtävissä? Saako toista oppimaan "seikkailijaksi" vai pitääkö mun vain tyytyä uneksimaan mielessäni....
Mies on muuten täydellinen isä, hoitaa lapset ja kodin, ymmärtää ja on huomaavainen mua kohtaan, ei ryyppää eikä rällää, tekee työnsä hyvin ja on kaikin puolin kunnollinen. Mutta mikä ihme mun on että se ei riitä? :-(
Surullinen vaimo
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kelaa alemmas otsikkoon "tunteet", kun valitset sen avautuu alle lisää aiheotsikoita mm. haluttomuus, mistä on monta kirjoitusta.
Olen kanssasi samanlaisessa tilanteessa. Tuntuu oudolta ettei mies halua. Se on kamalaa. Alan luopua toivosta ja tuntuu ettei tämä vaiva helpota. Seksuaalineuvojasta ei ollut mitään apua.
Pakko tunnustaa että toisella on vain huomattavasti pienempi libido, kiinostus seksiin. Minä osaltani mietin miten tämän kanssa selviää ja korvaavatko muut ihanat ominaisuudet tämän vajeen. En tiedä.
Ja sitäkin kannattaa miettiä, onko oikeutta esim. erota, jos mies on muuten hyvä aviomies, isä ja ihminen. Usein ihminen menee ratkaisuissaan ojasta allikkoon.
Mikä on lasten etu? Kumpi on tärkeämpää, että lapsilla on rakastavat vanhemmat vai avioerokoti? Kysykää eronneiden ihmisten lapsilta. Ainakin heillä menee usein monta vuosikymmentä, ennen kuin he käsittävät että ero on tullut äidin seksivajeen takia.
Miten sen muuten parhaiten selittäisi murrosikäiselle tai vanhemmalle lapselle? Kysyvät ne kumminkin sitä joskus?
Lapsen etu on rakastavat ja huolehtivat vanhemmat, ovat sitten biologiset taikka eivät. Lapsen etu ei ole se, että vanhempien välit ovat kylmenneet ja lapsi tuntee olonsa turvattomaksi. Ehkä toinen tai molemmat vanhemmat juovat suruunsa, mikä on suomalaisilla hyvin tavallista. Sekö on lapsen etu?! Kuulostaa aivan lapsettomalta sosiaalityöntekijältä.
Mikäli omat vanhempani olisivat eronneet aikoinaan, minulla olisi ehkä molemmat vanhemmat elossa ja se olisi varmasti nykyistä tilannetta parempi. Mitä olisin voinut saada, jos he eivät olisi kuvitelleet sen teatterin olevan lapsen edun mukaista.
Olen samaa mieltä siitä, että lapsen etu ei välttämättä ole se, että vanhemmat väkisin yrittävät asua yhdessä. Jos rakkaus puuttuu, lapset kylää vaistoavat sen uskomattoman hyvin.
Olin 10-vuotias, kun vanhempani erosivat. Ero tapahtui sopuisasti, ja vanhempani huolehtivat siitä, että pääsen säännöllisesti tapaamaan kumpaakin (olin ainoa lapsi). Erosta ei tullut minulle mitään traumoja, päinvastoin: minä jopa pidin siitä ajatuksesta, että minulla on "kaksi kotia". Ainoa ikävä piirre asiassa oli se, että vanhempani hemmottelivat minua hiukan liikaa eronsa jälkeen.
Riippuu tietysti tilanteesta, onko vanhempien ero lapsille järkytys vai helpotus. Siihen vaikuttaa lasten ikä, perheen tilanne ja tietysti se, tuntevatko lapset, että heidän vanhempansa hylkäävät heidät eron takia.
En tässä väitä, että ap:n pitäisi erota, vaan halusin tuoda esiin sen, että vain lasten takia ei välttämättä kannata suhteessa olla.
Jos löydät jonkun seksuaalisesti unelma miehen niin sitten mättää taas jollain toisella saralla et mieti onko se seksi tärkein vaiko tasapaino ja turvallinen mies.
Pian voi alkaa itselläsikin premenopaussi vaihe ja voikin olla onni jos miehesi on vähän laiskanhaluinen. Monet seksin takia eronneet ovat myöhemmin katuneet varsinkin jos eivät ole haaveidensa mukaista partneria löytäneet tilalle. Tai se seksifantasioiden toteuttaminen ei siltikään ole mitään onnee loppujenlopuksi tuonut. Perhe on vaan hajotettu turhaan.
Suuntaa mielenkiintoosi enemmän johonkin muihin harrastuksiin ja katso vaivaako se sama ongelma edelleenkin. Toiset vaan kammoo kokeiluja ja vaihteluja enkä jotenkaan usko että heistä tulisi ikinä "seikkailijoita sen asian suhteen".
Et mielestäni rakasta miestäsi jos pystyt hänet jättään sen takia että seksi ei ole sinun mielestäsi tyydyttävällä tasolla. Ajoittaista haluttomuutta tulee pitkään suhteeseen puolin ja toisin, aina ne kiihkeät kaudet eivät kohtaa mutta sitä se rakkaus on että kaiken se kestää tuli mitä tuli.
Tuo kirjoitus olis voinut olla mun kirjoittama, eli tilanne meillä vajaa 10 vuotta sitten. Tiedän sanoa et pienet lapset syö energiaa. Olo ei itselläkään ole viehättävä. ja jotenkin sitä olettaa että se toinen keksis jotain repäisevää. meilläkin oli vuoden tauko pisimmillään. Vieläkään en tiedä mikä johti tuohon halujen vähenemiseen. Mä uskon että miehen fyysinen työ, sekä pienet lapset. Ja aina sitä on jotain murehdittavaa, esim. milloin rahat vähissä jne. Sitä ei vain hae sitä voimaa toisesta, eikä osata purkaa paineita maailman luonnollisimmalla tavalla.
Mutta kun jotain pitää keksiä, niin herätelkääs niitä alkuaikojen tunteita. Kliseeltä kuulostaa mutta käykää treffeillä. Joskus syömässä ja ravintolassa istutte iltaa. Romanttinen kylpyläreissu ehkä.
Mutta kun lapset on pieniä niin sitä tuntee itsensä enmmän vanhemmiksi kui rakastuneeksi pariksi.
Tää ei lohduta mutta muutaman vuoden päästä helpottaa jos jaksat sinne. Miehilläkin on noita ikäkriisejä. Ja isäksitulokriisit. Ei se ole helppoa aina miehellekkään.
Itse jäin vähän huonoon suhteeseen koska mielestäni en voinut riistää lapsilta hyvää isää. Enkä hyvältä isältä lapsia. Mies on kunnollinen ja ei ryyppää eikä käyttäydy uhkailevasti. Koskaan ei ole tilanne ollut se, että pitäis pelätä hellan ja nyrkin välissä.
Meillä mentiin vaikeuksien kautta voittoon. Puhuttiin, huudetiin ja itkettiin. Mutta onnellinen olen, ja jopa rakastuin mieheeni uudelleen. Ja löysin tuon läheisyydenkin. Mukava yllätys näin nelikymppiselle naiselle :)
Hyvä on esimerkkisi ettei kannata luovuttaa niin helpolla. Parisuhteen pitää kestää muutoksia, molempien ikäkriisit, sairaudet, haluttomuus jaksot ym. ylä- ja alamäkiä. Vaihdevuodet ja äkäinen vanhuus jäi vielä. Vanhana se kiitos seisoo kun takana on pitkä suhde erilaisinen elämänvaiheneen muisteltavana yhdessä. Turvallistakin kun toisen tuntee läpikotasin.
Lukkojen avaamisessa pitää antaa aikaa ja aikaa, kärsivällisyydestä puhumattakaan. Monilla alkaa keski- ikäisenä lapsuuden traumatkin nouseen uudelleen pintaan.
Sulla on asiat liian hyvin, kun jahkailet seksin vähyyttä. Nähtävästi miehesi kuitenkin tyydyttää sinut. Tilanne voisi olla niinkin, että miehesi ei vaikka haluaisi ikinä nuolla sinua (eikä nuolisi, vaikka sinä haluaisit) ja muuten haluaisi usein naida. Mielestäni sinulla on asiat paremmin, kuin jos olisi tuo kuvailemani tilanne.
Ikää ja lapsia saman verran, kuin myös yhdessä oloa. Vaimo oli suhteen alussa aktiivinen ja on sitä vieläkin kun sille päälle sattuu, mutta sitä tapahtuu korkeintaan kerta kuukaudessa, joskus harvoin kahdesti. Omat aloitteeni saavat ikävän palautteen ja rakastelu on vastenmielistä, jos näkee ettei toinen ole sillä tuulella, että nauttisi.
Lapset eivät ole pieniä (uusperhe), eli siinä mielessä eri tilanne, mutta muuten kutakuinkin sama. Vaimo oli suhteen alussa vaihtelunhaluisempi (halusiko vain miellyttää), mutta nykyään haluaa lähinnä pimeässä peiton alla, vaikkei pitäisi olla mitään hävettävää. Enkä ole kyllä huomannut hänen suhtautumisensa itseensä vuosien aikana muuttuneen, mutta jotenkin hän vain haluaa tyytyä niihin helppoihin kaavoihin.
Vuosien saatossa tästä on tietenkin seurannut se, että jos vieras nainen alkaa flirttailemaan, niin siihen ei suhtaudu yhtä kylmästi kuin vuosia sitten. Jotenkin sitä haluaa edes hieman sitä huomiota ja suurin pelko tietenkin on, että joskus huomaa menevänsä vielä pidemmälle. Onneksi alkoholi ei kuulu tapoihin, joten kontrollin pettäminen ei siinä mielessä ole mikään riski.. mutta ajatuksissa on kyllä ehtinyt tehdä vaikka mitä.
Eli kertokaapa tosiaan muut mielipiteitä, pitääkö tällaisen vielä viriilissä iässä olevan ihmisen alkaa jo miettiä vanhuuspäiviä ja yhdessäoloa ilman suurempaa hellyttää ja intohimoa. Mikä se odotettu elinikä olikaan.. 80 vuotta? Onko olemassa parisuhteita, joissa kipinä pysyy vielä kymmenenkin vuoden jälkeen vai pitäisikö avioliiton olla määräaikainen max 5 vuotta, jottei toista pidetä itsestään selvänä?
No mitenkä se meni sitten vanhassa perheessä jos ei uusikaan suju? Ehkä tämäkin uusi yrityskin on loppujen alkuja.
Jos kerran on uusiperhe perustettu niin miksikä ei perusta seuraavaakaan? Jos ei kykene pitään kipinää siinä ensimmäisessäkään niin tuskin koskaan. Älä enään mene avioliittoon. Lopeta jo sellainen hullutus.
Kyllä niihin ongelmiin ja selvittelyihin aina kaksi tarvitaan. Ehkä pitäisi katsella hieman paremmin koulutettuja ja hyväpalkkaisia naisia, koska nämä selvästi itseäni huonompipalkkaiset näyttävät tyytyvän helppoon elämään, kun ovat saaneet hyvätuloisen ja omaisuuttakin omaavan miehen nalkkiin. Helppohan se on tosiaan muutama vuosi vaikka päällään seistä.. alkaa naisiin kyllä usko mennä.. onneksi tuli tehtyä avioehto, niin ei käy yhtä kalliiksi kuin eka liitto.
... tilanne vain niin, että miehellä ei kiinnostusta seksiin. Alussa antoi,varmaankin saadakseen toisen kiintymään ja rakastumaan. Mutta ei mitään kokeilunhalua, muutoin kyllä seksi ihan ok, silloin harvoin kun sitä saa. Joten ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin.
Kyllä seksi ja läheisyys on tärkeitä ja jos edes toinen haluaa niin kyllä toisen tulisi edes joskus sinnitellä ja anatautua seksiin. Kyllä se siitä sujuu, jos vain aloittaa. Harmittaa että mies ajattele asiasta samoin.
Mutta kestän, koska rakastan. Samalla toivon,että joskus tulisi se päivä, että myös seksiä saisi niin paljon kuin haluaa.
Minä pystyn nykyään elämään pitkiäkin aikoja ilman seksiä, mutta tiedän että vaimoni haluaa sitä pari kertaa viikossa.
Ongelmahan siitä taannoin tuli, mutta minä olen etsinyt tietoa ja virikkeitä netistä yms.
Se pitää muistaa, ettei epäonnistumisista pidä lannistua. Vaimoni näyttää viimeinkin uskovan, ettei huonon halukkuuteni syy ole hänessä.
Pitihän se tosin perustella "tieteellisestikin". Jos aloittaisin touhun toisen naisen kanssa, homma sujuisi loistavasti jonkin aikaa - uutuuden viehätyksen takiakin. Mies vain on luotu sellaiseksi.
..puutteessa elävän naisen näkökulmasta. Siis voiko käydä niin, ettei mies koskaan ala haluamaan enempää. Siis jos ei ole tuota uutuuden viehätystä?
Sinun pitää kertoa vaimollesi mitä toivot.
Ihan suoraan.
Sano kuinka kaipaat huomiota ja että vaimosi
olisi juuri se keneltä sitä haluatkin.
Saattaa olla että vaimosi tarvitsee vain
herätyksen.
Kukapa muu sen voi tehdä kuin sinä?
Kysy myös mitä hän toivoo?
Ehkä "esileikkiä" enemmän... eli
yhdessä
ulkona käymistä, syömässä tai
elokuvissa kahdestaan? Tanssimassa.
Jotain muuta kuin että teet seksuaalisen aloitteen?
Vaimosi pitää nyt sinua "itsestäänselvänä"
ja olette jumittuneet arkeen ja kaavoihin.
Lähestyminen uudesta kulmasta voisi auttaa?
Minähän kerroin, että haluava löytää kyllä netistä apua. Suorituspaineiden piinaama saa sieltä hyviä neuvoja. Hakusanalla Haluttomuus löytyy Googlesta paljon asiaa.
Nykyään en malta pitää näppejäni vaimostani irti.. Tietynlaista itsesuggestiotakin se taitaa olla, mutta kyllä homman saa toimimimaan, kun vain haluaa sen toimivan.
Eikö se nyt riitä,että mies on muuten kunnollinen?Tarviiko sitä seksiä olla koko liiton ajan?Ehkä mies on muuten vain lopussa,syistä jotka eivät ole vielä sinulle valjenneet?Hoitakaa lapsianne.Hoida itseäsi:).Ehkä kaikki vielä muuttuu...?