Hienoa, että meillä on Japanista kotoisin oleva suomen karaoketasoa nostava laulaja joka nappasi voiton eräässä kilpailussa. Toinen hieno asia on että raja-aidat musiikintyyleissä rikkoutuvat. Hevikin on jotain!
Kaikki hyvä musiikki, hyvin esitettynä on ihanaa kermakakkua suklaakuorrutuksella.
Tuomariston ongelma on ollut kuitenkin vuosia se, että perinteisen lauluntaitajien eläytymistä ei hyväksytä. Tyyli on peräisin jostain tangokuningas - ja kuningatarkisojen alkuajoista. (Siinäkin on tyyli hiukan jo vapautunut!) Sanotaanko etiketti?
Tämän rajoitteellisuuden vuoksi ei vissiin pärjätä muuta kuin nopeiden vaihtuvien uusien virtauksien mukana. Hyvä edes niin!
Uskon edelleen, että tuomarit eivät luota omaan arviointikykyynsä. eikä omiin arvostelukriiteihinsä. Eivätkä näin ollen arvosta esiintyjää, eläytyjää. Pelkäävät sen olevan yliesiintymistä!! Taitavat olla monikin heistä itseään aliarvioivia myötähäpeilijöitäkin. Harva tuomari uskaltaa katsoa esiintyjää edes silmiin.
Suomessa uskoisin että yliesiintymisen "mokaa" ei jäyhälle, mutta joskus kuorensa avaavalle taitajalle ei edes voisi tulla.
Itse olen saanut pudota kilpailusta sen vuoksi että eläydyin kuulema liikaa lauluun?? Mutta parasta silloin oli kuitenkin, että onnistuin laulullisesti nappiin. Joka ei onnistukaan vasta kun elää kappaleessa todella mukana. Onneksi yleisö tykkäsi! Ja itse hyvin kriittisenä saatoin sanoa, tälläinen minä olen parhaimmillani!
On siis vielä sarkaa vielä opeteltavaksi tajuta mitä on taiteellisuus, lahjakkuus ja luovuus. Valitettavasti karismaattisuuskin tulkitaan yliesiintymiseksi ja ylimielisyydeksi, ties miksi.
Muualla, (pohjoismaissakin) osaavat yleisö ja esiintyjä antaa ja (ottaa) parastaan. Tärkein on se fiilis, jonka laulaja saa aikaan ja ammentaa itselleenkin, jakaakseen taas sen yleisön kanssa jne.
Siihen fiilikseen täytyisi uskaltaa tuomaristonkin heittäytyä, eikä olla turhan jäykkiä sananseuraajia.( Toimenkuvansa jäykistämiä turhia tärkeilijöitä, sekä vain miinuksia etsiviä kyynikkoja) Yleisön kannanotto on yksi hyvä apu arvioitaessa laulajaa. Joskin joillakin laulajilla on tietty iso oma kannustusjoukkio mukana, mutta kyllä senkin erottaa, milloin esiintyjää kannustetaan ja milloin vilpittömästi kiitetään taputuksin ja huudoin!
Minulla on hyvä olla stakella, koska olen aina oma itseni, aina. Ei tarvii miettiä mitään ylimääräistä. Muuta kun en osaakaan olla. Toiset tykkää, toiset lykkää. Useimmiten lykkää sivuun, mutta minua se ei lannista.
Joskus me ymmärrämme lopulta sen, kuinka lahjakkaita me suomalaiset todellisuudessa olemmekaan omina itsenämme, jään ja lumen keskellä onnemme ja pikku ilomme löytäneet voittajat!
Kaikki hyvä musiikki, hyvin esitettynä on ihanaa kermakakkua suklaakuorrutuksella.
Tuomariston ongelma on ollut kuitenkin vuosia se, että perinteisen lauluntaitajien eläytymistä ei hyväksytä. Tyyli on peräisin jostain tangokuningas - ja kuningatarkisojen alkuajoista. (Siinäkin on tyyli hiukan jo vapautunut!) Sanotaanko etiketti?
Tämän rajoitteellisuuden vuoksi ei vissiin pärjätä muuta kuin nopeiden vaihtuvien uusien virtauksien mukana. Hyvä edes niin!
Uskon edelleen, että tuomarit eivät luota omaan arviointikykyynsä. eikä omiin arvostelukriiteihinsä. Eivätkä näin ollen arvosta esiintyjää, eläytyjää. Pelkäävät sen olevan yliesiintymistä!! Taitavat olla monikin heistä itseään aliarvioivia myötähäpeilijöitäkin. Harva tuomari uskaltaa katsoa esiintyjää edes silmiin.
Suomessa uskoisin että yliesiintymisen "mokaa" ei jäyhälle, mutta joskus kuorensa avaavalle taitajalle ei edes voisi tulla.
Itse olen saanut pudota kilpailusta sen vuoksi että eläydyin kuulema liikaa lauluun?? Mutta parasta silloin oli kuitenkin, että onnistuin laulullisesti nappiin. Joka ei onnistukaan vasta kun elää kappaleessa todella mukana. Onneksi yleisö tykkäsi! Ja itse hyvin kriittisenä saatoin sanoa, tälläinen minä olen parhaimmillani!
On siis vielä sarkaa vielä opeteltavaksi tajuta mitä on taiteellisuus, lahjakkuus ja luovuus. Valitettavasti karismaattisuuskin tulkitaan yliesiintymiseksi ja ylimielisyydeksi, ties miksi.
Muualla, (pohjoismaissakin) osaavat yleisö ja esiintyjä antaa ja (ottaa) parastaan. Tärkein on se fiilis, jonka laulaja saa aikaan ja ammentaa itselleenkin, jakaakseen taas sen yleisön kanssa jne.
Siihen fiilikseen täytyisi uskaltaa tuomaristonkin heittäytyä, eikä olla turhan jäykkiä sananseuraajia.( Toimenkuvansa jäykistämiä turhia tärkeilijöitä, sekä vain miinuksia etsiviä kyynikkoja) Yleisön kannanotto on yksi hyvä apu arvioitaessa laulajaa. Joskin joillakin laulajilla on tietty iso oma kannustusjoukkio mukana, mutta kyllä senkin erottaa, milloin esiintyjää kannustetaan ja milloin vilpittömästi kiitetään taputuksin ja huudoin!
Minulla on hyvä olla stakella, koska olen aina oma itseni, aina. Ei tarvii miettiä mitään ylimääräistä. Muuta kun en osaakaan olla. Toiset tykkää, toiset lykkää. Useimmiten lykkää sivuun, mutta minua se ei lannista.
Joskus me ymmärrämme lopulta sen, kuinka lahjakkaita me suomalaiset todellisuudessa olemmekaan omina itsenämme, jään ja lumen keskellä onnemme ja pikku ilomme löytäneet voittajat!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen ollut mukana ja seuraamassa parin viime vuoden aikana useampiakin karaokekisoja.
Koska olen vähän ujohko, niin en ole osannut ottaa koko stagea haltuuni kuten olisi pitänyt.
Lauluani on kehuttu ja jopa tulkintaakin.
Sitä vastoin esiintymisestäni on kuulemma puuttunut "muna" kuten erään iskelmkaraoken johtaja minulle viestitti.
Seuraan juuri Idolsia, jossa tuomareiden etukäteiskommenteissa ei kukaan painottanut ensisijaisesti laulutaitoa vaan tulkintaa ja muuhun mukaansatempaavaa.
Nyt mulle alkaa valjeta, miksi FinBaltic finaalin naisten voiton nappasi vauhdikas Latvian tyttö, vaikka laulutaidolta ei paras ollutkaan.
Tsemppiä kaikille ja kasvatetaan itseämme kilpailemallakin, niin kyllä se siitä.
Esitit muuten harvinaisen kypsää ja asiallista kritiikkiä, jos kirjoitustasi voi siksi sanoa. Krtitiikkiä, opstausta, neuvoja...sama se. Perille meni.
Olen kolunnut kaikki mahdolliset kilpailut ja puhun ihan yleisellä tasolla.
Itse laulan laidasta laitaan, miesten, naisten kappaleita,sekä tyylilaji kuin- laji käy! On vissiin liikaa sitä munaa. Oon nimittäin pieni nainen. Mutta ihmisille on juurtunut sellainen käsitys, että jokaisella on vain yksi tai pari tapaa laulaa parhaimmillaan. Totta monenkin kohdalla. Silloin täytyy laulaa hiukan pehmeämpiä kappaleita, jossa ei tarvita ylimääräistä eggiä.
Tuomariston toimintaa olen seurannut innokkaasti viimeaikoina. Koska he ovat tosiaan omineet itsellensä tulkinnanoikeuden. Toiset ovat ihan väärässä paikassa. Toiset taas oikeassa paikassa, pahimmillaan vain valikoimassa tuttujaan. Mutta asiallisia tuomareita löytyy karaokessakin.
Tärkein pointtini oli kuitenkin se, minkä ymmärsitkin, laulaminen ei ole imitointia, eikä kloonausta, vaan luomista, esiintymistä ja tulkintaa. Oikean, oman itsensä oloisen jne valintaa. Jotta voi tulkita vahvasti ( joka minusta ei tarkoita pelkkää munaa) kappaleen sanoja ja melodiaa, tunnelmaa jne.
Karaokerivistön tuomarit tuijottavat epävarmoina vain siihen, miten kilpailija laulaa alkuperäisen tulkitsijan tai eniten laulua tulkinneen artistin mukaan. Siitä poikkeavuus katsotaan virheeksi.
Sitten karismaattisuus on sama kuin ylpeys, ääliö tai ärsyttävyys. Eläytyminen on naurettavaa ja hävettävää. Asiaan paneutuminen, esiintymisasu ja muu on itsensä esilletuomista. "Tuntemattomuus" on sama kuin osaamattomuus.
Kyselkää tuomareilta tosiaankin, mikä lauluissanne , esityksissänne on vikana. Saatte kuulla joko tosi hyviä vinkkejä. Tai sitten hyviä vitsejä. Ei kannata välittää, vaikka vastaukset ovat joskus hyvin ynseitä ja ristiriitaisia. Useimiten en ole itsekään saanut mitään tolkkua tuomarin jorinoista.
Mutta ottakaa selvää aina kilpailun jälkeen, mikä oli hyvää ja mikä niin huonoa, että... Heillähän on paperit edessä, johon tekevät merkintöjään.
Minusta tämä pitäisi olla isoissa kilpailuissa jo itsestään selvää, ääneen arviointi. Ihan alkukarsinnoista asti. Mitä sitä kiikun kaakun yrittää semifinaaleihin samojen virheidensä kanssa?
Tuomareiden velvollisuus on kertoa arvionsa laulajasta myös laulajalle itselleen.
Käymme kisoja tänä päivänä kansallisella tasolla ja kansaivälisesti. Ei ole mikään pikku juttu saada osallistua kisoihin, eikä myöskään pikku juttu vain pudota, selvittämättä miksi. Kansaivälisellä tasollahan me edustamme koko Suomea, myös tuomareitamme!
Molemminpuolinen keskustelu antaa sekä laulajille, että tuomareille vinkkejä. Laulunopettajiksi heitä ei tarvitse pyytääkään.
Opettelijoita taidetaan olla vielä molemminpuolin.
Suosittelen kiertämään tahkoansa pyörittävät kisat. Ne ovat ihan lasten piirileikkiä. Tulee vain paha mieli, kustannuksia ja turhia huonoja fiiliksiä omasta esiintymisestä.
Olen itse laulajana kohta yhtä vanha kuin joulupukkini. Karaoken tunnen - stagen tältä puolelta, en kuitenkaan backstagen! Sen toimintaakin arvuuttelen joskus ihan huvikseni.
Olkaa vain omia itseänne, se näkyy jokaisesta kilpailijasta. Kyllä sen tajuaa muutkin kuin "taitamattomat katsojat ja sivustaseuraajat".
Yleisö on se paras tuomaristo. Ja miten itse tuntee pärjänneensä. Huonommille on typerää hävitä, paremmille ei. Ihana olla sellaisissa kisoissa joko seuraajana tai osallisena, jossa on todella kova taso. Silloin olettaisi tuomaristonkin tosi tarkkaan täyttävän arvostelulipukkkeensa joka kohdan. Joten yhteistyötä ja asiallisuutta sekä avoimmutta kisoihin. siinä onkin purtavaa. Sanoisinko aika veitsenterällä olemista. Tää karaokekisailu on hauskaa, mutta totisinta totta! Hän joka tässä ajassa vähättelee kisoja, todennäköisesti sienimetsässäkin keräisi vain punaisia kärpässieniä, koska ne ovat niin kauniita ja niitä on niin paljon! Eikä niissä ole matoja, eikä muitakaan virheitä. Ja niitä löytyy lähes koko kesän!
Karaoke on tuottanut tai edesauttanut tähtiemme syntymisiä. Joskin tuntuu, että taivaallamme ei ole syttynyt kuin nopeasti häviäviä kiertotähtiä tai sitten samat kiertävät kestoliimakiintotähdet. Kaikki ei mene karaokepohjaisen ponnahduksen piikkiin, vaan koko taitellisuutemme aliarviointiin ja epävarmuuteen. Tuomareista laulajiin. Suuren tietävän yleisön valinta on se lopullinen sineetti tai postimerkki esiintyjäksi aikovalle.
Mutta mites uskallettas ylitellä muitakin raja-aitoja kun tyylilajit, kilpailuissa, taiteessa?