yksin

Vaimo ja kaksi lasta nukkumassa. Ja itse nysvään tätä konetta. Miten voi parisuhteessa tuntea olevansa enemmän yksin kuin ollessaan yksin? Eroaisin heti, mutten pysty olemaan erossa lapsista. Onko kohtalotovereita/hyviä neuvoja?
9599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Monessa suhteessa on löytynyt uusi kukoistus, kun on yhdessä päätetty tehdä asialle jotain. Sinun pitäisi kyllä kertoa nuo ajatukset vaimolle ja samalla kertoa että haluat vielä yrittää. Yhdessä miettien voisi löytyä joku keino. Jos ette pääse eteenpäin omin avuin, niin pariterapia on pelastanut monta suhdetta. Ei kannata näivettyä yrittämättä mitään.

Äänestä
  • Pahaksi tämän tilanteen tekee se, että vaimoni mielestä kaikki on hienosti. Kaikki rutiinijutut kyllä toimii, myös seksi, mutta en esim. pysty kertomaan, jos minulla vaikka on joskus paha olla.(toisinpäin onnistuu kyllä) Haluaisin vain sielunkumppanin, jolle ei tarvisi aina selitellä ajatuksiani, mutta vaimollani ei tälläisiä kykyjä ole. Olen tosiaan niin herkkä mies, etten pysty lapsistani "eroamaan". Joten kestettävä on.

    Äänestä

  • levoton kirjoitti:

    Pahaksi tämän tilanteen tekee se, että vaimoni mielestä kaikki on hienosti. Kaikki rutiinijutut kyllä toimii, myös seksi, mutta en esim. pysty kertomaan, jos minulla vaikka on joskus paha olla.(toisinpäin onnistuu kyllä) Haluaisin vain sielunkumppanin, jolle ei tarvisi aina selitellä ajatuksiani, mutta vaimollani ei tälläisiä kykyjä ole. Olen tosiaan niin herkkä mies, etten pysty lapsistani "eroamaan". Joten kestettävä on.

    Mikset pysty kertomaan pahasta olostasi vaimollesi? Mietin, minut sai edellisessä suhteessa pikkuhiljaa kylmäksi se ettei toinen puhunut mitään, otti etäisyytta ja oli hiljaa, sanoi aina että kaikki oli hyvin. Kävimme parheneuvonnassa joka kyllä auttoi, niin kauan kuin kesti ja puolisenvuotta sen jälkeenkin. Sitten mies otti taas sitä etäisyyttään niin paljon että hyväksyin ajatuksen, että se on hänelle luontaisa välimatka ja minä haluaisin jonkun lähemmäksi.
    Uskon silti että perheneuvonta voi avata vaikeita solmuja. Ja että parisuhteessa tulee aina solmuja.

    Äänestä

Meillä monta lasta ja tunnen todella olevani yksin.
Mies tekee pitkää päivää ja kaikki muu jää minulle.Koneen ääressä istutaan illat,vaikka voisi olla lastenkin kanssa kun muutenkin aikaa on niin vähän!!
Lasten vuoksi on turha olla yhdessä jos on paha olla.Meillä paha olo on johtanut pahoihin riitoihin,käynnin kriisiterapiassa,hain eron mutta mies ei halua lähteä.
Kannattaa yrittää parisuhdeterapiaa,voi auttaa tai sitten ei.
Meidän tapauksessa siitä ei ole hyötyä,tunteet minun puoleltani kuolleet...

Äänestä

Vaikkei itellä ole lapsia, niin melkein tiedän miltä tuntuu... Ollaan kotona kaksin, mutta kuitenkin aivan yksin. Samassa huoneessa melkein minuutti yhtäaikaa... Ei auta kun yrittää keksiä joku ratkaisu

Äänestä
  • Omien kokemuksieni perusteella ei kannata turhaan pyristellä, kyllä sen vaan tietää sitten kun homma toimii. Ei siinä mitkään terapiat auta. Olen itse menettänyt surullisella tavalla tämmöisen suhteen, ja ajautunut nykyiseen tilanteeseen, mikä on kestänyt aivan liian monta vuotta. No on tässä netissä se hyvä puoli, että on edes saanut jonnekin purkaa tuntojaan. Näistä kun ei saunailloissa kavereiden kesken puhella. Olen perusluonteeltani ikuinen optimisti, mutta tälläinen tilanne on kyllä vienyt mielen matalaksi.

    Äänestä

ITSE KOEN SAMALLA TAVALLA, AVOPUOLISO VÄITTÄÄ ETTÄ ELÄN OMAA ELÄMÄÄ...,MUTTA TOSIASIA ON ETTÄ MEILLÄ ON SEKSIELÄMÄ KUOLLUT PITKÄAIKA SITTEN JA MUUTENKIN PUOLISONI KÄYTTÄYTYY TOSI OMITUISESTI, KUIN OLISIN ILMAA.
ITSELLÄNIKIN ON IHANA POIKA JA EROAISIN HETI JOS HÄNTÄ EI OLISI, EN ITSEKKÄÄN PYSTY ELÄMÄÄN ILMAN HÄNTÄ.
MUTTA KAI MEILLE ERO TULEE, LUULEN ETTÄ PUOLISOLLANI ON MUUT "KALAT" VERKOSSA.

Äänestä

On tuo sinun tilanteesi aikalailla tuttu juttu ja sillä voi olla aika ikävät seurauksetkin. Hyvä puoli asiassa on se, että voit sille itse tehdä aika paljonkin. Tässä hiukan omia kokemuksia.

Viime kesänä tuli hiukan samanlainen tunne ja näytti että vaimolle telkkari sun muut on paljon kiinnostavampaa ajanvietettä. Asiassa oli paljon muutakin, mutta olennaista oli että puhumiset "loppui" ja tarinointi oli pääsääntöisesti hyvää päivää kirvesvartta -linjalla.

Uskottomuushan ei koskaan ole syy vaan seuraus ja niin sitten kävi että eräs emannuus sattui saapastelemaan sopivasti elämääni ja pisti kaikki mullin mallin ja tätä rumbaa jatkui kaikkineen puoli vuotta. Aloin itse kypsyä siihen ajatukseen että tulkoon sitten ero, eiköhän lapsiasiatkin siinä saada sovittua.

Käynnistin keskustelun aiheesta ja niinkuin arvat a saattaa, pari kolme päivää sai kuunnella suoraa huutoa ja itkun tihistystä, mutta sitten tuo tunnereaktio meni ohitse. Vaimo saikin yhtäkkiä puhekyvyn takaisin ja sitä juttuahan riitti, me puhuttiin asioista yötäpäivää melkein viikko ja käsiteltiin monta sellaista juttua, jotka olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten.

Joka tapauksessa laitoimme eropaperit vetämään, varmuuden vuoksi, mutta kumpikin tietää, että kyseessä on lähinnä "Ulkoinen pakko", jonka vuoksi asiat on vaan pakko laittaa kuntoon. Tällä hetkellä olemme paremmissa väleissä kuin koskaan. Hupaisaa sinänsä, eikös eron partaalla pitäisi tapella lähinnä siitä, että jaetaanko haarukat kahtia pitkittäin vai poikittain ;-)

Tällä hetkellä on hyvä olla, kaikki sujuu kutakuinkin ok. Niin, mites se vieras emannuus? Sillä kuulemma menee paremmin kuin koskaan, ainakin silloin kun minä en ota häneen yhteyttä. Asian varmistaakseen hän uhkaili jopa poliisilla, lähestymiskiellosta kai oli kysymys. Otin toki uhkauksen todesta, sillä mikään ei ole arvaamattomampi kuin raivoissaan oleva nainen. Jonkin ajan kuluttua minulle tulí kohtalaisen usein sekunnin mittaisia puheluita tuntemattomasta numerosta. Tein hieman selvitystyötä ja taisi tuo syyllinenkin löytyä. Kyseinen emannuus ei ottanut huomioon sitä, että työni puolesta pääsen toisinaan tutkimaan teletunnistetietoja, joten ... ;-).

Nyt näyttävät häirikköpuhelutkin loppuneen. Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin, ei puhumista kannata pelätä, nosta emäntä seinälle (kuvaannollisesti) ja pakota se puhumaan asioista. 2-3- päivää voi olla vaikeaa sen jälkeen, mutta sitten ne tunnereaktiot on hälvenneet ja pääsette asiaan käsiksi. Ennenkuin alat puhua, niin laita muksut hoitoon mummolaan tms. ja sen jälkeen huolehdit, että olet aina paikalla ettei emäntäsi pääse karkuun kun alat kysellä. Ota itsellesi vaikka kaikki kämpän avaimet talteen, jos ei muu auta. Muista kuitenkin, että käsiksi et käy, vaan hoidat asian puhumalla. Onnea ja menestystä!

Äänestä

... samasta asiasta hieman. En tiedä oletko tietoinen/kokenut siitä, että joillakin naisilla on suorastaan ylikehittynyt vaisto käyttää hyväkseen miehen heikkoja kohtia?

Saattaa nimittäin olla niinkin, että sinua yritetään ajaa pois kotoasi henkisen kylmyyden avulla. Näin voi olla, jos kumppanisi on havainnut, että sinua voi parhaiten painostaa saattamalla sinut sellaisen tilaan, että tunnet itsesi yksinäiseksi.

Tällöin tilanne on aika paha, mutta annan vielä yhden kovalta kuulostavan neuvon. Älä ajattele lapsia tässä tilanteessa, vaan ajattele itseäsi. Jos sinusta tulee raunio, niin siitä lapsetkin kärsivät ja jälkeenpäin (oli ero tai ei) saat takuuvarmasti kuulla käytöksestäsi muodossa tai toisessa. Näillä palstoilla tunnutaan monessakin keskustelussa kaipaavan sitä miehistä "jämäkkyyttä". Kaikki naiset eivät siitä ehkä pidä, mutta jämäkkyyttä on se, että otat oman tilasi ja teet selväksi mitä haluat. Lapsia on niin helppo käyttää aseena ja sinuakin voidaan niiden avulla "kyykyttää". Älä anna periksi vaan tee tiettäväksi mitä suhteeltasi haluat ja älä välitä vastapuolen tunnereaktioista. Loppujen lopuksi ne saattavat olla jopa positiivisia.

Älä muutenkaan huijaa lapsiasi, lapsilla on tarkka vaisto ja ne tietävät heti milloin äidin ja isän asiat eivät ole kunnossa. Jos haluat "taistella" asiasta, niin kerro lapsille missä mennään, silloin kumpikaan aikuisista ei pysty enää vedättämään toistaan käyttämällä lapsia välikappaleena. Näissä eroasioissa "lapsen parhaan" -ajattelu on hyvin vaarallista ja tulkinnanvaraista. Sossun tädeillä on yksi käsitys asiasta mutta se ei mitenkään välttämättä ole se oikea käsitys. Lapsen parhaan tietävät lapset itse. Niin ja tietysti lasten vanhemmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


levoton kirjoitti:

Vaimo ja kaksi lasta nukkumassa. Ja itse nysvään tätä konetta. Miten voi parisuhteessa tuntea olevansa enemmän yksin kuin ollessaan yksin? Eroaisin heti, mutten pysty olemaan erossa lapsista. Onko kohtalotovereita/hyviä neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu