Olen 3kk ikäisen tytön äiti. Vauva on ollut koko ajan tosi itkuinen ja nukkunut huonosti. Vauvan kanssa olen saanut pidettyä maltin ja jaksan vaikka välillä se saattaa itkea 7-8 tuntia putkeen eli lähes sen ajan kun mies on töissä. Kannan sitä sylissä ja lohdutan, mutta kun mies tulee kotiin hän saa kaiken paskan niskaansa. Valitan häenelle koko ajan kaikesta ja arvostelen turhaan ja minusta tuntuu että olen alkanut vihaamaan häntä, mutta en tiedä miksi... Olen ottanut avoieron puheeksi vähän väliä ja tämä on varmasti todella stressaavaa ja pelottavaa mieheni mielestä. Sitten tuee taas hyvä päivä ja hyvä hetki ja perun kaiken sanomani. Mielialani heittelevät aivan ääripäästä toiseen. Välillä hyvittelen tekojani ja yritän hemmotella miestäni, mutta avoiero tulee mieleeni nykyään päivittäin. En tiedä korjaisiko se tilannetta mitenkään ja varmasti se olisi todella huono ratkaisu (Tein niin edellisen miehen ja lapsen kanssa, sillä minulla on 8-vuotias lapsi edellisestä liitosta) ja olin yksinhuoltajana vuosia eikä se ole helppoa sekään. Luulen että olen vaan aika stressaantunut ja väsynyt, mutta pelkään tuhoavani kaiken jos tämä jatkuu. Mielessäni pyörii yhä useammin kuoleman ajatukset ja tulee usein hetkiä jolloin mietin että hyppään parvekkeelta tai sitten huomaan etsiväno kotoa esineitä joilla voisin päättää päiväni. En sitä kuitenkaan pohjimmiltani halua ja pelkään, että yhtenä tällaisena hetkenä saatan sen toteuttaa. Minulla on aivan kamala olo ja pelottaa... Olen kertonut miehellenikin tästä ja hän vaan totesi että se on ihan normaalia ja että hän ajattelee myös usein niin, siis herra jumala! Tässä on sitten minun vahva tukeni. Molemmat mietitään tällaisia ja vauva on pieni. Mistä saan apua ja minne voin soittaa?!
Mikä mulla on?
Jeeni75
71726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulosti hirvittävän tutulle. Itselläni on reilu 2kk;n ikäinen poikavauva ja kohta 5 v poika. Miehen kanssa tikut ristissä. Hormoonit heittelee laidasta laitaan. Ja kun lapsi vie huutamalla hermot, niin mieheenhän ne on lopulta helpointa purkaa, kun noilla miehillä on normaalistikin usein aihetta antaa valittaa itselleen muutenkin. Tilannettasi varmaan helpottaa, jos pääset hieman välillä tuulettumaan esim. kauppaan ilman vauvaa. Ja neuvolasta voi saada myös tietoa ja apua synnytyksenjölkeiseen masennukseen. Koetetaanhan piristyä ja pitää perheet kasassa. Syy on vaan hormoneissa ja tilanne kyllä tasoittuu vähitellen. Tsemppiä sulle!
kuulostaa ihan baby bluesilta.. Mä olin ensimmäisen vauvan kanssa myös ihan hermoraunio välillä ja ajattelin, että olis helpompi erota tai kävellä bussin alle. Tyttö oli 5kk ikäinen, kun otin sitten vihdoin asian puheeksi. Olin todella väsynyt.
Tilastojen mukaan suurin osa avioeroista tulee juuri silloin, kun vauva on puolen vuoden ikäinen. Rakastimme ja rakastamme edelleen mieheni kanssa toisiamme emmekä lopulta halunneet päätyä tilastoiksi, kun meillä muuten oli hyvä liitto. Päätimme sinnitellä. Pyysimme isomummoa illaksi katsomaan vauvaa ja kävimme yhdessä ulkona syömässä ja saimme nukkua kunnolla, kun mummo hoiti vauvaa illan, yön ja aamun ajan. Saimme sitten lataantua kunnolla. Siitä on nyt viisi vuotta aikaa ja meillä on nyt toinen vuoden ikäinen tyttö ja kolmas syntyy loppukesästä.
Yritä jaksaa. Ne on ne pirhanan hormonit! Imetyskin vaikuttaa asiaan. Kanniskeletko vauvaa sylissä vai onko sulla rintareppu tai kantoliina? Toisen lapsen kohdalla ostin kantoliinan ja kanniskelin toista siinä paljon. Neiti melkein nukkui kaiken aikaa, kun oli koko ajan äidissä kiinni. Välillä heräsi syömään ja sitten taas jatkoi unia. Suosittelen kyllä kantoliinaa. Voi tehdä kaikkia omia juttuja ja vauva vain kulkee mukana. Ensimmäisen kerran kun kokeilin kantoliinaa vauvan ollessa kahden kuukauden ikäinen niin ei mennyt montaa minuuttia, kun nukahti siihen. Äidin lämpö ja läheisyys, sydämen syke rauhoittaa vauvaa. Vauva tuntee olevansa turvassa tukevassa kantoliinassa äitiä vasten.
Voimia sinulle! Se helpottaa kyllä myöhemmin. Ja olethan sen jo vanhemman lapsen kanssa huomannutkin. Yrittäkää jakaa vastuuta. Ja jätä niitä kotihommia vähemmälle. Kodin ei tarvitse olla näyttelykunnossa kaiken aikaa. Nuku silloin, kun vauvakin nukkuu. Keskustele tilanteesta neuvolassa, jos vaikka saisit hetkeksi aikaa kodinhoitajaa avuksi niin, että saisit levättyä. Ja kokeile sitä kantoliinaa. Jos ostat liikkeestä niin pyydä näyttämään miten se sidotaan hyvin. Kantoliinan mukana tulee kyllä monenlaisia sidontaohjeita, mutta paras kun toinen näyttää ja katsoo vierestä, kun itse kokeilet.
Onnea jatkoon! Toivottavasti tilanne rauhoittuu. Älä suunnittele sitä avioeroa. Se ei lopulta ole ratkaisu. Anna miehellesi mahdollisuus olla mukana lapsen elämässä ja sinunkin. Miehesi varmasti yrittää kaikkensa, että teillä olisi hyvä olla. Se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on väsynyt ja itkuinen äiti ja itkuinen vauva. Yritä saada myös hetki omaa aikaa niin sekin auttaa jaksamaan.
Itse olin välillä todella vihainen, kun mies kävi töissä ja itse olin vankina vauvan kanssa. Mutta sitten löysin äiti-vauva kahvilan, muskarin, avoimen päiväkodin ja kuljin niissä. Sitten minäkin aloin löytää muita äiti-kavereita, joilla oli samanikäisiä vauvoja. Se helpotti kummasti elämää. Ei tarvinnut enää olla neljän seinän sisällä ja ihmetellä mitä tekee nyytin kanssa päivät pitkät. Hakeudu ihmisten pariin vauvan kanssa. Enkä tarkoita sitä, että vain kävelet jonkun lenkin vauvan kanssa. Ei siinä juuri tavata ihmisiä. Kysy neuvolasta, onko lähelläsi mitään toimintaa, mihin voisi vauvan kanssa osallistua.
Hyvää jatkoa ja jaksamista!
Moi
Sinulla on 99% varmuudella synnytysmasennus. Soita heti neuvollan ja pyydä siihen apua. Minä kysyin kun vauva syntyi miten siihen saa apua jos tulee nyt tällä toisellakin vauvalla niin neuvolasta sanottiin että heille pitää kertoa niin he auttaa. Oma vauva nyt 1kk ja pelkään että masennus uusii. Sen voi hoitaa lääkkeillä joten älä vaan ajattele että kyllä minä jaksan vaan hae apua ja ota miehesi mukaan neuvolaan niin hänkin tajuaa missä mennään.
Minun neuvolatäti oli niin fiksu että sanoi miehelleni että kaikki on normaalia 2,5 kk asti mutta jos mieliala heittelee vielä sen jälkeen niin tuo vaimosi lääkäriin. Itse sanoin samaa jo ennen synnytystä miehelle että hae apua jos menen niin huonoon jamaan sillä äitinä itse sitä häpeää hakea vaikka se on ihan tajuttoman yleistä.
Synnytin esikoisen 10v sitten ja 7 kk oli aivan hirveää. Vasta monta vuotta jälkeenpäin kun katsoin ohjelmaa synnytysmasennuksesta tajusin että minulla oli esikoisen kanssa juuri se.
Toinen asia kerro että vauva itkee paljon. Ei se 7-8 h ole normaali. Vaadi apua jos eivät neuvolassa ota vakavasti.
Vastaathan mitä aiot tehdä. Nyt ei riitä että sanon sinulle voimia vaan ole kiltti ja hae apua...
Anneli
ihan normaalia, ite olen 3kk tytön isä, ja kuulen vaimolta ihan vastavanlaisia asioita, olen vaa yrittänyt suodattaa ja sulattaa kaiken kuulemani =D Naisilla varmasti on vaikeeta kun on keho muuttunut ja mieli heittelee hormoonien mukana, mutta pääasia että itsekkin näen välillä niitä hyviä päiviä jolloin suhde, seksi & kaikki muu toimii kivasti !
Niin miten olisi jos näyttäisit aviomielehellesi tänne kirjoittaman viestisi tai sitten kertoisit juuri tuon kaiken kirjoittamasi hänelle, niin hän ehkä ymmärtää että et oikeasti halua erota ja että olet vaan ihan tyystin LOPPU.
Suurin osa avioliitoista hajoaa vain siksi että parit eivät osaa kommunikoida kekskenään.
Joten jos et halua erota NIIN PUHU.
Meillä on pari kuukauden ikäinen poika, jonka kanssa tietenkin olen 24h/7 imetyksen takia. Se ei minua haittaa, sillä nautin poikani seurasta, mutta todellakin parisuhde siitä kärsii. Välillä väsyttää ja välillä tekisi mieli päästä vähän yksin tuulettumaan, sitten alkaa ärsyttämään kun miehellä on niin helppo lähteä omien harrastusten pariin tai mihin milloinkin. Mies on enimmäkseen meidän kanssa kotona ja hyvä mies/isä onkin, mutta en sitä monesti osaa tarpeeksi arvostaa ja puran kaiken turhautumiseni häneen (mihinkä muuhunkaan). Eli mieheni ymmärtää onneksi minua, sillä enhän voi pieneen poikaani purkaa jos minulla on huono olla ja koska en pääse mihinkään niin luonnollisesti mieheni saa kaiken niskaansa. Mutta vauvaikä on niin lyhyt, että nautin siitä vielä kun voin. Sitten kun imetys loppuu, on vastuu vauvan hoidosta helpompi jakaa miehen kanssa ja parisuhdekin varmasti paranee kun molemmat saavat omaa aikaa ja isovanhempien avulla vielä saamme yhteistäkin aikaa.
Huolestuin heti kun luin tekstisi.Itselläni on takana neljä raskautta ja monen tyyppisiä oireiluja synnytyksen jälkeen,lähinnä hormonien ja väsymyksen aikaansaannoksia.Minusta sinulla on merkkejä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sinun pitäisi saada apua ja tukea heti.Ota yhteys neuvolaasi,siellä kyllä autetaan ja neuvotaan.soita heti tänään sinne koska "oireesi"eivät häviä ajan kanssa.