Moi.
Tyttökaverini kertoi harrastaneensa kimppaa oman poikaystävänsä kanssa. Heillä oli ollut toisella kertaa tyttö kolmantena ja toisella kertaa tuttu poika. Itseäni alkoi kovasti kiinnostaa(/kiihottaa) ajatus seksistä, johon osallistuisi joku kolmas minun ja poikaystäväni lisäksi. Itse haluaisin toisen miehen mutta poikaystäväni olisi kiinnostuneempi toisesta naisesta. Sovimmekin, että molempia pitää kokeilla tasa-arvon vuoksi.
Nyt etsimmekin sopivaa henkilöä kolmanneksi mukaan. Asumme Helsingissä ja olemme molemmat 24-vuotiaita. Jos olet kiinnostunut, laita viestiä [email protected]
Kerro viestissä hieman itsestäsi ja mielellään laita mukaan valokuvasi. Kuvan ei tarvitse olla alastonkuva, eikä kasvojen tarvitse näkyä, jos et halua. Saat paluupostissa tarkemmat tiedot meistä.
Jatkossa voimme olla kiinnostuneita myös toisista pareista, mutta ehkä ei vielä kannata mennä asioiden edelle..=)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Teillä menee hienosti, kun etsitte jo "sitä kolmatta", minä kun edelleen etsin sitä ainoaa.
Joo, epäreiluu, ku yhet jo kinuaa kolmannen perään ja me toiset oomma ilman sitä ainuttakaan.
haluutko nähdä ku naises huutaa sulle ihanuudesta ku nain sitä?
kannattaa mennä navettaan SIKOJA NUSSIMAAN. Siellä olette tasoistenne seurassa.