voi hellanlettas

Nämä kiusatut ovat samoja säälittäviä tapauksia, joita kiusattiin jo koulussa. Se nyt vain on tosiasia että sosiaalisia ihmisiä ärsyttää sellaiset hissukat jotka eivät osaa sanoa mitään vastaan. Näitä löytyy suomesta paljon. Helkkari lakatkaa spännaamasta ja jauhakaa paskaa niin kuin muutkin, niin teitä ei kiusata!!!
161387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

viisaat neuvot, hoh hoijaaaaaaaaaaaa,
taidat olla juuri itse sen kiusaajan puolella.

Äänestä

Olet ehkä osittain oikeassa, siis että tuollainen ihmistyyppi ärsyttää joitakuita ihmisiä.

Mutta ei se kyllä kiusaamiseen oikeuta!

Äänestä
  • oman tilanteeni, olin 6 v. töissä ja tienasin hyvin ja sain jopa tulosta talolle.
    Jatkuva painostus, mollaaminen ja minulle laitettiin omat säännöt ja määrättiin kenen
    kanssa saan puhua ja vaikka mitä, tunsin että
    kaikki oli vastaan minua, olin yksin.
    Nyt olen irti sieltä sanoin itseni irti, kärsin
    taloudellisesti, sairastuin. Mutta nyt nämä
    työkaverit sitten soittelee perään ja haluaa
    tietää missä mennään, mutta en ymmärrä tätä,
    miksi ei silloin oltu puolellani kun tukea
    tarvitsin eniten.

    Äänestä

olla sellainen kuin on, kunhan työt sujuu. Erilaisuuden hyväksymättömyys on luonnevikaisuutta ja minän kehittymättömyyttä; ala-arvoisia ihmisiä.
Itse kärsin vuosia koulukiusaamisesta, kun olen outo (muiden mielestä)ja hiljainen johtuen Aspergein syndroomasta. Terapiassa sain itseluottamusta. Nykyisin olen huomannut, että kiusaajat saa kuriin olemalla itse ilkeä kiusaajia kohtaan. Vaati opettelua, kun mun mielestä turha ilkeily on ala-arvoista ja typerää. No, olenkin vaan nykyisin ilkeä ja vittumainen vain ilkeille ihmisille. Tuntuu jopa hyvältä, kun saa ilkeän kusipään suun tukkoon.
Opetelkaa muutkin kiusatut käyttämään kyynärpäitä ja olemaan ilkea, mutta muistakaa, olekaa ilkeitä vain kiusaajille.

Kaikki ei muuten halua jauhaa paskaa. Olen edelleen hiljainen ja omissa oloissa. Nykyisin saan tehdä työni rauhassa ja työt sujuu hyvin.

Äänestä
  • ja aspergeriin liittyy vielä kommunikointivaikeudet jotka on suurin syy siihen ettei osaa puolustautua. mutta nyttemmin kun on tullut uskallusta lisää on tehnyt jo monta kertaa mieli nolata joku selkäänpuukottajat tyyppi oikein kunnolla mutta fiksusti. niin se on että pilkka osuu vielä omaan nilkkaan että kannattaa varoa mitä suustaan toisesta ihmisest päästää jottei itsestään tule sellainen! senhän takia en pahaa puhu!

    Äänestä

  • asperger kirjoitti:

    ja aspergeriin liittyy vielä kommunikointivaikeudet jotka on suurin syy siihen ettei osaa puolustautua. mutta nyttemmin kun on tullut uskallusta lisää on tehnyt jo monta kertaa mieli nolata joku selkäänpuukottajat tyyppi oikein kunnolla mutta fiksusti. niin se on että pilkka osuu vielä omaan nilkkaan että kannattaa varoa mitä suustaan toisesta ihmisest päästää jottei itsestään tule sellainen! senhän takia en pahaa puhu!

    osata puollustautua. Joskus täytyy tosiaan olla ilkeä, jotta saa kiusaajan jättämään rauhaan.
    Edellinen kirjoittaja ei varmaan tarkoittanut, että pitää alkaa puhumaan toisesta pahaa, vaan että täytyy uskaltaa sanoa takaisin, kun hypitään silmille. Ei se ole kiusaamista. Sitä voi itsekseen harjoitella. Itse huomasin, että kiusaja hämmästyi, kun sain suuni kerrankin auki.

    Äänestä

Pilkka osuu vielä omaan nilkkaan siksihän me emme kehtaa haukkua. näin on!!

Äänestä

Kiitos säälistäsi. Saat itsetuntoasi ilmeisesti kohennettua muiden kustannuksella - olet sellainen ihmistyyppi. En tunne edes sääliä sinua kohtaan. Diagnoosisi voisi olla psykopaatti. Se ei ole lainkaan mahdotonta, mikäli sinulta puuttuu kaikki empaattisuus, kuten vaikuttaisi.

Ihmisten tehtävä ei ole "sanoa vastaan" vaan olla omia persooniansa. Jokainen persoona on ainutlaatuinen. Esim työelämässä erilaisia persoonia voi "hyödyntää" aivan helposti. Se vaatii vain hieman viitseliäisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja fiksuutta - joka sinulta näyttää puuttuvan - ikävä kyllä.

Mutta onnea valitsemallasi tiellä. Pärjäisit varmaankin yrittäjänä, mutta firmassasi ihmiset vaihtuisivat huomattavaa tahtia tuolla asenteella.

"Se nyt vain on tosiasia että sosiaalisia ihmisiä ärsyttää sellaiset hissukat jotka eivät osaa sanoa mitään vastaan."
No joo. Voit pitää "tosiasiasi" ihan omassa pääkopassasi. Mutta toisaalta: onneksi meille on vähitellen saapunut ihmisiä muistakin maista. Monessa muussa maassa ihmiset ovat vähemmän ahdistuneita ja välittömämpiä. Sopinevat siis sinun maailmankuvaasi?
Profiloisin sinut kuitenkin myös maahanmuuttajavastaiseksi omien tekstiesi perusteella.

Summa summarum: sinulle "kelpaa" vain sinunkaltaiset ihmiset.

On sulla ihmeellinen napa.

Äänestä
  • Aspergerilta ei puutu empatiaa. Se ei vaan osaa sitä välittää, kun ei käsitä kommunikointia. Ei ymmärrä miksi pitää selittää toisille. Miksi pitäisi kilpailla, miksi pitäisi suorittaa. Riittää kun itse tietää, ottaa selville ja miettii asioita päässään.

    Mulla on samaa vikaa, vähän. En käsitä miksi ihmiset ovat ilkeitä. Joskus nauran kiusaajieni mukana.

    Miksi minä en saisi olla oma itseni, en kenenkään mitään ominaisuutta kadehdi. En halua hyötyä kenenkään kustannuksella. Ihmiset joskus kiittavät jostain, mitä olen tehnyt. Mutta jotenkin sillä kiitoksellaan osoittavat, etteivät kuitenkaan ole ymmärtäneet sitä ydintä. Mutta ei se minua vaivaa. Käsittäkööt mitä haluavat. Kunhan saan omaa tilaa, olla rauhassa ja uppoutua asioihin, jotka minua kiinnostavat.

    En vaan ymmärrä ilkeitä ihmisiä.Haluan vetäytyä pois, kauemmas ja olla rauhassa.

    Pinnalta katsoen olen ahkera, yritän tehdä työssä niinkuin on sovittu. Vikani on liika tarkkuus ja yletön uppoutuminen erilaisiin tehtäviin.Yritän olla niinkuin muut. Tässä nykyisessä työyhteisössäni se on vaikeampaa, kun täällä on kovin paljon kilpailua ja toisten tekemisien seuraamista. Pitäisi osata näyttää laiskemmalta ja hitaammalta ja pitäisi osata valittaa ja syyttää olosuhteita, että sulautuisi joukkoon.

    Äänestä

  • samoja piirteitä kirjoitti:

    Aspergerilta ei puutu empatiaa. Se ei vaan osaa sitä välittää, kun ei käsitä kommunikointia. Ei ymmärrä miksi pitää selittää toisille. Miksi pitäisi kilpailla, miksi pitäisi suorittaa. Riittää kun itse tietää, ottaa selville ja miettii asioita päässään.

    tyhjä päälle, joka aloitti viesti ketjun. Minua on joo kiusattu koulussa ihan alaluokilla. Isäni oli rikas ja äitini hullu, olin pienen kyläkoulun silmätikku. Minuun se ei jättänyt traumoja. Kiusaajiin kylläkin. Kun vieläkin tulevat vastaan niin kyräilevät toisiin suuntiin??? onkohan jotenkin huono olo.

    Sama juttu kävi nytten kun kyykytteeiin tuolla kehitysvammahuollossa. Minä pystyin lähtemään kunniallisesti ulos. Kiusaajat kun tulevat kadulla vastaan niin eivät tiedä miten päin pyörisivät.

    Palvelupäällikköä myöten ovat kyykyssä ja eivät oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kannattaisi sisko kultien ensin miettiä mitä tekevät ja ketä kyykyttävät ja sitten toimia jos on kanttia.

    Ei meitä kiusattuja muottiin voi laittaa. Se vain on niin surullista kun kaikkien kantti ei kestä antaa takaisin ja jotkut masentuvat työkyvyttömiksi.

    Kiusaajien profiilia voisi kuvata aloitussanalla kateellinen,

    Minulla on aina mennyt niin hyvin, ettei ole tarvinnut katehdia ketään ja enkä tarkoita tällä taloudellista menestystä. Olen poikkeva suomalainen ja olen onnellinen vaikka en ole ankkalammikosta....

    Äänestä

  • kaiken.kokenut kirjoitti:

    Ketä mikäkin ärsyttää. Ehkä hiljaisissa ärsyttää se, että kun pitää suunsa kiinni, vaikuttaa fiksummalta??
    Minua ärsyttää työelämässä kaksinaamaiset tyypit.
    Luottamus on se pohja, jolle jotain voi rakentaa. Kuka valehtelijoitten ja veivaajien kanssa mitään voi sopia?

    Äänestä

  • samoja piirteitä kirjoitti:

    Aspergerilta ei puutu empatiaa. Se ei vaan osaa sitä välittää, kun ei käsitä kommunikointia. Ei ymmärrä miksi pitää selittää toisille. Miksi pitäisi kilpailla, miksi pitäisi suorittaa. Riittää kun itse tietää, ottaa selville ja miettii asioita päässään.

    Mulla on samaa vikaa, vähän. En käsitä miksi ihmiset ovat ilkeitä. Joskus nauran kiusaajieni mukana.

    Miksi minä en saisi olla oma itseni, en kenenkään mitään ominaisuutta kadehdi. En halua hyötyä kenenkään kustannuksella. Ihmiset joskus kiittavät jostain, mitä olen tehnyt. Mutta jotenkin sillä kiitoksellaan osoittavat, etteivät kuitenkaan ole ymmärtäneet sitä ydintä. Mutta ei se minua vaivaa. Käsittäkööt mitä haluavat. Kunhan saan omaa tilaa, olla rauhassa ja uppoutua asioihin, jotka minua kiinnostavat.

    En vaan ymmärrä ilkeitä ihmisiä.Haluan vetäytyä pois, kauemmas ja olla rauhassa.

    Pinnalta katsoen olen ahkera, yritän tehdä työssä niinkuin on sovittu. Vikani on liika tarkkuus ja yletön uppoutuminen erilaisiin tehtäviin.Yritän olla niinkuin muut. Tässä nykyisessä työyhteisössäni se on vaikeampaa, kun täällä on kovin paljon kilpailua ja toisten tekemisien seuraamista. Pitäisi osata näyttää laiskemmalta ja hitaammalta ja pitäisi osata valittaa ja syyttää olosuhteita, että sulautuisi joukkoon.

    olen asperger enkä ymmärrä ilkeitä ihmisiä. Elämä olisi paljon helponpaa, jos ihmiset hyväsyisivät toisensa sellaisena kuin toinen on, mutta eihän se tietenkään näin mene. Sitten on tosin ne hyväksikäyttäjät, jotka osaavat kiusata "kauniisti" siis teettämällä hiljaisella ja aralla ihmisellä omat työnsä. Tuohon törmäsin alkuun työpaikallani. Nyt olen oppinut sanomaan "ei". Onneksi olen hyväksytty työpaikallani, vaikka olenkin varmasti joidenkin mielestä outo tapaus. Osaan myös nykyisin sanoa tarvittaessa takaisin.

    Äänestä

Työntekoon työpaikalla, häiriöttä, oli sosiaalinen tai ei.

Erilaisuutta suvaitsemattomien ihmisten mielestä työpaikalla ei saa olla erilaisuutta, jos jotain ei joutavan läpän heitto ja juoruilu kiinnosta, niin tätä henkilöä pitää alkaa hiillostaa koko porukan voimin.

Yllätys, yllätys, suurinta ääntä porukan kasaan haalimisessa pitää juuri se kaveri, joka ei hyväksy erilaisuutta ja kuvittelee olevansa paikan "pomo", joka omasta mielestään pitää yllä työporukan "moraalisia" arvoja.

Yleisimmin kyse on kuitenkin vain ko. henkilön suvaitsemattomuudesta.

Lainaan taas tätä pätkää, jossa tiivistyy hyvin ennakkoasenteet/tietämättömyys kiusaamista kohtaan:

"Yksi henkisen väkivallan ominaispiirre on puolustuskyvyttömyys. Monet, jotka eivät ole kokeneet henkistä väkivaltaa, ihmettelevät, kuinka joku antaa kiusata itseään. Mutta jos pystyy tavalla tai toisella puolustamaan itseään, ei olekaan henkisen väkivallan uhri.

Lähteet: Vartia & Perkka-Jortikka 1994, Pietiläinen & Hurme 1997, Perkka-Jortikka 2002"

Äänestä
  • Toi "antaa kiusata itseään" tuo taas kiusatulle syyllisyyden tunnetta lisää. kiusaajathan itse ovat olevinaan aina nii viatonta sakkia - olevinaan parempia.

    Äänestä

työkavereiden paskanjauhanta ja toisia selkään puukottaminen??

Minä oon töissä vain sen takia että saan rahaa ja työtä tekemässä...vapaa-aikani ei liity työhöni, vapaa-aikani ei myöskään kuulu työkavereille ellen niin halua....

Äänestä
  • vielä sen verran etten ole kiusattu. Mutta ilmeiseti joitakin ottaa se päähän etten kauheemmin henk kohtaisesta elämästäni puhu ja etten myöskään kauheemmin sitä paskaa jauha vaan teen työni ja meen kotiin viettämään laatuaikaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aaargher kirjoitti:

Nämä kiusatut ovat samoja säälittäviä tapauksia, joita kiusattiin jo koulussa. Se nyt vain on tosiasia että sosiaalisia ihmisiä ärsyttää sellaiset hissukat jotka eivät osaa sanoa mitään vastaan. Näitä löytyy suomesta paljon. Helkkari lakatkaa spännaamasta ja jauhakaa paskaa niin kuin muutkin, niin teitä ei kiusata!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu