Pyydän jo heti anteeksi kirjoitukseni ahdistavaa sävyä.
Erostani on nyt "virallisesti" kuukausi. Entinen avovaimoni muutti pois yhteisestä asunnostamme helmikuun alussa. Eroprosessimme nyt jälkikäteen ajateltuna alkoi joulukuun puolivälissä, kun exäni tunnusti pettäneensä minua toisen miehen kanssa. Ehdimme olla yhdessä 4 vuotta ja ostimme yhteisen asunnon viime heinäkuussa, joka erossa jäi minulle.
Olen vihainen ja katkera, mutta en exälleni, vaan itselleni. Huomaan syyttäväni itseäni jatkuvasti, etsiväni itsestäni vikoja jotka johtivat siihen että exä haki lohtua toisesta miehestä. En ole erityisen sosiaalinen luonne, minulla ei ole juuri ystäviä enkä ole erityisen kokenut naisten suhteen, päättynyt suhde oli vasta toinen ja olen jo melkein 30-vuotias.
En muista juuri niistä joulukuun päivistä jotka seurasivat exäni tunnustusta. En nukkunut, en syönyt, en oikein tehnyt muuta kuin itkin. Harkitsin silloin viikon verran ja päätin antaa hänelle anteeksi, exäni on kuitenkin kaunis nuori nainen jonka luonne on pehmeä ja lämmin, poislukien hänen syrjähyppynsä. Halusin hänet takaisin, ja haluan yhä. Exäni vannoi yhä rakastavansa minua, katuvansa tekoaan ja väitti tietävänsä että olin hänelle se oikea.
Ja minä hölmö uskoin.
Tammikuun puoliväliin kaikki sujuikin hienosti. Olin onnellinen, vaikka samalla myös surullinen. Tällöin kuitenkin exäni meni ystävättärensä kanssa yökerhoon, itse olin iltavuorossa enkä tiennyt hänen suunnitelmistaan. Kun tulin kotiin ja sain tietää missä hän on, raivostuin. Soitin hänelle, vaadin häntä tulemaan kotiin. Hän ei suostunut. Soitin hänen siskolleen, joka sai houkuteltua eksäni ulos yökerhosta ja tulemaan kotiin minun kanssani. Huusin ja raivosin hänelle koko matkan. Jatkoin vielä kotonakin. Tunsin että hän oli jälleen pettänyt luottamukseni ja ettei hän tosissaan voinut välittää minusta koska ei lainkaan kunnioittanut minun toiveitani.
No, tämä riitä saatiin kuitenkin sovittua jotenkuten. Seuraavana aamuna exä alkoi etsimään uutta asuntoa, vaikka pyysin ja rukoilin häntä jäämään. Hän löysi asunnon ja asui vielä kanssani helmikuun alkuun. Koko tuon ajan rukoilin häntä jäämään. Turhaan.
Nyt kun olen yksin, huomaan olevani todella yksin. En keksi töissä mitään puhuttavaa työkavereitten kanssa. En halua nähdä enää niitä muutamaa ystävää joita minulla on. En halua nähdä perhettäni. Istun chateissa keksimättä mitään sanottavaa. Elämä ei tunnu enää juuri miltään kuin tyhjiltä ja turhilta päiviltä jotka seuraavat toinen toistaan lohdutusta ja iloa tuomatta.
Tiedän kyllä että nämä tunnetilat ovat normaaleja eron jälkeen. Tiedän kyllä että aika helpottaa. Tiedän kyllä että minulla on hyvä mahdollisuus löytää vielä onneni jostain.
Silti toivon että tämä kaikki päättyisi jo.
Erostani on nyt "virallisesti" kuukausi. Entinen avovaimoni muutti pois yhteisestä asunnostamme helmikuun alussa. Eroprosessimme nyt jälkikäteen ajateltuna alkoi joulukuun puolivälissä, kun exäni tunnusti pettäneensä minua toisen miehen kanssa. Ehdimme olla yhdessä 4 vuotta ja ostimme yhteisen asunnon viime heinäkuussa, joka erossa jäi minulle.
Olen vihainen ja katkera, mutta en exälleni, vaan itselleni. Huomaan syyttäväni itseäni jatkuvasti, etsiväni itsestäni vikoja jotka johtivat siihen että exä haki lohtua toisesta miehestä. En ole erityisen sosiaalinen luonne, minulla ei ole juuri ystäviä enkä ole erityisen kokenut naisten suhteen, päättynyt suhde oli vasta toinen ja olen jo melkein 30-vuotias.
En muista juuri niistä joulukuun päivistä jotka seurasivat exäni tunnustusta. En nukkunut, en syönyt, en oikein tehnyt muuta kuin itkin. Harkitsin silloin viikon verran ja päätin antaa hänelle anteeksi, exäni on kuitenkin kaunis nuori nainen jonka luonne on pehmeä ja lämmin, poislukien hänen syrjähyppynsä. Halusin hänet takaisin, ja haluan yhä. Exäni vannoi yhä rakastavansa minua, katuvansa tekoaan ja väitti tietävänsä että olin hänelle se oikea.
Ja minä hölmö uskoin.
Tammikuun puoliväliin kaikki sujuikin hienosti. Olin onnellinen, vaikka samalla myös surullinen. Tällöin kuitenkin exäni meni ystävättärensä kanssa yökerhoon, itse olin iltavuorossa enkä tiennyt hänen suunnitelmistaan. Kun tulin kotiin ja sain tietää missä hän on, raivostuin. Soitin hänelle, vaadin häntä tulemaan kotiin. Hän ei suostunut. Soitin hänen siskolleen, joka sai houkuteltua eksäni ulos yökerhosta ja tulemaan kotiin minun kanssani. Huusin ja raivosin hänelle koko matkan. Jatkoin vielä kotonakin. Tunsin että hän oli jälleen pettänyt luottamukseni ja ettei hän tosissaan voinut välittää minusta koska ei lainkaan kunnioittanut minun toiveitani.
No, tämä riitä saatiin kuitenkin sovittua jotenkuten. Seuraavana aamuna exä alkoi etsimään uutta asuntoa, vaikka pyysin ja rukoilin häntä jäämään. Hän löysi asunnon ja asui vielä kanssani helmikuun alkuun. Koko tuon ajan rukoilin häntä jäämään. Turhaan.
Nyt kun olen yksin, huomaan olevani todella yksin. En keksi töissä mitään puhuttavaa työkavereitten kanssa. En halua nähdä enää niitä muutamaa ystävää joita minulla on. En halua nähdä perhettäni. Istun chateissa keksimättä mitään sanottavaa. Elämä ei tunnu enää juuri miltään kuin tyhjiltä ja turhilta päiviltä jotka seuraavat toinen toistaan lohdutusta ja iloa tuomatta.
Tiedän kyllä että nämä tunnetilat ovat normaaleja eron jälkeen. Tiedän kyllä että aika helpottaa. Tiedän kyllä että minulla on hyvä mahdollisuus löytää vielä onneni jostain.
Silti toivon että tämä kaikki päättyisi jo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moro, mullakin oli ero vastikään ja vähän samanlainen tapaus oli. Kyl se elämä helpottaa ajan kanssa. Mulla ainakin auttoi kun panostin siihen, että pyrin täyttämään päiväni jatkuvalla tekemisellä siten että en kerkeä edes ajattelemaan eroa (lue: ettei ahdistus pääsisi valtaamaan mieltäni). Päiväni olen täyttänyt työllä ja liikunnalla sekä lähtemällä ulos joka mahdollisessa välissä.
Naiset on shittiä, mut kiva piirakka niillä on!
Eihän isomies itke? Isomies nussii kaikkee vähänkin liikkuvaa yli 18v ! Kaikkea! Käytä ja iloitse! Ex-muijaskin naattii....Trv Jonossa oleva.
Ymmärrän sinua täysin. itellä sama tilanne päällä mies petti. En vain pystynyt antamaan anteeksi. Voimia sulle ja mukava kuulla että tässä maailmassa on vielä meihiä jotka välittää oikeasti ja on uskollisia
Oliko suhteessanne muutenkin ongelmia? huomioitko ex ääsi? pettämiseen on aina syy, mutta syy ei ole sinun..ehkäpä exäsi ei ole valmis sitoutumaan tai sitten hän on todella julma ihminen, ansaitset parempaa, unohda se petollinen ihminen, löydät parempaa!
Niinpä, epäkunnioitus ei kuulu terveeseen suhteeseen, mutta kun sitä esiintyy siihen tulee reagoida välittömästi. Toi juttu jossa ex meni yökerhoon ja vedit siitä pultit meni mielestäni pieleen tavassa, jolla asiaan reagoit. Koko homma saattoi olla ns. testi, jolla ex tutkaili miten asiaan suhtaudut. Tollasessa tilanteessa on korrektia tuoda naisen tietoon se mielipaha, mitä tämä epäkunnioittavalla käytöksellään aiheuttaa ja olla valmis lähtemään suhteesta samalla sekunnilla jos nainen ei välittömästi osoita katumusta, mutta tämä tulee osata tehdä verbaalisesti, ääntä korottamatta ja etenkin väkivallattomasti. Jotkut miehet rupeavat tuollaisessa tilanteessa pelaamaan "epäkunnioitamme toisiamme" -peliä, esim. flirttailemalla ja syrjähyppimällä mutta perusteeltaan nämä pelit ovat tuhoiseia, eikä niiden varaan voi rakentaa mitään kestävää.
Jäämään rukoileminen ei ole miesmäistä käytöstä, eikä saa naisen kunnioitusta osakseen. Nainen ei pysty suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jota ei kunnioita.
No oppirahat on maksettava jossain vaiheessa, lueskele ennen seuraavaa suhdeviritelmää vaikka nämä läpi: http://www.kissmegoodnight.com/dating-advice-and-tips/index.shtml
kerroit minun tarinani, sillä erolla että se on vuoden aiemmin tapahtunut ja olen nainen, muuten tismalleen samanlaisella aikataululla ja samanlaiset tapahtumat!!!!! Et siis ole ainut!!!Mun mies petti, oltiin ostettu asunto heinäkuussa 2005 ja sama tarina....nyt vähän yli vuoden olen yksin ollut.
Ite olen vielä sinkku kun ei ole sen jälkeen kyennyt uskomaan / luottamaan ihmisiin..ja ajatus seurustelemisesta on tuntunut todella turhauttavalta!Olen itse myös lähemmäs 30-v.
Tämä vuoden yksinelo on tosin avartanut näkökantaa eri asioihin. Tosin enää ei ole niin helppoa löytää ketään kehen uskois kuin joskus nuorena. Ihastuminen on myös erilaista nykyään, enemmän järkipohjaista kuin joskus nuorena.
Koita kestää! Siinä menee hetki mutta kyllä siitä selviää :) Itellä menee varmaan vielä vuosi kaks et olen taas "iskukunnossa" mutta sitähän ei pysty määrittelemään kauanko menee :) sitä ei pidä ressata..Keskityt vaan itseesi ja teet sitä mikä susta tuntuu kivalle :)
Tosi "nuori nainen" haluaa varmaan vielä mennä. Ja sinä huudat -se on pelottavaa ja antaa aggressiivisen kuvan.