Meidän tarina:
Olemme aikuisia, molemmat tahoillaan avioeron läpi käyneitä.
Tapasimme netin kautta pari vuotta sitten, ja aika pian nainen muutti luokseni asumaan.
Hänellä lapset mukana, vakituinen työpaikka lähellä.
Minulla myös hyvä työ lähellä ja oma talo johon hyvin mahdutaan kaikki.
Hän hehkutti että on ikionnellinen kun saa olla luonani ja vannotti että älä häntä milloinkaan hylkää....
Naimisiinmenostakin hän mainitsi....
Sitten hän alkoi opiskelemaan työn ohella, sekä ottamaan lisää töitä muualta vapaapäiville.
Aluksi se ei ollut pois yhteisestä ajasta, sillä minullakin melko pitkiä työpäiviä arkena.
Mutta hänen opinnot veivät viikonloppuja, tuli palvereita, koulutustilaisuuksia.... puhelinneuvotteluja, sekä tuntitolkulla puhelimessa kun oli meidän yhteistä "laatuaikaa" loppuillasta kun lapset nukkuivat.
Sitten tapahtui... hän löysi elämänsä tilaisuuden...hyvän työpaikan... 250km päästä.
Haki sieltä asunnon, muutti lasten kanssa sinne.
Ja hänen kommentit: "älä estä hänen etenemistään elämässä", "näemmehän viikonloppuisin, tulen joka viikonloppu, ja viikollakin jos on vapaata", "ei tämä välttämättä ole lopullista", "onhan puhelimet ja sähköposti" jne.
-Ei olla nähty joka viikonloppu....on tullut esteitä ja huonoa keliä.
-ei kertaakaan vielä viikolla...on töitä
-tekstari iltaisin: "öitä" ja joskus mitä kuuluu?
-ei sähköpostia, puheluja harvoin minullepäin...minä soitan.
Olen todella ihmeissäni, katkeroitunut, surullinen ja tunnen itseni yksinäiseksi, petetyksi ja hyväksikäytetyksi.
Olemme aikuisia, molemmat tahoillaan avioeron läpi käyneitä.
Tapasimme netin kautta pari vuotta sitten, ja aika pian nainen muutti luokseni asumaan.
Hänellä lapset mukana, vakituinen työpaikka lähellä.
Minulla myös hyvä työ lähellä ja oma talo johon hyvin mahdutaan kaikki.
Hän hehkutti että on ikionnellinen kun saa olla luonani ja vannotti että älä häntä milloinkaan hylkää....
Naimisiinmenostakin hän mainitsi....
Sitten hän alkoi opiskelemaan työn ohella, sekä ottamaan lisää töitä muualta vapaapäiville.
Aluksi se ei ollut pois yhteisestä ajasta, sillä minullakin melko pitkiä työpäiviä arkena.
Mutta hänen opinnot veivät viikonloppuja, tuli palvereita, koulutustilaisuuksia.... puhelinneuvotteluja, sekä tuntitolkulla puhelimessa kun oli meidän yhteistä "laatuaikaa" loppuillasta kun lapset nukkuivat.
Sitten tapahtui... hän löysi elämänsä tilaisuuden...hyvän työpaikan... 250km päästä.
Haki sieltä asunnon, muutti lasten kanssa sinne.
Ja hänen kommentit: "älä estä hänen etenemistään elämässä", "näemmehän viikonloppuisin, tulen joka viikonloppu, ja viikollakin jos on vapaata", "ei tämä välttämättä ole lopullista", "onhan puhelimet ja sähköposti" jne.
-Ei olla nähty joka viikonloppu....on tullut esteitä ja huonoa keliä.
-ei kertaakaan vielä viikolla...on töitä
-tekstari iltaisin: "öitä" ja joskus mitä kuuluu?
-ei sähköpostia, puheluja harvoin minullepäin...minä soitan.
Olen todella ihmeissäni, katkeroitunut, surullinen ja tunnen itseni yksinäiseksi, petetyksi ja hyväksikäytetyksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
se onkin; millään suhteella kun ei ole takuita (ei avioliitolla yms.). Elämä on yhtä riskinottoa koko ajan. Kun olisikin jokin taikapeili, josta näkis mikä natsaa, mihin kannattaa satsata ja mihin ei. Nyt vaan on repäistävä itsensä irti, ja ajateltava ettei tämä ollut sinua varten. Tuhlasit aikaa, mutta tulipahan tuokin koettua? Ehkä oletkin sitten kokemusta viisaampi. Jaksamista sinulle...