Tutut kaavat

Miten monelle teille läy näissä nettijutuissa niin, että ensin on parin kolmen viestin verran
innokasta kirjoittelua, sen jälkeen pari kolme viesti tasasempaa viestittelyä ja lopulta pari
viimeistä viestiä malliin: kysy lisää mitä haluat.

Hitto, jotenkin tämä tuttu kaava toistaa itseään
näissä kuvioissa. Lopulta siis on niin kyllästynyt
että ei enää kiinnosta pätkääkään kirjoittelu.

Tätä tää on ollut pääosin vuoden verran, johon tosin mahtuu useampi tapaaminenkin, mutta jotenkin ei vaan enää innosta.

Mies stadista
91627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Noin se menee.

Ja syykin on selkeä: toisella puolella on monta rautaa tulessa ja deittailukierrokset on jo aloitettu, joten nettikirjoittelu hyytyy. Olet siis poissa siltä kierrokselta, mutta ei hätää, toiselle päälle jää tuollaisesta 99% varmuudella luu käteen, joten ehkä ensi rundilla. Jos siis olet tarpeeksi hölmö moiseen suostuaksesi.

Muistakaa nyt, tämä on aikuisten hiekkalaatikko. Jos ei kiinnosta kinastella ja saada hiekkaa silmät ja sieraimet täyteen, voi siirtyä oikeiden aikuisten pariin oikeaan elämään. Suosittelen.

Äänestä
  • Jos tämä olisikin "aikuisten hiekkalaatikko", mutta päinvastoin. Enemmänkin keskenkasvuisten
    hiekkalaatikko.

    Se on totta, että live-puoli on enemmän se oikeampi tapa, jos näin asian voi ilmaista,
    miten ihmissuhteita solmitaan.

    Äänestä

  • Ei se nyt aina noin mene. Kirjoittelu voi hiipua siihenkin, että elämässä (työ, harrastuksen, matkat, lapset, yllättävät tapahtumat) on kiireellinen jakso ja se ainoa kirjoittelu kaveri ei ole älyttömän kiinnostava. Silloin kirjoittelu tavallaan unohtuu eikä syyksi tarvita "montaa rautaa".

    Äänestä

  • " Muistakaa nyt, tämä on aikuisten hiekkalaatikko. Jos ei kiinnosta kinastella ja saada hiekkaa silmät ja sieraimet täyteen, voi siirtyä oikeiden aikuisten pariin oikeaan elämään. Suosittelen."

    Klassinen esimerkkitapaus, osa 347: nainen otti yhteyttä (harvinaista), mutta ei juuri kertonut itsestään (edes sen vertaa, mitä omaan ilmoitukseeni laitoin). TUli kokonaista kaksi viestiä, jonka jälkeen nainen katosi kuin tuhka tuuleen.

    Kyllä, olen täysin kyllästynyt nettideitteihin. Kuviot toistavat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta aina samaa rataa: ruinataan valokuvaa (miehen pitää lähettää omansa aina ensin) ja muutenkin ja keskuselu menee teinitasolla.

    Yksi nainen yllätti kerran positiivieseti. Tästä muotoutuikin muutaman kuukauden kestänyt 'suhde' ilman seksiä. Keskityttiin oleelliseen, eli ajatusten ja mielipiteiden vaihtoon, keskusteltiin. Juttua oli myös harrastuksista, myös käytännössä. Kuvat vaihdettiin vasta muutaman viestin jälkeen. Tavattiin(kin) monta kertaa. Fiilis oli vähän sama, kuin olisi voittanut 6 oikein lotossa...

    Äänestä

Joka kerta näin käy. Vaikka ollaan ensiksi kuinka kiinnostuneita ja suostutaan tapaamiseenkin ni sit yhtäkkiä hävitään teille tietämättömille.

Viisainta on tehdä sama ratkaisu ku minäkin tein. Pidä näppis erossa näistä netissä notkuvista haihattelijoista. Livenä tapaat paljon mukavempia ja kiinnostavampia ihmisiä !

Äänestä
  • hyvänkin miehen ja naisen:(. Pää sekoaa valikoiman runsaudesta. Niin sekosi itsellänikin, pakko myöntää. Siksipä en käy enää treffipalstoilla edes vilkuilemassa. En halua olla sellainen ihminen, millainen minusta siellä tulee;E ;E ;E

    Äänestä

Kannattaa tavata niiden parin kolmen innostuneen viestin jälkeen.

Toisessa päässä ehkä jo ihmetellään miksi et ehdota treffejä, ja siksi kysellään haluaisitko tietää vielä jotain lisää.

Äänestä

> Mies stadista

Joo en tiedä Tren tai Turun tilannetta kun en ole
sieltä, mutta pääkaupunkiseutu jakaatuu ihmismassaltaan kahteen ryhmää
- alukuperäiset jotka solmivat tuttavuussuhteensa
jo lapsina sekä nuorina
- muualta työn perässä tulleet jotka eivät juurru sinne ja joilla monelle stadi on pelkkä työpaikka.
"Kotiin" landelle lähdetään vaikka joka viikonloppu. He eivät edes hae ihmissuhteita.

Äänestä

...että usein se menee juuri kuvaamasi kaavan mukaan... niin se menee miesten kuin naistenkin puolesta. Molemmat siis käyttäytyvät samoin.

Itse myönnän,että alkuinnostus saattaa olla kova, mutta yksikin "virhe" (tai kuvan saaminen)saattaa antaa aiheen kiinnostuksen lopahtamiselle puolin tai toisin...

Pinnallisuus on pahasta, sillä tiedän kokemuksesta, että kuvat vääristävät...
jokainen ihminen pitäisi nähdä luonnossa ..."kotivaatteissa" kuin siistinä arki ja "bilevaatteissakin", jotta OIKEESTI voisi tulkita näyttääkö hän siltä että HALUAN HÄNTÄ!!!

KUVA VOI ANTAA TODELLA VÄÄRÄN KUVAN ..liian hyvän kuvan tai liian huonon!

Välimatka on myös yksi mitä itse "pelkään"... tiedän että koko suomi on täynnä potenttiaalisia mies ehdokkaita... ja otan innolla vastaan muitakin kuin paikkakuntalaisia ilmoituksia, siis olen avoin sille, mutta jossain vaiheessa vaikka toinen tuntuisikin mielenkiintoiselta alkaa mietityttään VÄLIMATKA, varsinkin jos se alkaa hipomaan yli 100km...
tässä nykymaailmassa ku en usko että monikaan uskoo kaukosuhteisiin tai perustaa yhteistä taloutta "hetken" mielijohteesta... minä en ainakaan!


Surullista!



Odotankin, että joku joskus harmaassa tulevaisuudessa järjestää isot sinkku bileet, joissa alkoholin promille raja on alle 0,5 promillea (jos rohkasun tarvitsee sallittakoon se, mutta kännissä siitä ei tule mitään)juttelemalla, livenä tutustumalla voisi PAREMMIN löytyä se OIKEA :)

-Toistaiseksi satakuntalainen-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästyttävät kirjoitti:

Miten monelle teille läy näissä nettijutuissa niin, että ensin on parin kolmen viestin verran
innokasta kirjoittelua, sen jälkeen pari kolme viesti tasasempaa viestittelyä ja lopulta pari
viimeistä viestiä malliin: kysy lisää mitä haluat.

Hitto, jotenkin tämä tuttu kaava toistaa itseään
näissä kuvioissa. Lopulta siis on niin kyllästynyt
että ei enää kiinnosta pätkääkään kirjoittelu.

Tätä tää on ollut pääosin vuoden verran, johon tosin mahtuu useampi tapaaminenkin, mutta jotenkin ei vaan enää innosta.

Mies stadista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu