...

haluan purkaa vähän huoliani jollekin, tuntuu että sellaista ystävää ei ole jolle voisi asioita kertoa ja joka ymmärtäisi ja jaksaisi kuunnella.

olen elänyt avoliitossa muutaman vuoden ja tuntuu että tässä suhteessa ei ole enää mitään järkeä. ärsyynnyn ja suutun miehelleni todella usein ja yleensä aivan mitättömistä asioista, vaikka ne suurilta tuntuvatkin minulle. kun ärsyynnyn, menee vähintään yksi päivä että voin taas puhua hänelle normaalisti, joskus menee useita päiviä. kun olen hänelle vihainen, en edes halua leppyä vaan ajattelen minkä takia olen vihainen ja ajattelemalla kuinka paska jätkä hän oikeastaan on ja kuinka paljon ihanampaa elämä olisi ilman häntä.
seksi ei oikeastaan kiinnosta yhtään. silti ajattelen joka päivä kuinka ihanaa olisi olla vapaa ja saisi sekstata kenen kanssa tahtoo. haaveilen paljon muista miehistä ja ihastun todella helposti. jos joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan niin haluaisin vain heittäytyä hetkeen ja mennä sen mukana. silti, vaikka mieheni kanssa seksi ei kiinnosta, niin masturboin itseäni usein. ehkä tuon takia sitten ei enää jaksa hänen kanssaan...?
tuntuu että elämä menee ohi ja kovaa meneekin. olemme aivan liikaa yhdessä, ja mieheni ei voi ymmärtää miksi haluan välillä olla likkakavereitten kesken ja että en halua häntä mukaan. luulee että on jotain salaisuuksi.. no, hänellä ei ole yhtään kaveria joten miten hän voisikaan kavereiden kanssa olemisesta mitään tietää.
olen ajatellut että hän on se oikea ja hänen kanssa olen koko loppu elämäni. hänen perheestä on tullut tärkeä minulle joten jo sen takia ajattelen että minun on "pakko" olla hänen kanssaan, vaikka en enää tiedä haluanko olla tai rakastanko häntä, olenko koskaan rakastanutkaan? alunperinhän halusin olla hänen kanssaan vain siksi että hän oli minusta kiinnostunut ja minä halusin poikaystävän. en uskonut että juttu kestäisi, mutta jotenkin se vain on kestänyt nämä vuodet.
mies on todella mustasukkainen. hänen mustasukkaisuutensa takia olen lähes hylännyt ystäväni, lopettanut tärkeän harrastuksen ja ties mitä. hän on aivopessyt minut.
silloin kun ollaan hyvällä tuulella kaikki menee hyvin ja on kivaa, mutta liian usein kaikki on ihan perseestä ja tappelemme. tuntuu että olen ainoa syy hänelle elää, minulla olisi miljoona muutakin syytä elää. alan jo epäilemään että minulla ei olisi pienintäkään omantunnontuskaa vaikka häntä pettäisinkin...

jos tänne asti jaksoit lukea niin hyvä. en tiedä mitä haen sillä että tänne kirjoitan. luultavasti saan haukkuja ja muita negatiivisia viestejä... niinhän näillä palstoilla on tapana. asia mitä en halua kuulla, mutta minkä tiedän olevan totta, on että tätä suhdetta ei kannata jatkaa. on niin pelkuri ja paska olo!!
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko ajatellut pariterapiaa. Se kannattaisi, ennen kuin luopuu kaikesta. Jos sitten kuitenkin lopulta luopuu, niin ainakin asiat on käsitelty...

Äänestä
  • Perheasian neuvottelukeskukseen. Avioliittoterapeutille. Voit varata ensin ajan vain itsellesikin, jotta saat selvitettyä paremmin omat vaikeat tunteesi ja lähtökohtasi, jos tuntuu siltä, ettet oikein tiedä miten jatkaa ja edetä. Asia kannattaa käsitellä kunnolla, jotta tiedät onko kyse todella mieheen liittyvistä asioista vai ei. Muutoin saatat toistaa samaa virhettä tulevissa suhteissa aina uudelleen.

    Äänestä

Mua sitten ärsyttää, että aina kun on huono olo niin vika on miehessä. Katso peiliin ja lopeta miehesi kiusaaminen. Kaikesta kirjoituksestasi päätellen et rakasta miestäsi etkä muutenkaan näe hänessä mitään, eroa ja ala harrastamaan mitä nyt sitten ikinä haluatkin muiden kanssa. Lopeta joka tapauksessa miehesi syyttely, tuolla ehdotettiin parisuhdeterapiaa, mun mielipide siihen on, että ei kannata teidän kohdalla, ei kannata korjata sitä mikä ei ole rikki ja jota ei ole olemassakaan. Tämä ei ole tarkoitettu ilkeilyksi, kauniimmin asiaa ei vaan osaa sanoa.

Äänestä

että miten tietoisesti sä olet näitä tilanteeseen johtavia päätöksiä tehnyt? Miehen perhe on tärkeä? Olisiko mahdollista olla ystävällisissä väleissä näihin ihmisiin vaikka miehestä sovussa eroaisitkin? Toisaalta takertuminen kanssaihmisiin voi muodostua näille taakaksi.. ja sun olis ehkä muutenkin aika kasvaa itsenäisemmäksi. Ehkä sulle sopisi paremmin sinkkuilu ja irtosuhteet jos kerran olet seksuaalisesti aktiivinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

haluan purkaa vähän huoliani jollekin, tuntuu että sellaista ystävää ei ole jolle voisi asioita kertoa ja joka ymmärtäisi ja jaksaisi kuunnella.

olen elänyt avoliitossa muutaman vuoden ja tuntuu että tässä suhteessa ei ole enää mitään järkeä. ärsyynnyn ja suutun miehelleni todella usein ja yleensä aivan mitättömistä asioista, vaikka ne suurilta tuntuvatkin minulle. kun ärsyynnyn, menee vähintään yksi päivä että voin taas puhua hänelle normaalisti, joskus menee useita päiviä. kun olen hänelle vihainen, en edes halua leppyä vaan ajattelen minkä takia olen vihainen ja ajattelemalla kuinka paska jätkä hän oikeastaan on ja kuinka paljon ihanampaa elämä olisi ilman häntä.
seksi ei oikeastaan kiinnosta yhtään. silti ajattelen joka päivä kuinka ihanaa olisi olla vapaa ja saisi sekstata kenen kanssa tahtoo. haaveilen paljon muista miehistä ja ihastun todella helposti. jos joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan niin haluaisin vain heittäytyä hetkeen ja mennä sen mukana. silti, vaikka mieheni kanssa seksi ei kiinnosta, niin masturboin itseäni usein. ehkä tuon takia sitten ei enää jaksa hänen kanssaan...?
tuntuu että elämä menee ohi ja kovaa meneekin. olemme aivan liikaa yhdessä, ja mieheni ei voi ymmärtää miksi haluan välillä olla likkakavereitten kesken ja että en halua häntä mukaan. luulee että on jotain salaisuuksi.. no, hänellä ei ole yhtään kaveria joten miten hän voisikaan kavereiden kanssa olemisesta mitään tietää.
olen ajatellut että hän on se oikea ja hänen kanssa olen koko loppu elämäni. hänen perheestä on tullut tärkeä minulle joten jo sen takia ajattelen että minun on "pakko" olla hänen kanssaan, vaikka en enää tiedä haluanko olla tai rakastanko häntä, olenko koskaan rakastanutkaan? alunperinhän halusin olla hänen kanssaan vain siksi että hän oli minusta kiinnostunut ja minä halusin poikaystävän. en uskonut että juttu kestäisi, mutta jotenkin se vain on kestänyt nämä vuodet.
mies on todella mustasukkainen. hänen mustasukkaisuutensa takia olen lähes hylännyt ystäväni, lopettanut tärkeän harrastuksen ja ties mitä. hän on aivopessyt minut.
silloin kun ollaan hyvällä tuulella kaikki menee hyvin ja on kivaa, mutta liian usein kaikki on ihan perseestä ja tappelemme. tuntuu että olen ainoa syy hänelle elää, minulla olisi miljoona muutakin syytä elää. alan jo epäilemään että minulla ei olisi pienintäkään omantunnontuskaa vaikka häntä pettäisinkin...

jos tänne asti jaksoit lukea niin hyvä. en tiedä mitä haen sillä että tänne kirjoitan. luultavasti saan haukkuja ja muita negatiivisia viestejä... niinhän näillä palstoilla on tapana. asia mitä en halua kuulla, mutta minkä tiedän olevan totta, on että tätä suhdetta ei kannata jatkaa. on niin pelkuri ja paska olo!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu