Mielestäni minkään ei-poliittisen tahon ei tulisi osallistua millään tavoin poliittiseen tapahtumaan, koska eihän armeijakaan osallistu millään tavoin tähän näin esimerkkinä.
Pidän esimerkiksi armeijaa ja SAK:ta samankaltaisina instansseina ja poliittisten mielikuvien luominen näiltä tahoilta lyö yli ja kovaa ja varsinkin, kun SAK on SDP:n käsikassara.
Onko SAK/SDP herännyt ja pelästynyt, että heidän takapajuisuuden ajatusmaailmansa-ja etunsa ovat uhattuna kenties?Siitä luulen olevan kyse.
Niin..ja jäsenmaksuista..Lienee aika tärkeää käyttää niitä vain SAK pamppujen palkkojen maksatukseen sekä mainontaan.
Sekin ihmetyttää, että miksi luodaan eripuraa esimerkiksi juuri yrittäjien ja työntekijöiden välille?Emme elä enää missään saatanan sirppivasara-paskasysteemissä vaan 2000-luvulla ja joskus oli maa nimeltään Neuvostoliitto=ruskipaska ja ei oikein jostain syystä toiminut, kun 10% kansasta kuului samankaltaiseen etujen hakijoukkoon joiksi luen vaikkapa SAK/SDP:n.
ei-ei poliittisille tahoille
0
354
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561