Työttömyyskorvaus

Vaatimus on, että työttömyyskorvaus jonka aikana saa harrastaa ammattiaan. Siis esim. maalata kunhan ei myy. Max. 500pv maalaa, vuoden myy näitä "jätöksiä" ja sitten varmaan taas 500pv:ksi työttömäksi?
2290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huono ehdotus, miksi taiteiljan täytyisi saada tiivistää 2,6 vuoden myynti 1,3 vuoteen? Nauttiakseen ensimmäisen jakson ajan työttömyyskorvauksista tehden työtä ja säästäen työn tuoton myöhemmin nostettavaksi ja nauttiakseen toisen jakson ajan tiivistettyä eli vähintään tuplattua myyntituloa?

Saisinko minäkin tehdä 1,3 vuotta työtä nostamatta palkkaa, mutta nauttien työttömyyskorvauksia ja seuraavan 1,3 vuoden tehdä työtä nostaen molempien jaksojen palkkaa 2,6 vuoden palkat?

Aika kohtuutonta?

Äänestä
  • Eihän taiteilija ole silloin työtön, kun hän taulujaan maalaa, vaan verrattavissa yksityisyrittäjään - hän työllistää itse itsensä ja elää tauluistaan saamilla tuloilla. Ei kai ne mitään ihan pieniä rahasummia ole, mitä etenkin vähänkin kuuluisammat tai tunnetut taiteilijat tauluistaan saavat ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taiteilijoille? kirjoitti:

Vaatimus on, että työttömyyskorvaus jonka aikana saa harrastaa ammattiaan. Siis esim. maalata kunhan ei myy. Max. 500pv maalaa, vuoden myy näitä "jätöksiä" ja sitten varmaan taas 500pv:ksi työttömäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu