Ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa 1,5 vuotta ja yhdessä asuttu noin puoli vuotta. Muutettiin yhteen vähän niinkuin säästösyistä, vuokrat on niin kalliita. Nykyisessä asumuksessa menot on tosi pienet. Jätkä asui ennen yhteenmuuttoa vielä kotona ja minä opiskelijasolussa.
Yhteenmuuton jälkeen kaikki on alkanut maistua puulta. Mua ei huvita enää mikään. Nyt kun me asutaan yhdessä niin nähdään toisemme aina kotona. Emme käy pahemmin enää missään yms. Mua ahdistaa olla koko ajan sen kanssa saman katon alla!
Mä haluaisin erilaista elämää! Mä kaipaan niin paljon sitä aikaa ennen yhteenmuuttoa, kun soiteltiin toisillemme, sovittiin treffejä eri paikkoihin...aina tehtiin jotain kivaa yhdessä. Niitä tapaamisia tosissaan odotti! Nyt tullaan koulusta ja olla möllötetään...
Mä haluaisin nyt että muutettais erilleen, tää yhdessä asuminen tuli sittenkin liian nopeasti. Mä en halua erota poikakaveristani tai tapailla ketään muutakaan, mutta mä haluan sen alkuaikojen fiiliksen takaisin. Mä haluan aloittaa "tapailun" mun poikakaverini kanssa.
Entinen suhteeni (6 vuotta yhdessä, 3 saman katon alla) lopahti, koska kyllästyttiin toisiimme totaalisesti. En saanut ukkoani tekemään mitään yhdessä. Ukko oli sitä mieltä, että miks pitäis ku nähdään kuitenkin joka päivä kotona. Se loppu tulikin sitten niin äkkiä, ettei ehditty edes kokeilemaan mitään erilleen asumisen parantavaa mahdollisuutta.
Tän suhteen kariutumisen jälkeen olin niin onnellinen kun löysin tän nykyisen, jonka kanssa ohjelmaa riitti...
Ongelma on se, että mun poikakaveri ei tajua tätä mun halua muuttaa erilleen. Olen todellakin nyt valmis maksamaan kalliimpaa vuokraakin, jotta saan suhdettamme parannettua. Se on satavarma, että mä haluan erota siitä mutta mä olen aivan varma että erilleen muutto auttaisi...
Onko kellään kokemuksia tai mitn sanottavaa?
Yhteenmuuton jälkeen kaikki on alkanut maistua puulta. Mua ei huvita enää mikään. Nyt kun me asutaan yhdessä niin nähdään toisemme aina kotona. Emme käy pahemmin enää missään yms. Mua ahdistaa olla koko ajan sen kanssa saman katon alla!
Mä haluaisin erilaista elämää! Mä kaipaan niin paljon sitä aikaa ennen yhteenmuuttoa, kun soiteltiin toisillemme, sovittiin treffejä eri paikkoihin...aina tehtiin jotain kivaa yhdessä. Niitä tapaamisia tosissaan odotti! Nyt tullaan koulusta ja olla möllötetään...
Mä haluaisin nyt että muutettais erilleen, tää yhdessä asuminen tuli sittenkin liian nopeasti. Mä en halua erota poikakaveristani tai tapailla ketään muutakaan, mutta mä haluan sen alkuaikojen fiiliksen takaisin. Mä haluan aloittaa "tapailun" mun poikakaverini kanssa.
Entinen suhteeni (6 vuotta yhdessä, 3 saman katon alla) lopahti, koska kyllästyttiin toisiimme totaalisesti. En saanut ukkoani tekemään mitään yhdessä. Ukko oli sitä mieltä, että miks pitäis ku nähdään kuitenkin joka päivä kotona. Se loppu tulikin sitten niin äkkiä, ettei ehditty edes kokeilemaan mitään erilleen asumisen parantavaa mahdollisuutta.
Tän suhteen kariutumisen jälkeen olin niin onnellinen kun löysin tän nykyisen, jonka kanssa ohjelmaa riitti...
Ongelma on se, että mun poikakaveri ei tajua tätä mun halua muuttaa erilleen. Olen todellakin nyt valmis maksamaan kalliimpaa vuokraakin, jotta saan suhdettamme parannettua. Se on satavarma, että mä haluan erota siitä mutta mä olen aivan varma että erilleen muutto auttaisi...
Onko kellään kokemuksia tai mitn sanottavaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ettette keksi mitään tekemistä todellakaan?
Miksette esimerkiksi lue lehtiä ja seuraa maailmantapahtumia ja keskustele niistä?
Ei välttämättä tarvitse juosta ulkona eri tapahtumissa jos osaa itse järjestää ohjelmaa itselleen. Jos ei tiedä mistään mitään, eikä mikään pintapuolisen hölseen lisäksi kiinnosta, eipä niitä keskustelun aiheitakaan löydy ja sitten löhötään vain sohvalla kuin härskit sillit.
Hanki harrastuksia ja opettele keskustelemaan, ethän voi viettää kuitenkaan loppuikääsi deittailemalla. Samanlainen tylsyys on edessä kuitenkin kun jonkun kaverin, nykyisen tai tulevan kanssa aikanaan taas asustelet yhdessä.
Olet epärealistinen odotuksissasi. Näet entisen elämänne sädekehä ympärillä: "silloin oli niin ihanaa". Et ymmärrä, että olet joka tapauksessa siirtynyt elämässä eteenpäin muutamalla yhteen, ja paluuta entiseen ei ole - ei, vaikka muutatte erillinne.
Et myöskään ymmärrä, että elämässä pitää kehittyä paitsi parina, myös - ja ennen kaikkea - yksilönä. Et tunnu olevan kiinnostunut mistään - mistä olit kiinnostunut silloin ennen? Jos et löydä elämääsi mitään älyllisellä tasolla, en yhtään ihmettele vaikka masentuisit lopulta vakavasti.
Ei elämää voi laskea toisen ihmisen varaan tavalla jolla sen teet. Ei sinua odota tulevaisuudessa parempi elämä SITTEN KUN olette muuttaneet erillenne. Ehei, et ole vielä ymmärtänytkään, mistä elämässä on kyse. Sinun on löydettävä jokin punainen lanka elämääsi, ja lakattava pohtimasta, että "sitten kun muutamme erillemme, elämä alkaa".
Niinhän se sanonta menee, että älä jää tuleen makaamaan... jos et pidä siitä, koska silloin helposti päädytään tilanteeseen, jossa ei varsinaisesti tiedetä, miksi asioiden pitäisi olla juuri niin, kuin ne ovat, kun ruvetaan miettimään, mutta se hyväksytään ikäänkuin elämässä kaikki loksahtaisi automaattisesti kohdalleen, eikä ole mitään ihmettelemisen varaa. Vähän niinkuin tämä edellinen virke. :)
Löydetään 'sopiva', mennään yhteen ja ajatellaan, että tässä se nyt on - ja ollaan kuitenkin koko ajan tyytymättömiä, milloin mihinkin. Ei mitään tajua siitä, että elämä oikeastaan vasta alkaa silloin, kun löytää itsensä tällaisesta 'tyhjiöstä'.
Yhdessä ollaan oltu, reilu 2 vuotta.. kohta 2,5 vuotta.. 4 kk asuttu nyt yhdessä ja tuntuu vaan että kaikki on muuttunut. Suhteemme on muuttunut todella tylsäksi ja intohimottomaksi.
En oikein tiedä mitä tehdä.. tilanne vana muuttunut niin yhtäkkiä..ajattelen koko ajan etä kevät ja kesä muuttaa tilanteen erilaiseksi, että nyt olemme jossakin pimennossa talven keskellä.
Kun odotellaan passiivisina, että jospa vaikka kevät toisi ratkaisun..
Niinpä, kannattaisi hyvissä ajoin tajuta, että elämä on omissa käsissä. Sen muuttaminen lähtee sinusta itsestäsi ja AKTIIVISISTA päätöksistä muuttaa se.
Tuolla menolla voivottelet vielä kiikkustuolissa samaa.. "kumpa edes keväällä.."
Mitäs sitten kun lopulta taas muuttaisitte yhteen? Sama puunmaistelu siitä alkais taas... Kannattaisi koittaa parantaa sitä suhdetta tuollaisenaan ja jos siitä ei tule mitään niin lopettaa koko suhde ja etsiä joku, jolta saat tarpeeksi jännitystä.
Laske poika takaisin kotiinsa asumaan. Tuo yhteenmuutto oli todella huono ratkaisu. Miksi alkaa "leikkimaan kotia" kun kumpikaan ei halunnut sita? Taloudellinen syy on aivan suoraa valhetta.
Jos sina haluat jakaa vuokran, olisit ottanut vaikka omantyyppisesi tyton jakamaan vuokraa.
Oletan etta sina opiskelun lisaksi kayt toissa ( ellet, niin nyt on korkea aika hankkia lisatienestia tuon "möllötetään" sijasta ja alkaa kaytta Luojan lahjaksi antamia aivoja ja kasia, jalkoja omaksi hyvaksi. Tyon teossa ei ole mitaan laitonta!)joten tuo asunnolla olo aika menee vain lahes nukkumiseen.
Mika ihmeen vimma naisilla on aina hinkua asumaan yhteen miesten kanssa? JA sitten aivan tarpeettomasti rukoilla sydansuruja?
Uskon, että varmasti on tylsää jos näette toisianne koko ajan, ettekä tee mitään. Aivan niinkuin edelliset ovat sanoneet, niin mitä sitten kun joskus muuttaisitte takaisin yhteen?
Parempi ratkaisu omasta mielestäni olisi se, että keksisitte tekemistä yhdessä ja erikseen. Alkakaa vaikka käymään kuntosalilla tai pelaamassa sulkapalloa, lähtekää kesällä telttailemaan tai jotain muuta kuin kotona istumista. myös se, että viettäisit vaikka enemmän aikaa omien kavereiden kanssa, voisi auttaa. Tottakai joskus on tylsää, mutta ei elämä voi aina olla hauskanpitoa ja uutuudenviehätystä.