Erostani on jo noin vuosi aikaa. Edelleen olen aivan maassa enkä pääse eteenpäin.
Erotessamme sovimme exän kanssa et ollaan nyt hetki itseksemme ja annetaan aikaa miettiä asioita. ollaan lojaaleja toisillemme ja katsotaan myöhemmin uudestaan voisimmeko jatkaa vielä yhteistä elämää..
Mut erille muuton jälkeen exälläni on ollu paljon suhteita, pari pitempää ja nykyinen ilmeisesti jo vakaakin. itsellä jotenkin petetty olo kun toinen ei pitänyt sopimuksesta kiinni enkä saanu edes mahdollisuutta yrittää vielä kerran... ajatuksissa pyörii vain entä jos...
Rakastan entistäni vieläkin tulenpalavasti enkä voi tunteilleni mitään...
tiedän että olen todella katkera...
exä haluaisi kyllä olla ystäväni, mut musta tuntuu etten voi, tuntuu vain et kaikki tai ei mitään...
sudäntä edelleen vain raastaa, olen ahdistunut ja voi pahoin jatkuvasti. syön mielialalääkkeitä ja rauhottavia ja käyn myös säännöllisesti juttelemassa... olo vain huononee jatkuvasti, tuntuu etten kohta pysy enään kasassa, itsemurha-ajatukset pyörii mielessä, tekotapakin jo valmiiksi mietitty... tuntuu et elämän jättäminen on ainut tapa päästä tästä pahasta olosta ja ahdistuneisuudesta eroon... olen jäänyt jumiin tunteideni ja elämäni kanssa, kaikki tallaa vain paikallaan...
toivon paljon vastauksia kaikilta ja kiitoksia etukäteen kaikille vastanneille, nyt ois kaikki apu tarpeen...
Erotessamme sovimme exän kanssa et ollaan nyt hetki itseksemme ja annetaan aikaa miettiä asioita. ollaan lojaaleja toisillemme ja katsotaan myöhemmin uudestaan voisimmeko jatkaa vielä yhteistä elämää..
Mut erille muuton jälkeen exälläni on ollu paljon suhteita, pari pitempää ja nykyinen ilmeisesti jo vakaakin. itsellä jotenkin petetty olo kun toinen ei pitänyt sopimuksesta kiinni enkä saanu edes mahdollisuutta yrittää vielä kerran... ajatuksissa pyörii vain entä jos...
Rakastan entistäni vieläkin tulenpalavasti enkä voi tunteilleni mitään...
tiedän että olen todella katkera...
exä haluaisi kyllä olla ystäväni, mut musta tuntuu etten voi, tuntuu vain et kaikki tai ei mitään...
sudäntä edelleen vain raastaa, olen ahdistunut ja voi pahoin jatkuvasti. syön mielialalääkkeitä ja rauhottavia ja käyn myös säännöllisesti juttelemassa... olo vain huononee jatkuvasti, tuntuu etten kohta pysy enään kasassa, itsemurha-ajatukset pyörii mielessä, tekotapakin jo valmiiksi mietitty... tuntuu et elämän jättäminen on ainut tapa päästä tästä pahasta olosta ja ahdistuneisuudesta eroon... olen jäänyt jumiin tunteideni ja elämäni kanssa, kaikki tallaa vain paikallaan...
toivon paljon vastauksia kaikilta ja kiitoksia etukäteen kaikille vastanneille, nyt ois kaikki apu tarpeen...
Vastaukset 25
Vanhimmat
Voi miten lohdutonta.En osaa oikein mitään sanoa,mikä auttaisi ja mitä pitäisi tehdä että pääsisi irti.Jospa vain yrittäisit taapertaa päivän kerrallaan,tehdä pieniä asioita jotka tuntuu mukavalta.Jokatapauksessa sinun on unohdettava toive palata yhteen,se vain jarruttaa toipumistasi.Minulla 8kk erosta,vieläkin suren meitä,mutta enää en itke kuin kerran päivässä.Edistymistä sekin. Sylin täydeltä voimia ja valoisampaa mieltä sinulle.Kerrohan kuulumisia minulle,voi hyvin.
tuntuu vain jotenkin raskaalta edes hoitaa normipäivärutiineja, työssä käynti on hankalaa... itsetunto-ongelmia on ja senkin takia ero lyö entistä matalemmaksi...
Ja en voi ymmärtää kun suhteessa sanotaan toisille et rakastetaan ja sitä rataa et miten exäni, ja monet muut, voivat eron jälkeen vaihtaa kumppania kuin sukkaa vain? mua ainakin jo tunteet estää alottamasta mitään uutta... tuntuu kuin kaikki suhteessa sanotut olisivat sanoja vain kun voi toimia näin... ei osaa enään luottaa ihmisten, varsinkaan sydänystävän sanoihin. Ja kun tämä on jo toinen kerta kun exä ottaa ja vaihtaa heti uuteen. Vai eivätkö tämän kaltaiset ihmiset anna aikaa surulle? auttaako uusi suhde haavoihin? Vai pakeneeko he vain yksinäisyyttä? eivät käy asioita läpi eivätkä anna aikaa sille? paljon kysymyksiä pyörii päässäni, eikä yhtään vastausta...
Mitkä ne eronne syyt perimmältään olivat, miksi halusitte ottaa etäisyyttä? Ilmeisesti exälläsi on ollut erosta kuitenkin toisenlainen käsitys, koska hän on nyt jo hankkinut uutta seuraa.
Ero sterssitekijänä on ihan sieltä pahimmasta päästä. Jotenkin vaan tuntuu, että tosta tilanteesta pitäisi nyt päästä yli, vaikuttaa aika peruuttamattomalta. Sinuna, anteeksi suorasukaisuuteni, laittaisin pisteen tarinalle ja jatkaisin elämässä eteenpäin. Tärkeintä nyt ensin on kuitenkin se, että saat itsesi kuntoon.
Sairastitko masennusta jo ennen eroa, vai onko se uusi ilmiö?
Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään, vaikka sen hautominen tietyssä sairauden vaiheessa on aika tyypillistä. Toivon sulle voimia jaksaa pahimman vaiheen yli ja myötätuulta elämääsi.
Katso rohkeasti huomiseen. Haavat paranevat kyllä, mutta siihen tarvitaan aikaa.
eroon oli paljon syitä... itsetuntoni ajoi minut syvälle ja oli suuri ongelmani. exällä sama juttu, sairaalloista mustasukkaisuutta, ei luottamusta toisen tavaroiden mm. puhelimen selailua ja sähköpostien tutkimista...
kaikki tämä kävi todella raskaaksi ja riidat kovenivat, molemmin puolin huonoa kohtelua rakastaan kohtaan... ymmärsin et etäisyydellä olisi saanut aikaa keskittyä omiin ja suhteen ongelmiin, käydä niitä läpi ja kasvaa ihmisenä...
exä lähti kotipaikkakunnalleen kesäksi suorittamaan työharjoittelua, ja itsekkin ajattelin että välimatka tekee hyvää molemmille, ja exäkin sanoi ja oli sitä mieltä että sitten punnitaan uudestaan enemmän ja sitä rataa...
kun hän pääsi kotipaikkakunnalleen, halusi tyystin katkasta välit siksi aikaa kun on siellä, ei puheluita jne... sanoi vain et ollaan taas yhteyksissä kun palaa takaisin.
mutta hänellä olikin heti uusi suhde, minä asiasta tietämättömänä odotin häntä... vasta kun hänen palaamisensa oli ajankohtainen, ilmoitti asiasta sähköpostitse et hänellä on jo toinen...
tuli elämäni pahimmat paniikkikohtaukset, henki salpautui, ja vieläkään en ole toipunut. se suhde jäi sit kun tuli takaisin tänne, mutta tilalle tuli heti uusi mies... eikä mulla ole mihinkään ollut mitään sanan sijaa. tai edes kysytty miltä musta asia kenties tuntuu... luotto mennyt ihmisiin täysin. onko kaikki näin tunteettomia?
tuntuu vain jotenkin raskaalta edes hoitaa normipäivärutiineja, työssä käynti on hankalaa... itsetunto-ongelmia on ja senkin takia ero lyö entistä matalemmaksi...
Ja en voi ymmärtää kun suhteessa sanotaan toisille et rakastetaan ja sitä rataa et miten exäni, ja monet muut, voivat eron jälkeen vaihtaa kumppania kuin sukkaa vain? mua ainakin jo tunteet estää alottamasta mitään uutta... tuntuu kuin kaikki suhteessa sanotut olisivat sanoja vain kun voi toimia näin... ei osaa enään luottaa ihmisten, varsinkaan sydänystävän sanoihin. Ja kun tämä on jo toinen kerta kun exä ottaa ja vaihtaa heti uuteen. Vai eivätkö tämän kaltaiset ihmiset anna aikaa surulle? auttaako uusi suhde haavoihin? Vai pakeneeko he vain yksinäisyyttä? eivät käy asioita läpi eivätkä anna aikaa sille? paljon kysymyksiä pyörii päässäni, eikä yhtään vastausta...
masennusta olen sairastanut ennenkin, nyt jo kolmatta kertaa ja joka kerta tullu pahempana takaisin... pienikin elämän muutos, ja olen aivan palasina...
olen niin melankolinen nykyään et tuntuu ettei kukaan enään jaksa kuunnella mua ku kaikki on aina vain huonosti, mikään ei muutu ja polen paikallani... tuntuu ettei mistään saa tukea, ymmärrystä ja myötätuntoa, ei se ole minun vikani et voin huonosti masennuksen takia mutta kukaan ei tunnu sitä käsittävän... tuntuu ettei kauaa tahdo enään jaksa ku olo ei kohene, itken koko ajan, hiki valuu, pelkään ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, somaattisia oireita alkanut tulemaan ja voisin jatkaa vaikka kuinka pitkälle oireita...
Ensiksikin,sinulla on oikea käsitys mieltäsi askarruttavista asioista.Toiseksi,ole ylpeä itsestäsi,sinulla on sydämen herkkyyttä ja olet tunteellinen,mikä nykyään on harvinaista.Sinulla on kyky rakastaa.Jos ajattelet suhdettanne,siitähän puuttui luottamus.Ilman sitä suhde on tuhoontuomittu.Sure vielä tämä päivä,anna itsellesi lupa siihen,mutta huomenna nosta pää pystyyn ja pyyhi kyyneleet.Luota itseesi ja ajatuksiisi,sillä sinä olet niin oikeassa niissä ja juuri siksi sinä pääset vielä tämänkin asian yli.Tämä kirjoittaminen on hyvä keino työstää asioita,joten kirjoittele. Mä käyn taas katsoon sua iltapäivällä.Heips!
Kiitos noista sanoista, tuo tuntu todella hyvälle särkyneessä sydämessä kun kukaan ei koskaan sano mulle mitään tollaista... tai sit vain niin harvoin. Tunnen vain olevani erillainen ku kaikki muut, arvostan eri asioita... en ymmärrä miten ihmiset eivät tajua et edes sexi ei tunnu miltään ilman rakkautta, tai sit sellaiset ihmiset eivät vain ole rakastanut kunnolla. Ja entäs se itsekunnioitus, voiko itsensä kanssa muka elää kun on niin likainen ku makaa kaikkien kanssa... kai jos se ei merkkaa mitään... kumminkin tuntuu et olen liian erillainen kuin muut eikä löydy samallaista ihmistä kuin minä, jaksaisi tehdä töitä suhteen eteen eikä luovuttaisi, luulisi et rakkauden eteen tekee mitä vain... tai sit toinen ei vain oikeasti rakasta jos ei tee.. en vain halua elää useita suhteita koska erot repivät minut kappaleiksi, en seurustele enään ellei tule kohdalle samallaista, mielummin yksin kuin väkisin seurustelisi...
Äkikseltään täs ruokatunnilla tulin piipahtaan.Sinulla niin kaunis sielu,että elä kaikille räppäkäpälille sitä annakkaan.Elä myöskään vaivu synkkyyteen,sillä todellakin olet harvinaislaatuinen ihminen täällä pelimiesten ja -naisten joukossa.Oikea unelma! Osaat oikean rakastamisen taidon,mitä jotkut ei edes tiedä olemassa olevankaan.Pidä kiinni kaikesta minkä koet oikeaksi,tiedät itsekkin,että niin kuuluu tehdä ja on oikein.Älä vähättele ajatuksiasi,periaaatteitasi,kun olet niin oikessa.LUOTA ITSEESI JA TUNTEISIISI! Pärjäät varmasti näillä eväilläsi elämässä ja osaat tehdä siitä sellaista,mistä nämä irtosuhteiden harrastajat eivät tiedä olemassa olevankaan.Sinulla on aito kyky rakastaa oikeasti.Kaikkea hyvää elämääsi ja paljon hymyä.Terveisin Saijamaija Kemistä.
Olen kova kyseenalaistamaan periaatteitani, ajatuksiani ja tunteitani... tulee tunne että pitäisi antaa periksi ja luopua osasta periaatteistani ja elää kuten muutkin, sulautua joukkoon, muuttua kiveksi ja pelleillä ihmisten tunteilla ja muuta paskaa että saa arvostusta osakseen... pinnallista... pelkään rakastua enään, rakkaus satuttaa eniten maailmassa... miksi ihmiset eivät arvosta muita ihmisiä? eivätkö ymmärrä kuinka paljon voivat pahimmillaan satuttaa? voi jäädä pysyviä arpia ja traumoja, ja muuttaa ihmistä kokonaan...tuntuu kuin eläisi veitsen terällä, tasapainoilla kuilun reunalla ja varoa koko ajan millon putoaa...
Heips, ymmärrän sinun tunteita hyvin mutta käyttäydyn eri tavalla. Seurustelimme 2 vuotta ja aika suhteen alussa kysäsin et rakastatko minua. (Hän siis vastasi ettei rakasta) Järkytyin suorasukaisuudesta koska itse tunsin hyvin voimakkaasti tätä miestä kohtaan. Rakastuinkin häneen vaikka hän ei ollut sellainen mies jota olin etsinyt. En voinut uskoa hänen rakkaudettomuuttaan minua kohtaan koska itse en voisi olla toisen kanssa jos en rakastaisi toista...
Jatkoimme seurustelua mutta mukana oli mustasukkaisuutta ja riitojakin. Luonteeltani olen avoin ja hän aivan päinvastainen. Eli salailee ihan tavallisia asioitakin. Ja aina
kun huomasin että hänellä on jotain salailtavaa minua alkoi vaivaamaan se. Hän salasi et entinen tyttöystävä on hänellä töissä yms. Vain työsuhde yms. Oltiin vuosi seurusteltu kun kajosin hänen kännykkään ja sieltä löytyi exsältä liian lämmin ystävänpäivä viesti yms. Muutakin pientä ikävää sattui... Seurasi riitelyä, kokosin kamani ja tulin kotia. Mutta kun olin jo rakastunut tähän mieheen, halusin jutella ja kohta jo oltiinkin taas yhdessä. Samalla tilanne aina jatkui. Salailua ja tahtoi tehdä reissuja kavereiden kanssa. Halusin muuttaa yhteen ja hän oli epävarma.
Ja taas kuinkahan monennen kerran otin tavarani ja tulin kotiin. Päätin että minun on jatkettava elämääni. Jos sain hänet suuttumaan ja hän läksi jonnekkin reissuun (liian usein minusta) hän ei suostunut kertomaan minne menee ja kenen kanssa.
Kotona yksin olin hirveän ahdistunut ja mietin jopa tekeväni itselleni jotakin. Ajattelin että jos näin saisin hänen tunteensa esille tai että jos hän minusta välittää tippaakaan hänkin saisi vähän kärsiä. Aika hölmöä, koska ...
Ei ole pitkä aika kun erottiin mutta pakotin itseni lähtemään ravintolaan. Siellä oli tylsää mutta parempi kuin hautoa synkkiä ajatuksia kotona. Tapasin miehen joka "olevinaan" ihastui minuun, avoimuuteen yms. Vaihdettiin numeroita ja on soiteltu, viestitelty ja käyty syömässä. Olen kertonut juuri eronneeni yms. ja tavallaan ahdistaa mennä hänen kanssaa ulos koska rakastan entistä... Minusta tuntuu että petän entistä poikaystäv. mutta haluan päästää hänet irti että hänkin voisi löytää naisen ketä voisi rakastaa...
Nyt hävisi näppäimistö ja tuli silmä huuhtelu ..
Olen n.neljäkymmentä vuotias enkä halua elää eläämääni yksin. Rakkautta olen etsinyt ehkä liikaakin ja tuntuu että on kiire jonnekkin.
Olen ollut joskus nuorena uskoton pitkässä suhteessa ja nyt en halua pettää ketään.
En tiedä ymmärsitkö mikä oli kirjoitukseni pointti mutta itselläni on myös ollut "pahat aikeet mielessä kun rakkaus on satuttanut"
Pakko on vain ollut elää ja uskoa parempaa ja taas kohta täysillä tunteilla...
ps. nytkin on aivan hirveä ikävä mutta ei voi jäädä roikkumaan toiseen ihmiseen..
Voimia sinulle, kyllä elämä viel hymyilee..
Ymmärrän sua todella hyvin. Ja musta tuntuu et sillon tulee tunne et on kiire jonnekkin kun kaipaa läheisyyttä ja hyvää suhdetta ja kun takana epäonnistumisia... totuus kumminkin on et parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa. kai meille jokaiselle on tarkoitettu se oikea, ja ehkä sen tunnistaa kun on takana huonoja suhteita, ja ehkä sen kuuluukin mennä niin.. täytyy vain olla jotain huonoa takana että tunnistaa ja arvostaa hyvää...
Hei, kuinka olet voinut? Näitten lukeminen&kirjoittaminen on ihan hyvää terapiaa. Kirjoitit että parempi yksin kuin huonossa suhteessa ja olen aina ollut samaa mieltä. Noin vuosi sitten kirjoittelin tänne ongelmistani ja sain kuulla samaa... Mieslestäni en ole ollut huonossa suhteessa tai olen sitten ollut niin rakastunut etten sitä huomaa. Tämä viimeisin suhde on ollut vaikea ja olen miettinyt että en haluaisi luopua vieläkään tästä ihmisestä.
Pakotan siis itseni liikkeelle ja en halua exsäni sääliä. Hänkin ehdotti että oltais kavereita, käytäis lenkillä yms. Hankala vain lenkkeillä kun haluaisi paljon enemmän. Ja samalla koko ajan toivoisi että suhde jatkuisi.
Kun olen lähtenyt hänen luota pois (pakannut tavarani). Muuttanut tavallaan olen yrittänyt saada siten hänen tunteitaan selville. Että kaipaako hän minua ja huonolla tuloksella. Eli en saa hänen tunteistaan selvää.
Kun kirjoitit tunteistasi niin tunnen tai ajattelen aika samalla tavalla. Sinunkin pitäis vain saada jotain muuta iloa elämääsi kuin suhde. Itse yritän parantaa oloani liikunnalla ja myös laihduttamalla. Itse olen juuri tämän suhteen aikana ollut ensimmäistä kertaa elämässäni työttömänä joten minulla myös sellainen ongelma. Haluaisin töihin ettei jäisi aikaa liikaa miettiä. Tosin muistan kun on ollut rakkaus huolia ei työkään maistu. Olet sinä kyllä pitkään jo kärsinyt tuntteittesi kanssa.
Kun seurustelin en halunnut oikein mennä kavereiden kanssa minnekkään vaan oisin tahtonut olla aina tämän mieheni kanssa. Siinä tein yhden virheen. Koska jos toinen tahtoo mennä kavereiden kanssa pitäis hänen antaa mennä ja itse tehdä samoin.
Onko sinulla harrastuksia? Ystäviä? Onneksi sinulla on työ.
Hyvää päivän jatkoa sinulle!
Olet jo selvinnyt pahimmasta eli ensimmäisestä vuodesta eron jälkeen. Nyt on aika alkaa rakentaa uutta elämää, niin silloin kaikki vanha hiipuu vähitellen pois mielestäsi ja jonain päivänä huomaat olevasi onnellinen jälleen.
En uskonut eron jälkeen että voisin olla koskaan enää onnellinen. Niin vain kävi. Nyt 2,5 vuotta erosta ja olen tyytyväinen elämääni ja aloittamassa vihdoinkin uutta suhdetta. Et saa jäädä paikallesi, vaan sinun on rakennettava aktiivisesti elämääsi, vaikka kuinka tuntuisi että ei jaksa. Uuden tekeminen, uusien ihmisten tapaaminen antaa voimaa ja herättää sinut horroksesta. Itse aloitin uuden harrastuksen, aloin opiskelemaan, loin yhteyksiä vanhoihin kavereihin ja tutustuin uusiin ihmisiin. Pakotin itseni menemään erilaisiin tapahtumiin ja paikkoihin jossa oli ihmisia. Pikkuhiljaa sitä alkoikin taas viihtyä ihmisten parissa ja oikeasti kiinnostua taas elämisestä.
En usko että tuo tyttö sinusta oikeasti välitti. Hän taitaa olla tyyppi, joka ei osaa olla hetkeäkään yksin. Eikä osaa selvittää asioita, kunhan vaan porskuttaa eteenpäin välittämättä muista. Jonain päivänä vielä ymmärrät, että onneksi pääsit hänestä eroon. Tuo tyttö ei ollut sinulle oikea ja hän voisi tehdä kaikille palveluksen ja mennä jonnekin kypsymään ja kasvamaan. Äläkä kadu rakkauttasi ja herkkyyttäsi, sillä jonain päivänä pääset niitä osoittamaan jollekin oikealle ihmiselle. Toiset ihmiset eivät vaan tiedä miten käyttäytyä ja ovat epäkypsiä. Tee itsellesi palvelus ja katkaise kaikki välit häneen. Minut jätettiin 8 vuoden suhteen jälkeen tekstiviestillä ja parissa kuukaudessa minut oli korvattu uudella. Katkaisin välit tuohon tyyppiin ja uskon että sillä oli myös suuri merkitys toipumiselleni. Tosin masennuslääkkeiden kautta minäkin pääsin takaisin elämään. Rohkeutta, et ole yksin!
vaikuttaa karulta, mutta mihin sä olet unohtanut itsesi?
Ei toisen kautta voi elää elämäänsä.
Koita löytää elämääsi uusi intohimo, sellainen joka rohkaisee ja palkitsee.
Vaikeinta on aloittaa, mutta jos viitsii taistella, ei voi kuin voittaa.
Älä mieti suuria linjoja, vaan pitäydy pienissä arjen hetkissä. Mikä tuottaa hyvää mieltä? Edes hetkeksi. Hyvä, itse tehty ruoka, hyvä musiikki, liikunta, lukeminen, elokuvat?
Kukaan ei voi sinua auttaa jos et itse ole valmis auttamaan itseäsi. Kysy itseltäsi kysymyksiä ja vastaa niihin rehellisesti.
Sanot olevasi katkera, hyvä, tiedostat sen!
Hanki nyrkkeilysäkki ja muksi sitä kun oikein alkaa v**uttaa :)
Älä pohdi menetyksiä, vaan yritä miettiä asioita mahdollisuuksina, avoimina ovina. Mistä sen tietää mitä seuraavan nurkan takana odottaa.
Kenties suuri rakkaus, tai ystävä eliniäksi.
Kai tiedostat itsekin, ettei onnellisuutesi riipu entisestäsi vaan ihan pelkästään itsestäsi.
Valoisampaa kevään odotusta sinulle :)
Suuret kiitokset kaikille vastanneille ja jatkossakin tuleville vastaajille! Mukava lukea kaikkien antamia vinkkejä, ja tiedostaa etten ole muidenkaan ihmisten näkökulmasta mikään friikki tunteitteni ja ajatusteni kanssa...=)
friikki :) Uskallat olla herkkä ja tunteva, etkä kätke sitä kovan kuoren alle. Se on harvinainen ominaisuus kovassa nykymaailmassa. Mutta uskothan, että vielä on olemassa ihmisiä joilla on samanlaiset arvot ja periaatteet kuin siunulla?
Heitä nimittäin on. Tässä kirjoittaa yksi.
Kaikkea hyvää ja aina vain parempaa sinulle :)
-Heidi-
Mä olen aika samanlaisessa tilanteessa ollu nyt 10kk. On vaihtunut nainen (tai siis ei ole naista), asunto, auto ja kaverit. Dokattu ja mokattu. Rahat on loppunu. Muutenkin moni asia on menny niin sanotusti päin p***tä. Kuolemakin oli mielessä ja jossain vaiheessa lähelläkin.
Oikeestaan ainut juttu mikä on pitäny mut järjissään on työ ja siihen keskittyminen. Oon
kartoittanu itselleni erilaisia vaihtoehtoja kehittyä ammatissani ja yrittäny parhaani mukaan päästä tiettyihin tavoitteisiin. Tietysti oon vähän ehkä liikaakin asettanu paineita itselleni.
Stressiä on tullut sitä kautta, sen oon kuitenkin pystynyt hallitsemaan.
Mut siis pointti on se että pitää tavallaan kerätä se kaikki tyhjä tila päästä ja käyttää johonkin hyödylliseen kuten oman navan ajatteluun. Niin sitten sinne tyhjiöön ei pääse pesimään exän tekemiset tai ylipäätään olemassa olo.
Toinen asia mikä auttaa on uusiin ihmisiin tutustuminen. Se ei ole tietenkään helppoa meille suomalaisille, kun ei edes viitsitä naapuria morjenstaa.
Mut älä hyvä mies kiduta ittees enää! Eihän sulla ole mitään hävittävää. Se nainen on mennyttä.
Terveisin
Paraskin ohjeenantaja kun mäkin entistäni vielä ikävöin, mut minkäs teet.
Juu paljon töitä juuri tehnykkin ettei makaisi kotona ittekseen kun sillon just eniten ne ajatukset lähtee laukkaamaan... töitä vain ja lopun ajan yrittäny olla aina jonku kamun seurassa ni ajatukset pysyy kasassa ku ei edes muista ajatella exää... jotenkin vain työpanoskaan ei ole sitä mitä ennen, varsinkin ku yhdessä välissä unettomuuskin oli niin iso tekijä... nyt kun on paljon lääkkeitäkin, tuntuu et ajatusmaailma hidastunu, ja työhön yleensäkkin keskittyminen vaikeampaa kuin ennen, ja sitä mukaa tullu mokiakin... sairaslomaa lääkärit aluks yritti työntää vaikka kuinka paljon mutta huomasin etten pysy kasassa jos olen vain yksin kotona, ja töihin oli palattava hammasta purren... koitetaan pärjäillä..
Moi tiedän ainakin tunteen miltä tuntuu. Itse asiassa, olotila vaihtelee ajoittain, en tiedä mitä pitäsi sanoa, mutta jokatapauksessa mulle on sanottu että menee viisikin vuotta siihen ennenkuin uskaltaa elää udelleen. Pelottaa ajatus, itse ollut errossa 15-vuoden yhteiselosta puolivuiotta ja asuttu siitä erillään vajaa kuukausi. Tuntuu jotenkin että ei voi mennä niin että tätä jatkuisi viisivuotta. Koen nyt että en voi sitoutuakkaan uuteen suhteeseen vaan yritän saada omat ajatukset kasaan yksin elämällä. Mulla on lapset kyllä suurimman osan ajasta mun luona ne antaa voimaa, välillä muistot herää entiseen yhtenäiseen perheeseen.
Joku keroi mulle että pitää vaan unohtaa, mutta kun se ei ole niin helppoa. Kaikki tuntuu menneen kun avovaimoni lähti. Hän haluaa olla ystävä mutta se todellakaan ei tunnu oikealta, ainakaan nyt. Tunteet häntä koh´taan on vielä niin pinnassa.
Ei siis vastausta itse samassa tilanteessa, mutta toivon sulle voimia jaksaa...
voisi itsekkään edes ajatella, ja kun en voi olla täysillä mukana ja antaa kellekkään vielä kaikkeani, en halua edes leikkiä toisen tunteilla... varmasti tilanne on vielä vaikeampi kun on yhteiset lapset, ne muistuttaa aina exästä ja täten varmasti vaikeampaa olla ajattelematta eroa... ja tunnen että se olisi jo uutta kumppania kohtaan väärin, jos uuden suhteen aikana vielä rakastaisin exää, jotenkin ihan kuin pettäisin uutta naisystävää...
Itse olen elänyt asumus erossa jo aika kauan ja tiedän tunteen, kun ei pääse irti eikä pysty luovuttamaan :S
Rakasta exääsi, mutta älä katkeroidu :)
Olet menettänyt paljon ja surut täytyy surra, älä puuduta itseäsi tunteettomaksi lääkkeillä tapahtuneen vuoksi, juttele ammattilaisen kanssa tunnoistasi ja löydä pieni valopilkku tulevaisuudesta . .
Miljoonat ihmiset pettyy ja melkein kaikki selviävät siitä jotenkin :)
Et ole ainoa, etkä yksin tunteidesi kanssa :)
-Yksi rikkinäinen-
Sanonpahan sinulle, että ensimmäinen vuosi on se pahin, kaikessa. Sitten alkaa helpottamaan. Katkeruudesta on päästävä eroon ja pikkuhiljaa siitä pääseekin. Minulle tuli ero noin 10 vuotta sitten ja noin neljä vuotta se otti, ennenkuin olin sinut asian kanssa. Nyt muistelen vain niitä hyviä aikoja, pahat asiat ovat jääneet unholaan, mitä niitä muistelemaan. Nautin elämästäni nyt täysillä. Meillä on kaksi ihanaa, aikuista tytärtä ja kaikilla erinomaiset välit. Muutaman vuoden olen jo pystynyt suhtautumaan x:ääni ihan kaverina. Ei se oma elämä ole kuitenkaan yhdestä ihmisestä kiinni, vaikka oltiinkin yli 20 vuotta yhdessä.Tappaa ei itseään kannata,ei kuolema lopulta keneltäkään oveaan sulje, tulee sitten kun tulee.Jaksahan päivä kerrallaan, kyllä aurinko vielä paistaa.
Yksi asia sinun tulee nyt muistaa: kukaan ei ole korvaamaton. Olet ehkä luonut itsellesi jonkinlaisen illuusion siitä, että exäsi on sinulle se elämän rakkaus. Kaikesta päätellen näin ei ole. Tulet kohtaamaan vielä ihmisen, jonka kautta ymmärrät, että exäsi on sinulle niin väärä.
Älä tukahduta sydäntäsi, mutta anna sen parantua. Älä ajattele exäsi elämää ja hänen tekemisiään, sillä tällä tavoin kiusaat vain itseäsi. Ketä kiinnostaa mitä exäsi touhuilee, sinun pitää keskittyä omaan elämääsi ja omaan parantumiseen.
Ja usko pois, "what goes around, comes around". Varmasti myös exäsi joutuu tilanteeseen, jossa joutuu punnitsemaan omia elämän arvojaan. Ja varmasti kokee myös menetyksen tunnetta jossakin muodossa.
Äläkä ikinä vajoa ajattelemaan, että exäsi nykyinen olisi jotenkin parempi kuin sinä. Ei, hän on vain erilainen kuin sinä. Ja muista, hyvää kannattaa aina odottaa! Vaikka nyt tuntuu kamalalta ja kaipaa kipeästi toista, joskus se tunne katoaa. Kyllä sitä kärsii vaikka muutaman vuoden, jos sen jälkeen saa jakaa loppuelämänsä elämänsä rakkauden kanssa. Se on sen arvoista!
Kunhan nyt vaan muistat, että nykyinen tunnetilanteesi on eräänlainen aikakausi omassa elämässä. Et varmasti tule olemaan lopun elämääsi yhtä surullinen. Tällaisen kokemuksen myötä kasvat ihmisenä ja opit tuntemaan itsesi aivan uudella tavalla. Se on jo suuri rikkaus.
Ja sinulla on oikeus surra niin kauan, kun itse siihen katsot tarvetta. Kenelläkään ei ole oikeutta aliarvioida tuskaasi. Sellainen ihminen, joka ei ole vastaavaa kokenut, on jäävi jakamaan neuvoja. Esim. itse en ottaisi neuvoja vastaan ihmissuhdeongelmiin eroineen ym. ihmiseltä, joka on teinistä asti ollut yhden ja saman ihmisen kanssa. Toki kaikenlaiset neuvot ovat tarpeen ja arvokkaita, mutta saman kokeneella on enemmän perspektiiviä asiaan.
Nyt nenä kohti tulevaisuutta! Sure sydämesi kyllyydestä, vihaa, huuda, kärsi kärsimyksesi pois. Tämän jälkeen elämäsi vasta alkaa! Sen tulet kyllä huomaamaan :) Luulit että olit onnellinen, mutta tulet vielä huomaamaan mitä todellinen onni on!
Kyllä sinä pärjäät!
Egotrippiä lainatakseni:
"...Ja vielä koittaa se kaunis päivä, kun tieltä murheet väistyvät. Et ole surullinen aina, vaikka nyt tuntuu siltä.
Vielä koittaa uusi aika. Vielä sinut huomataan. Tulee päivä, jolloin joku muu kuin minä vierees istahtaa. Ennen kuin huomaatkaan."
Heippa.
Mulla on ihan sama tilanne, paitsi että eksä ei tietäänksei ole mun jälkeen seurustellut kenenkään kanssa. Mutta siis kauhea ikävä, ja se se pahenee, vaikka minullakin erosta jo reilu vuosi... Välissä ollut jo jaksoja, jolloin olen luullut päässeeni todella paljon eteenpäin, mutta yht äkkiä aivan nurkan takaa tulee sitten taas aivan raastava kaipuu... Ja se vaikuttaa muuhun elämään, ei jaksa oikein tehdä mitään innolla, kaikki on puolitehoista jne...
Tiedän todellakin tunteesi. Pärjäile..