Otsikon sanat tuntuvat palstan nykytilaan viitaten sopivilta käsittelyyn.
Olen ymmärtänyt, että uskova on nöyrä Jumalan edessä ja nöyrä myös suhteessaan lähimmäisiin. Ei siis suuria tarpeita oman erinomaisuuden todisteluun, oman uskontietämyksen korosteluun, oman pikkutärkeyden nosteluun. Voi elää ja olla ja anta toistenkin elää omaa elämäänsä ihan rauhassa. Tulee mieleeni Ukko-Paavon (Paavo Ruotsalainen) sanat:"Elä ja anna elää." Minusta ne sopivat uskovan ohjenuoraksi mainiosti - paitsi tällä palstalla liikkuvien "uskovien".
Nöyristely on asia, jota nämä tämän palstan uskovat toisaalta harrastavat toistensa edessä ja jota osa heistä vatii niiltä, joita ei uskovina pidä. Mm. minuun suunnataan nöyristelyvaateita, koska minua mm. Jukka ei pidä uskovana eikä kelvollisena ihmiseksikään. Minun siis kuuluisi nöyristellä, antaa sastat anteeksi ja antaa hänen jatkaa petollisia puheitaa, homofobisia asenteitaan, ihmiskileteistä kristinuskon irvikuvan levitystään. Kun en nöyristele, minua uhataan raastuvalla, jutellaan riivaajista ja muista satuhahmoista, puhutaan "luonnottomuudesta", kivitetään jne. Perään kerrotaan jeesustellen Jeesuksesta, joka muuten TAATUSTI ei olisi mielissään moisesta nöyristelyyn alistamisesta. Jeesukselle ihmiset olivat kaikki arvokkaita, tunsivatpa onnettomuuksissa kuolleita tai eivät, olivatpa suhteissa sitten Mediheliin tai mihin tahansa egoa kohottavaan.
Nöyryyttämisen aseeksi uskovalle sopii netti mainiosti. Täällä kun voi vihjailla mitä vain miten vain. Ylläpitokaan ei ennätä jukkien juttujen perässä juosta, ja niinpä sitten nöyryytetään vihattuja ja korostetaan omaa jumaluutta. Nämä itseään jumalaksi luulevathan ne nöyryyttävät. Ajoittain aika monella palstan vakiouskovista on tarve olla jumala, ja niinpä sitten alkaa tulikiviä lentää eri suuntiin.
Ilmiön tekee kiinnostavaksi se, että nöyryyttäjultä ja nöyristelijöiltä puuttuu aito nöyryys. Sitä nöyryyttä kaipaan minä ainakin keskustelukumppaniltani silloin, kun hän pyytää anteeksi tekojaan. Kun ylimielisyys paistaa ja valheen pilakhdus vilahtaa, enteksianto on helppo kiistää. Ylimielinen luulee olevansa jumala, joten hän ei ole kunnon kristitty. Jos annan ylimieliselle anteeksi, olen nöyristelijä - eikä sekään ole kaunista. Ainakaan minä en halua alentua ilkeämielisten nöyristelijäksi. Varsinkin, kun nöyryyttäjä on kiistatta homofoobinen valehtelija, minua on turha tulla nöyryyttämään. Samaa asennetta toivoisi laajemminkin: omasta itsestään Luojan luomana saa olla ylpeä. Omaa vakaumustaan ja uskoaan saa kunnioita niin paljon, ettei anna kaiken maailman jukkien kävellä sen yli sonnanlevityssaappain.

Vastaukset 4
Vanhimmat
-11:23 olevan kysymyksen sinulle ?
-muistutan vain tässä ja sanon että ihmisinähän me olemme tavallaan samalla viivalla:-)
Jos oikein ymmärsin jukka.finlandin viestin tuolla alempana, niin hän ei enää vastaa kirjoituksiisi. Viisas päätös.
Riehut täällä helluntai-foorumilla, vailla uskoa ja Jeesuksen tuntemusta, synnissä eläen. Jospa Jumalan Henki herättäisi sinut uskomaan ristillä naulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen.
Taas eräältä riehujalta putkahti joukko aloituksia.
Nuoret vielä ymmärtää, heillä kun ei voi olla elämänkokemuksen tuomaa kärsivällisyyttä, mutta muutama eläkeikäinen rääväsuu kyllä ihmetyttää.
Jos sanoo olevansa uskovainen ja ikää kertynyt 60 - 70, ja silti kieli on kuin tukkijätkällä, niin jossain on mätää.
Uskon varjollakaan ei voi sanoa mitä vaan.
alimmaisekksi.