Ristiriita maailman ja uskovien välillä

Me kaikki tiedämme, että uskosta osattomien ja uskovaisten välillä on kohtalaisen suuri ristiriita. Joka sen kieltää, ei ole rehellinen. Tuo ristiriita ei oikein ole selitettävissä maallisilla selityksillä, sillä me uskovaiset olemme vain puheissa sellaisia riehujia kuin väitetään. Monestihan se on niin, että ei uskosta osaton tajua, miksi hän niin suhteettomasti suuttuu. Kimmokse suuttumiselle on aina yliluonnollinen ja siksi uskon, että meidän uskovaisten tulee suhtautua siihen täydellisellä välinpitämättömyydellä. Me emme voi muuttaa ihmisten käyttäytymistä järkisyillä. Ihmisestä itsestään meidän tietenkin tulee välittää.

Tässä asiaa valaiseva raamatunkohta: Tit. 3: 1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2. etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

Käyrätorvi, toki saat anteeksi.
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

-jokos olet lukenut mailisi:-)?
-niin se meidän todellakin olisi hyvä muistaa,-millaisia me itsekkin olemme olleet ennen uskoontuloamme ja jos emme satu muistamaan niin joku varmasti antaa,mielellään pienen muistutuksen,-sillä ihmisinähän me emme ole sen kummempia kuin kukaan muukaan,-vain Jumalan Armosta on jotakin tapahtunut!

Äänestä
  • unohdin totaalisesti lukea sen... Pyydän anteeksi ja käyn kohta lukemassa sen.

    Olet oikeassa siinä, mitä sanot. Useimmiten Jumala itse antaa sen muistutuksen. Niin luulen.

    Äänestä

Odotellaan mielenkiinnolla!
Pente-suoratorvi-costal* voisi myös yhtyä anteeksipyyntöjen aaltoon.
Paljon törkyä on torvestasi törähdellyt viattomien ihmisten silmille.

Äänestä
  • Niinkuin Jukka tuolla alempana sanoi, ei Evankeliumin julistamista saa pyytää anteeksi. Joten jos suostut ymmärtämään, uskoamme me emme ikinä pyydä anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentecostal* kirjoitti:

Me kaikki tiedämme, että uskosta osattomien ja uskovaisten välillä on kohtalaisen suuri ristiriita. Joka sen kieltää, ei ole rehellinen. Tuo ristiriita ei oikein ole selitettävissä maallisilla selityksillä, sillä me uskovaiset olemme vain puheissa sellaisia riehujia kuin väitetään. Monestihan se on niin, että ei uskosta osaton tajua, miksi hän niin suhteettomasti suuttuu. Kimmokse suuttumiselle on aina yliluonnollinen ja siksi uskon, että meidän uskovaisten tulee suhtautua siihen täydellisellä välinpitämättömyydellä. Me emme voi muuttaa ihmisten käyttäytymistä järkisyillä. Ihmisestä itsestään meidän tietenkin tulee välittää.

Tässä asiaa valaiseva raamatunkohta: Tit. 3: 1. Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2. etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

Käyrätorvi, toki saat anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu