Laihdutuksesta

Heips kaikille!

Olen 18 vuotias yksin asuva pylleröinen.
Pituutta hippusen vajaat 160cm ja painoa on kertynyt suunnilleen 90kg ja
olenkin tässä pitkään miettinyt alkaa laihduttamaan, sillä on melko lailla kertynyt noita kiloja (ja tuntuu etteivät kaikki vaatteet tunnu yhtä mukavilta ylläni ja käsivarsissani on raskausarpia, INHOTTAVAA!). Aivan liikaa itseasiassa.
Ongelmana onkin se, että olen suuri makean ystävä ja liikuntaa en juuri harrasta (yksin ei tule lähdettyä).
Haluaisin ensin saada nestettä kehostani liikkeelle jollain dietillä. Että saisin pientä intoa, kun huomaan painoni edes vähän laskeneen.

Laihdutus ei ole lihavalle niin yksinkertaista. Enkä siis odota mitään seuraavaa: "syö vähemmän ja liiku enemmän".
Onhan se toisaalta totta, että syömistä pitää vähentää, mutta se ei ole helppoa. Kun joskus, vaikka ei olisikaan nälkä, niin kipitän jääkaapille, kun ei ole muutakaan tekemistä :/ Siinä asiassa inhoan itseäni!
Jotain diettiä siis millä saisin nestettä irtoamaan kehosta. Tai jotain muuta konstia edes?

Olen todella kyllästynyt olemaan tällainen lyllerö pyllerö..heh.
Mutta ylipainoni alkaa kohta olemaan haitaksi terveydelleni! Ja asia pelottaa minua.

Suuri kiitos ja kumarrus etukäteen, teille rakkaille ihmisille!
Ja ihanaa kevään alkua kaikille! =)
4477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sellerillä ja ananaksella. Siivoa kaappisi turhista kaloreista, äläkä osta! Jos olet hirveän makeanperso, totaalinen STOP sokerille! Pari viikkoa ja kas kummaa, ei ne karkit olekaan niin hyviä! Vieroitusaikana lievennä "oireita" makeilla hedelmillä. Ja muokkaa ajattelutapaasi!

Äänestä

Olet tosi nuori. Olen saman pituinen kuin Sinä, mutta yli 60 v. vanhempi ja 10 kg kevyempi.
Rajoita hiilihydraatteja. Ei perunaa, riisiä makarooneja, makeisia, shipsejä. Rasva ei niinkään ole pahasta, sokeri ja valkoinen vehnäjauho on.

Minä mummeli olen pudottanur painoani välttämällä hiilareita, rasvaa en kaihda. Onhan se ihmeellistä, että suomalaiset lihovat, vaikka rasvaa syödään vähemmän kuin koskaan ennen.

En sano, mitä Sinun pitäisi tehdä. Ota selvää! Elä usko ihmedieetteihin! Kotieläimetkin lihotetaan jauhoilla. Niillä lihonevat ihmisetkin.

Äänestä

olemme suosineet dieettiä, jossa syödään vain puuroa, hedelmiä (ei banaaneja) ja kevytleikkeleitä (niitä, joissa on alle 90 kcal/100g) ja lisänä kenties muita vähäkalorisia juttuja (sitä hyvin vähäkalorista marjakeittoa, pakastevihanneksia, purkkijogurtteja, joissa 40 kcal/100g jne.) niin paljon kuin lähtee. Ruokiin kyllästyy nopeasti ja vatsalaukku pienenee, tällä on pudotettu paljon painoa ja päästy kesäksi bikinikuntoon. ;) Suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku paksukainen =) kirjoitti:

Heips kaikille!

Olen 18 vuotias yksin asuva pylleröinen.
Pituutta hippusen vajaat 160cm ja painoa on kertynyt suunnilleen 90kg ja
olenkin tässä pitkään miettinyt alkaa laihduttamaan, sillä on melko lailla kertynyt noita kiloja (ja tuntuu etteivät kaikki vaatteet tunnu yhtä mukavilta ylläni ja käsivarsissani on raskausarpia, INHOTTAVAA!). Aivan liikaa itseasiassa.
Ongelmana onkin se, että olen suuri makean ystävä ja liikuntaa en juuri harrasta (yksin ei tule lähdettyä).
Haluaisin ensin saada nestettä kehostani liikkeelle jollain dietillä. Että saisin pientä intoa, kun huomaan painoni edes vähän laskeneen.

Laihdutus ei ole lihavalle niin yksinkertaista. Enkä siis odota mitään seuraavaa: "syö vähemmän ja liiku enemmän".
Onhan se toisaalta totta, että syömistä pitää vähentää, mutta se ei ole helppoa. Kun joskus, vaikka ei olisikaan nälkä, niin kipitän jääkaapille, kun ei ole muutakaan tekemistä :/ Siinä asiassa inhoan itseäni!
Jotain diettiä siis millä saisin nestettä irtoamaan kehosta. Tai jotain muuta konstia edes?

Olen todella kyllästynyt olemaan tällainen lyllerö pyllerö..heh.
Mutta ylipainoni alkaa kohta olemaan haitaksi terveydelleni! Ja asia pelottaa minua.

Suuri kiitos ja kumarrus etukäteen, teille rakkaille ihmisille!
Ja ihanaa kevään alkua kaikille! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu