Ahdistaako teitä joskus, jos joku ihminen tunkee ihan liian lähelle? Ollaan tunnettu opiskelukaverini kanssa n. 3kk ja ensimmäisen viikon aikana tiesin jo hänen koko elämäntarinansa ja sellaisia asioita, joita itse en olisi pystynyt kertomaan, kuin vasta monen vuoden ystävyyden jälkeen. Hän soittelee koko ajan ja kyselee esim. kahville tai baariin. Hän luulee tuntevansa minut jo tosi hyvin ja haukkuu minua siitä kuinka olen todella sulkeutunut ihminen kun en kerro samanlaisia asioita itsestäni. Tuntuu, että hän luulee olevansa oikea sydänystäväni ja saattaa suuttua minulle, jos kuulee, että olemme joidenkin kaverieni kanssa lähdetty johonkin ilman häntä.. Minusta taas vain tuntuu koko ajan, että nyt tulee aivan liikaa, aivan liian pian. Lisäksi tykkään aika paljon olla myös yksin, en jaksa tälläistä alituista "ahdistelua". Sitten hän on vielä kertonut masennuksestaan ja itsetuhoisista aikeistaan, joten en tiedä mitä teen. Yleensä pystyn sanomaan ihmisille asioita aika suoraankin mutta nyt tuntuu, että minun on velvollisuudesta oltava hänelle mukava, en uskalla olla mitenkään ilkeä ettei hän sen takia tee itsellensä mitään peruuttamatonta. En vaan tiedä onko mitään järkeä esittää kaveria kun emme ole millään tasolla samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Olenkin ihmetellyt eikö hän itse ole huomannut sitä? Joskus myös ahdistaa mennä kouluun, koska hän roikkuu perässäni koko päivän. Onko tämä mielestänne normaalia käytöstä, mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Tarvitsen apuanne
ahdistava "ystävä"
6847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulosti tosi ahdistavalta toi sun tilanteesi.. oletko yrittänyt sanoa sille ahdistelijallesi ettet halua häntä seuraasi? Minusta sinä ET ole velvollinen pitämään häntä ystävänäsi jos et niin halua ja ihminen ahdistaa sua. Älä ole liian kiltti, tämä ystäväsi käyttää sua vaan hyväkseen. Yritä sanoa hyvällä ja jos ei se auta niin sitten pahalla tai kovemmin ettet halua häntä ainakaan niin usein seuraasi. Kerro vaikka täällä sitten oliko siitä apua? Mutta tsemppiä, älä anna ystäväsi saada sinusta yliotetta.
itsekkäältä, toki ihmisellä on oikeus omaan tilaansa mutta jos on niin surkea kaveri että pitää tänne tulla puhumaan paskaa toisesta, vieläpä ilmeisesti paljon herkemmästä ihmisestä kuin itse olet( vaikkakin kerroit olevasi sosiaalisesti lahjaton ja avuton pitämään omia puoliasi).
minusta on todella rumaa ja härskiä jauhaa täällä hänen yksityisasioistaan? Eikö sinulla ole lainkaan käytöstapoja? Miksi et sano tuolle kaverillesi suoraan missä rajasi kulkevat??
Se, että hän uskoutuu sinulle luottamuksellisissa asioissa ja sinä levitätä niitä pitkin intyernettiä kuvaa sinun julmuuttasi ja itsekkyyttäsi. todennäköisesti olet tuon ihmisen ainoa ystävä,
mitä olet tehnyt että hän saisi apua??tiedät itsetuhoisista ajatuksista ja ajattelit pestä kätesi asiasta?Olet todella ilkeä ihminen.
Kun hän seuraavan kerran tulee uskoutumaan tai soittaa, mikset olisi kerrankin rehellinen? Tyly tai epäkohtelias sinun ei tarvitse olla, jos osaat.
Toivon koko sydämestäni että et ole yhtä kylmä ja laskelmoiva kuin mitä kirjoitus sinusta antaa ymmärtää.ilmeisesti sinulla on todella vaikeuksia itsesi kanssa,ja tulet kylväneeksi omalla pakoilemisellasi j seläntakana puhumisellasi toiselle pahaa mieltä.
Toivin että olisit rehellinen tuolle ystävälle, sillä hän on kuuntelija tarpeessa. Sinun ei tarvitse olla kenenkään psykologi, mutta tapa jolla toit tämän asian esille kuvastaa kyllä sitä, että ilmeisesti sinulla piisaa ihmisiä ympärilläsi.
opettele omat rajasi, ohjaa kaverisi ensisijaisesti terkkarille tai muulle auttavalle taholle ja sano suoraan että et aina jaksa olla tavoitettavissa.
valoisaa tulevisuutta kommunikointi ja käyttäytymistapoja opetellessa.Älä jätä ihmistä heitteille!
Anteeksi nyt vain, mutta en mielestäni maininnut ketään nimeltä ja mitä hänen yksityisasioitaan täällä sitten levittelin? Enemmänkin varmaan omiani ja omia tunteitani. Ja juuri siksi kai kyselen täällä neuvoja, jotta en jättäisi ihmistä heitteille. Jos sinulla ei ole ollut vastaavaa tilannetta lyhyessä elämässäsi, et varmaan voi ymmärtää ongelmaani. Haluaisin kovasti auttaa, mutta tämä tilanne vie voimiani aika pahasti eikä kai ystävyys toimi niin. Voi olla toiselle kohtelias, mutta ystävyys tarvitsee molemminpuolista luottamusta ja ymmärrystä. Siksi tilanne on hankala, kaikille ei vain pysty uskoutumaan eikä kai pidäkkään. Enkä voi näin lyhyen tuntemisen perusteella tietää hänestä loppujen lopuksi kuitenkaan tarpeeksi.. Ja olen kyllä yrittänyt sanoa vaikka mitä, mutta mikään ei auta.
ja se on tosi masentavan rankkaa! Multa voimat loppu eikä ne pari kamua viel tajunnu mitään...
Ne tais aatella vain enemmän itteään.
Mul ei oo enää oikeesti ymmärtäväistä ystävää.
En uskalla enää ettiä uuden ystävän ittelleni ja pelkään jos hän on samanlanen ku ne pari kamuu...
Ei muu auta ku pärjätä omin avuin ilman ystävää ja on mul eri-ikäisiä kamuja. Kai ne yksin riittää. Mie oon heitä liian nuorempi ja he mua hyvin ymmärtää mut me ollaan vain tavallisii kamuja. Se on kai semmosta "ystävyyttä" katsomatta isoja ikäeroja. No kaikkea hyvää sulle ja toivotan et se oikee ystävä löytyis pian sulle joka antais sulle omaa rauhallista aikaa jota sie tarviit. Onnea elämääsi! :)
Hän pilasi minulta täysin koko kurssin koska piti minua silmällä ihan jatkuvasti. Kertoi oman sairauskertomuksensa erittäin yksityiskohtaisesti, oli siinä muitakin kuulemassa mutta hän takertui minuun.
Emme olleet edes läheskään samanikäisiä enkä todellakaan antanut mitään merkkejä siitä että edes haluaisin ystävystyä erityisesti, sillä kyseessä oli aikuiskoulutus ja kaikilla kurssilaisilla tietty jo omat ympyrät. Meitä ei siis yhdistänyt yhtään mikään muu kuin se kurssi.
Hän oli vielä lahkouskovainen kaiken lisäksi kun taas minä olen suurin piirtein ateisti. Ei siis mitään yhteistä pohjaa edes kaveruudelle saati syvemmälle ystävyydelle.
Mutta hän olikin sairas mieleltään, sai monenlaista hoitoa ja kertoi aina niistä sitten ikään kuin nautiskellen, intiimejäkin yksityiskohtia (yäk). Minä en vastannut paljon mitään mutta ei se häntä haitannut.
Hän oli myös erittäin pahansuopa ja moitti muita selän takana, kuka semmoista jaksaa kuunnella on henkilö sitten sairas tai terve?
Opettajilta oli salattu hänen sairautensa vaikka hän oli samassa koulussa jo ennenkin aiheuttanut ongelmia.
Hänelle ei riittänyt se kun sanoin ystävällisesti, vasta kun sanoin tylysti että nyt loppu! Hän tietysti suuttui ja yritti morkata minua muille kurssilaisille. Mutta eipä hän tiennyt minun asioistani mitään joten se yritys meni kiville.
Hirveän ikävä kokemus joka tapauksessa, jätti pahan maun suuhun koko kurssista vaikka se oli muuten oikein mukava.
Mitään ihme kikkaa en valitettavasti osaa neuvoa. Yritä kestää ja ajattele, ettei se ikuisuuksia jatku.
Nuorena kuljimme isossa tyttöporukassa,jossa osa oli parempia osa huonompia kavereita keskenään. Pidimme kuitenkin tiukasti yhtä ja yhdessä käytiin baareissa,matkoilla ym. Yhteydet on myös osittain säilyneet,vaikka nykyään asutaan eri puolella Suomea. Nyt yksi nuoruuden ystäväni on muuttanut samaan kaupunkiin. Olen itse asunut täällä kuusi vuotta,joten kavereita ym on jo tietenkin löytynyt. Myös tällä ystävälläni on omia kavereita työn ja opiskelun kautta. Silti hän on koko ajan kimpussani ja tosiaankin suuttuu,jos olen käynyt esimerkiksi viettämässä baari-illan muiden ihmisten kanssa. Toki liikumme myös paljon yhdessä ja olen ottanut hänen elämääni. Koko ajan en kuitenkaan jaksa häntä hyyssätä esimerkiksi sellaisessa seurassa,jota hän ei lainkaan tunne (esim. entiset työkaverini,opiskelukaverini). Vituttaa kun joku on aina "ystävystymässä" kaikkien kanssa ja tutustumassa uusiin ihmisiin kun ketään ei useimmiten hänen juttunsa ja tutustumisensa kiinnosta. Olen huono ystävä,mutta en aio tarkoituksellisesti raahata häntä joka paikkaan mukanani. Yksinkeratisesti haluan välillä happea.