Suomen mediassa ja politiikassa avainasemissa vaikuttaa edelleen kymmeniä ex-taistolaisia ja heidän hengenheimolaisia. Nämä ex-maanpetturit, kansandemokraattista Suomea suunnitelleet henkilöt edelleen vaikuttavat suomalaisten mielipiteisiin omalla tavallaan. Ei missään muualla Euroopassa vastusteta NATOa niin kiivaasti kun Suomessa, ei missään muualla Euroopassa olla niin Israel-vihollisia kun Suomessa, ei missään muualla Euroopassa nuoleskella niin kovasti Venäjää kun Suomessa ...
Taistolaisten mielipiteet Suomessa
porvari2
7569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nämä samat ryhmäthän ne juuri ajoivat Suomen Eu:hun ja nyt yrittävät saada Natoon. Ja tähän maanpettureiden ryhmään liittyivät muutkin valtapuolueet ja järjestöt. Neuvostoliiton hajottua alkoi kielikirkastua, niin piti löytää uutta lääpittävää.
Venäjäähän ei enää täällä kannata poliitikkojen enää nuoleskella, kun ulkopolitiikkaa johdetaan brysselistä.
Muutoinhan Suomalaiseen kulttuuriin ei nuoleskelu kuulukkaan. Suomessa ei varmaan ole Israelin vihollisia. Mutta minusta niistäkin kannatta pysyä kaukana, niin ei tule "vahingossa" tapetuksi.
Kyse on siitä, että täytyy aina löytyä syntipukki.
Suomessa on 20000 fanaattista, mystisistä uskonnollisista syistä Israelin masinoimaa
kannattajaa. E sanoisi ihan vähän.
Nato-kannattajat kyllä luonnehtisin lähinnä käpykaartiksi. USAn kannalta, joka johtaa sotilasliittoa, ihmettelen josko he ovat kiinnostuneita käpykaartilaisista. No maksumiehiä tietysti hekin mielellään ottavat.
Eikö vasemmisttolaiset saakkaan olla edokkaina vaaleissa? Eikö vasemmistolaiset saakkaan vaikuttaa vaaleissa? Demokratiassa on ehdolla, niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisiakin, ihmiset päättävät, mikä voittaa, et sinä. Oikeistolaisetkin vaikuttavat vasemmistolaisten lailla vaaleihin. Oikeistolaisetkin, kuten Jyrki Katajisto ja Sauli Niinistö, he kertovat vaaleissa olevansa hyvinvoinnin ja uusliberalismin edustajia, he eivät kannata markkinataloutta. Hellää köyhälle ja autuutta juopolle. Mihin Nato:a tarvitaan, kaikelle toiminnalle täytyisi olla tarve, mihin tarvitset Nato:a. Minä en kuulu mihinkään uskonlahkoon. Kukaan muu ei saa Venäjän kaupasta yhtäpaljon rahaa, kuin Suomi, millä on ollut ja on edelleenkin suuri vaikutus Suomalaisten rikkauteen. Venäjä tilaa meiltä eniten tavaraa, millä elämme.
Katsos nyt, jos minä ostan myymistäsi tuotteista 70 prosenttia, niin olenko hyvä sinulle. Varmasti olisin ja miksi sinä nyt minua nuoleskelet, siksikö koska maksan 70 prosenttisesti sinun palkan. Oleppa sitten oikeistolainen tai vasemmistolainen kun sinulla on vain myytävää minulle. Ymmm...
Mitenkäs se taistolaisten masinoima media taas menikin kertomaan USA:n ja Israelin touhuista?
1) Että Irakissa ei sitten ollutkaan joukkotuhoaseita ja mitään suunnitelmaa maan jälleenrakennukseen ei myöskään ollut. Joukkotuhoaseiden metsästäjänä USA on muutenkin pukki kaalimaan vartijana; maailman suurin ydinasevalta, joka on ainoana niitä myös käyttänyt tappaen satoja tuhansia siviilejä.
2) USA:n armeija ja CIA sieppasi ja kidutti mielivaltaisesti ihmisiä salaisissa ja vähemmän salaisissa vankiloissaan.
3) Irakin sodassa on tullut arvioiden mukaan satoja tuhansia siviiliuhreja (Lancet). Toimivaa valtiota siitä ei näytä tulevan. Irakilaispakolaiset muodostavat tämän hetken suurimman pakolaisongelman. Maasta on paennut miljoonia ja maan sisällä on miljoonia pakolaisia. Väkivalta kiihtyy koko ajan.
4) USA ei ole halunnut ratifioida Lasten oikeuksien julistusta ainoana YK:n jäsenmaana Somalian lisäksi. Se vastustaa kansainvälistä tuomioistuinta ja Kioton sopimusta. Hyökkää tekaistuin syin muihin maihin ja saarnaa samalla muille demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Malliesimerkki maailman johtavasta suurvallasta.
5) Suomella on omakohtaista kokemusta USA:n painostuksesta, kun Rauma-Repola joutui hyllyttämään koko Oceanics firmansa boikotti-uhkailujen vuoksi. Aivan samaa touhua mistä nyt sitten soimataan venäjää. Paitsi että venäläiset vain neuvottelevat hinnoista markkinatalouden sääntöjen mukaan.
6) Israel rikkoo jatkuvasti kansainvälisiä sopimuksia rakentaessaan uusia siirtokuntia miehittämilleen alueille. Rabin solmi aikoinaan rauhan Arafatin kanssa, mutta Netanjahu pisti sopimuksen vessasta alas ja sama touhu alkoi taas.
7) USA:n lisäksi Israel on harvoja maailman maita, jotka käyttävät vastustajien murhaamista avoimesti osana politiikkaansa.
8) Israel on käyttänyt armeijaansa vuosikymmenien ajan tappamaan siviilejä palestiinalaisalueilla.
9) Viime kesänä Israel aloitti täysimittaisen sodan Libanonissa kahden sotilaan sieppauksen takia. Mitään neuvotteluja ei käyty. Seurauksena ei saavutettu yhtään mitään, paitsi Israelin armeijan nöyryytys vastustajan kokoon nähden merkittävien mies- ja materiaalitappioiden vuoksi. Libanonin valtio lähes romahti infrastruktuurin tuhojen vuoksi. Käynnissä on joukkopako maasta.
10) Israelin kylvämät rypälepommit jatkavat siviilien tappamista ja vammauttamista koko ajan.
Taistolaispropagandaa. Mutta ehkäpä nämä kaksi vesseliä voisivat hieman hellittää vauhtia, niin sillä voisi olla merkitystä mielipiteisiin.
Ja mitä siihen NATO:oon tulee, niin sen kannatus olisi varmasti aivan toinen jos USA:n politiikka olisi jatkunut Clintonilaisittain ja jos Itä-Eurooppa ei kahinoisi koko ajan Venäjän kanssa. Näillä näkymin NATO:ssa saisimme vain siivota muiden sotkuja. Kuten monet NATO-maat jo tekevät Irakissa ja Afganistanissa.
En kannata Suomen Nato-jäsenyyttä.
Israelia ja sen tilannetta ymmärrän, mitenkään ihailematta sitä väkivaltaa minkä keskellä siellä eletään.
Venäjää ei tarvitse nuoleskella muttei syyttä ryssitelläkään. Venäjä on osa Eurooppaa ja sen energiataloutta joten paras vain oppia elämään sen kanssa. Olemme sitä paitsi naapureita.
Nuoleskellaanko Suomessa Venäjää? Ainakin Heidi Hautala sao haukut kun ei niin tehnyt, vaan arvosteli ihmisoikeustilannetta Tsetseniassa.
On ainakin yksi Euroopan maa joka valtiollisella tasolla nuoleskelee Venäjää: Saksa.
Tämä varovainen mutta menestyksekäs alkoi jo Helmut Kohlin aikoina ja päätyi DDR:n lakkauttamiseen, Berliinin muurin kaatumisen ja yhtenäisen Saksan syntyyn ilman väkivaltaa tai Venäjän vastustusta. Nyt kahdenkeskiset energiasopimukset Saksan ja Venäjän välillä ohittavat yhteiset EU-linjaukset.
Miten voidaan Suomessa vakavasti keskustella NATO:n jäsenyydestä?
Suomi ei pysty koskaan täyttämään velvollisuuksiaan ...
Tanskan musliimikriisin aikana Suomen ulkoasiainministeri Tuomioja ei edes sanallakaan auttanut ongelmassa olevaa pohjoismaata. Pikemmin sai käsityksen, että Tuomiojan mielestä musliimit olivat täysin oikeassa ja tanskalaiset aivan idiootteja koko demokraatioineen ja sanavapauksineen ... Suomessa toki osataan vieläkin hoitaa lehdistön hiljaiseksi salamannopeasti.
Kysymys oli hienosta Tanskasta (elikä ei mistään esm. entisen itä-blokin köyhästä retuperämaasta ...), joka kuuluu ehkä jo kuoleen pohjoismain yhteisöön (ei kukaan enää muista k.o. järjestöjen nimiä ...), jota tämä entinen radikaalinuoriso (Tuomioja, Halonen jne...) yrittää herätä henkeen taas NATO:a pelätessä.
Naurettavuuden huippu on, että muutama viikko sitten sama Tuomioja rupeaa puuhaamaan puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Luottaako joku Suomeen enää?
Teatteri korkeakoulu ja Tampereen yliopiston tiedoitusopin osasto. Näihin ei päässyt opiskelemaan ilman taistolaissuosituksia.